30. huhti, 2022

Yheisön valta antaa oikeuden olla välinpitämätön

Olen kaksi vuotta taistellut oikeudesta elää ja toisaalta oikeudesta tulla edes kuulluksi.

Tähän tilanteeseen olen ajautunut osittain siksi, että joku tuntee olevansa katkera Taivaan Isälle siitä että Hän on antanut minulle niin paljon.

En minä sitä kiellä, lahjoja ei ole jaettu tasapuolisesti.

Olen saanut elää rikkaan elämän.

Minulle rikkaus ei ole rahaa vaan siitä on tehty tapa tulla yhteisöissä toimeen.

Rikkaus on henkinen tila.

Olenko selvinnyt niin olenhan minä jotenkuten.

Aina ei ole ollut sähköä lamppuun ja parikin viikkoa on tullut elettyä vedellä. Ei ole sitä leipääkään ollut tarjolla. Kun kateellinen ja katkera on saanut elämäni tähän tilaan niin olen ikionnellinen, jos hänellä on kaikki hyvin ja hän tietää voittaneensa taikka.

Hän tuntenee lämpöä ja onnea sisimmässään.

Mennäänpä vähän laajempaan näkökulmaan. Nämä henkilökohtaiset olkoon tässä.

Olen viime aikoina ajatellut paljon ja yhä enemmän sitä mitä sisältyy sanoihin, usko, toivo, rakkaus, armo ja niin edelleen. Puhutaan siis uskonnollisista hyveistä joiden pitäisi saada aikaan kaikkea hyvää. Pyyhkiä paska ja lika pois maailmasta.

En ole varma tapahtuunko niin vai peräti päinvastoin. Ihminen osa aidata ja kahlita.

Koko noiden sanojen myyttinen sisältö on välinpitämättömyys. Ne sitovat ihmisen henkilökohtaiseen välipitämättömyyteen ja käännyttää kaiken hyvän sisäänpäin.

Usko tekee ehkä autuaaksi mikä ei mitenkään korreloi hyvyyteen ja välittämiseen. Olen tämän totaalisesti huomannut kuinka kaikkein jyrkimmän uskon yhteisöt elävät kuplassa, jossa pelastusta jaetaan olemalla oikeassa ja omistamalla paljon.

Uskonnollisen yhteisön toivo on yhteisössä. Ei siinä että sitä jaettaisiin niille, jotka ovat toivottomassa tilanteessa. Uskonnollisen yhteisön rakkaus on rakkautta oikeassa olevien yhteisöön.

Uskonnollisen yhteisön normisto on vääristynyt valtaan. Yhteisö alistaa ja sitoo vapaan ajattelun. Hyvin harvassa ovat ne uskovat, joille hyvä olo ja rikkaus tulee siitä että sillä kaikkein heikoimmalla on enemmän kuin yhteisöön kiinnitetyllä uskovalla.

Kun armopala tipahtaa pöydältä niin se otetaan pois siltä, joka sitä eniten tarvitsisi. Armoa ei ole jaettavaksi kirkon aitovierillä kulkeville eikä nukkavieruille.

Yksinkertaistaen nälkäisen ruokkiminen ei tee autuaaksi uskon yhteisöissä. Tärkeintä on pitää rinti kiinni ettei saasta ja synti pääse sisälle.

Voi olla että ajatukseni ovat kryptisiä mutta tämä kaksi vuotta opetti ymmärtämään sen, että älä koskaan kysy apua uskovalta. Hän kävelee ohitse.

Kysy apua siltä jolla juuri mitään ei ole ja kaikkein vähiten uskoa. Hän jakaa omastaan.

Mistä kaikessa on kysymys niin vallasta. Sitä voi käyttää monella tavalla ja tasolla.

Venäjää ja Putinia ihannoiville ei ole paljon kehuttavaa omassa mutta tärkeintä on nolata sitä joka tarjoa suojaa ja jolle välinpitämättömyys on synti.

Palaan siihen aiheeseen kun olen sitä paljon miettinyt.

Te kaikki viisaat ja paljon saaneet. Vartioikaa omaisuuttanne. Viimeisellä viivalla se otetaan pois. Varmasti. Silloin ei tarvitse jakaa eikä kantaa omistamisen taakkaa.

Olen aina sanonut että raskainta on viettää unettomia öitä omistamisen ja vallan takia.

Köyhällä nälkä vatsassa ja kaikki kahleet katkottuna yhteisöihin uni on makeaa. Hänellä ei ole vaihtoehtoa eikä vartioitavaa. Kolehtiin ei ole paljon pantavaa eikä sielu taivaaseen vilahda.

Nukkukaa rauhassa. Minulla on kaikki hyvin ja viimeistään ukrainalaiset näyttävät miksi välinpitämättömyys on maailman paheista kauhein. Ukrainan taistelu oikeutuksesta elää henkilöityy heidän presidenttiinsä. Kun on pään omaa niin ei tarvita pääomaa.

Jumalan siunausta.

tuomo