6. tammi, 2020

Vihapuhepolitikointi poistaa epämiellyttävät mielipiteet

Kun luin Ilmari Schepelin ”lähtökirjoituksen” Uusi Suomesta niin vähintäänkin tuli mieleeni yksi epäonnistunut ”uudistus” (lue:muutos) jatkumoon tässä muuttuvassa tiedotus- ja mediaympäristössä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö liittyi siihen ymmärtämättömyyden sanaisaan sekamelskaan uudenvuoden puheellaan kertomalla jotenkin mielipideympäristön sisällöltään muuttuneen.

45 vuotta julkisena henkilökirjoittajana ja vastuullisena toimittajana ovat minun kokemukseni tästä touhusta. Uusi Suomen kaltaiset nopeat uutisvälineet – pidin tätä ylivoimaisesti parhaana tuotteena pitkään, enää en ole varma ymmärretäänkö mikä on uutinen ja mikä ”pravdauutinen” – todellakin ovat muuttaneet toimintaympäristön mutta ei viestien sisällössä mitään uutta ole, no jos ei oteta huomioon kirjeiden ”paskan” sisältöjä. Ne olivat usein sitä itteään.

On luotu valeuutisen käsite kertomalla itse valeuutisilla omia mielipiteitään arvokkaasta asemastaan käsin jotenkin korostaen itseään. Edelleenkin se keisari patsastelee ilman vaatteitaan.

Päätoimittajien ja toimittajien ”pöytälaatikot” ovat henkilökohtaisesta, todella syvälle menevästä kirje- ja soittotulvasta siirtyneet moderaattoriohjatun sensuurin kynsiin. Nuoret toimittajanalut ja vähän vanhemmatkin ovat saaneet ansiotonta valtaa mielipideilmaston muokkaukseen. Vanha kaarti on ja pysyy tässä tempossa aina perälaudassa eikä poliittinen ohjaus yllä enää kuljettajan paikalle. Kyllähän se Niinistöäkin harmittaa, kun ei voi olla enää Kekkonen ”kekkosena”.

Kaikesta siitä mikä on epämiellyttävää ja ymmärtämätöntä yritetään tänä päivänä tehdä vihapuhetta. Poliittinen kulttuuri on muuttunut naapurin mielipiteiden alasampumiseksi sen sijaan, että yritettäisiin edes tuottaa poliittisesti merkittävää omaa sisältöä.

Somea ja sähköistä mediaa ei nähdä mahdollisuutena vaan siitä pitää tehdä vihollinen. On kyllä ymmärrettävää lukea epäonnistuneista ”uudistuksista” heti ne julkistettuaan. Kun minun palkkaani pudotetaan tonnikaupalla niin kyllä siinä tunteet nousee pintaan. Vihaa on varmasti enemmän kuin mitään muuta tunnetta mutta ei siitä vihapuhetta tule millään. Se on reaktio siihen mitä ylhäältä yritetään pakkona syöttää.

Kaikkein pahin virhe vaikkapa Sauli Niinistön puheessa on siinä, että yritetään hallita joukkoja nimeämällä vihapuheeksi kuuluminen aatteelliseen järjestöön. Kun järjestö kirjoittaa tavoitteitaan ja ohjelmiaan niin niiden sisältö viedään suoraan yksilötasolle mielipiteeksi hänen vahingokseen.

Eihän tässä ole mitään logiikkaa vaan tämä jos mikä on maalittamista sen alhaisimmassa kastissa.

Vanhan kaartin toimittajakunta ei tässä asiassa ole edes kartalla. Ihmisten mielipiteen- ja sanomisenvapaus luo sananvapautta aivan uudella tavalla. Voi reagoida tunteella kaikkeen itseään koskevaan kohteluun olkoonpa se mitä tahansa. Se ei ole vihapuhetta vaan reaktio asiaan.

Ennen vanhaan päätoimittaja sai poliittiselta (vaikkapa) kollegiolta määritteen mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Tässä ajassa ja mielipiteen tempossa tätä mahdollisuutta ei enää ole. Sanomisten sisältö ei ole muuttunut mihinkään vaan pikemminkin se on siistiytynyt. Ero on siinä että se tulee julki. Sensuurin mahdollisuus on pienentynyt ja siksi ollaan hämmentyneitä siitä mitä ihmiset oikeasti päivittäin ja jatkuvasti päässään miettivät, ja miten tämän yhteiskunnan kohtaavat.

Heikkotasoinen poliittinen osaaminen on tässä maassa tosiasia. Siksi pitää mennä siitä missä aita on matalin.

Meillä ei kyetä aatteelliseen kovaan väittelyyn vaan takerrutaan asiaan ”minusta tuntuu” tyyppisillä argumenteilla. Keskusta rp lienee yksi niitä surullisimpia esimerkkejä siitä kuinka osaaminen poliittisesti kielletään ja sensuroidaan totaalisesti. Yksi liberaaliäärioikeistolainen kausi ja johtamiskulttuuri tuettuna vieraiden elementtien asiantuntijoilla riitti tuhoamaan puolueen aatteellisen perinnön.

Nyt vihervasemmistolaiset kirjoittavat maaseutupolitiikkaa ja Keskusta rp:n aatteellista ohjelmaa myönnettiinpä sitä taikka ei. Keskustalaisten ongelma näyttää olevan jo sekin, että ymmärtäisivät mitä ovat tehneet ja saaneet aikaan. Nyt puolueessa ihmetellään kadonneita äänestäjiä, kun pitäisi ihmetellä mikä tässä on enää keskustalaista aatetta. Äänestäjät vastaavat poliittisiin päätöksiin mutta kannattajat ja puolueväki aatteelliseen sisältöön. Heitä ei enää oikeasti ole, siis aatteen miehiä ja naisia, kun ei ole aatettakaan.

Nyt on muotia nimetä kaikki aatteellinen ajattelu vihapuheeksi. Kun Perussuomalaiset rp sai johtoonsa uusia älykkäästi Suomea ja suomalaista isänmaallisuutta puolustavia johtajia niin he laasivat vanhan poliittisen sananparren roskakoriin. Heille kansainvälistyminen tarkoittaa kansallisen itsetunnon pitämistä korkealla tasolla ja ihmisten arjen asioiden olevan se sisältö mikä vain pitää kiinnostaa.
Sen sijaan että tätä yritetään vääntää jotenkin hölmöksi pitäisi miettiä mikä tässä on niin hyvää, että koko eurooppalainen poliittinen järjestelmä natisee liitoksissaan. Puuhastellaan silakoiden kanssa, kun ei muuhun järki riitä eli analyysiin olevasta.

En ymmärrä mihin katosi se poliittinen pelisilmä, jossa yhteisön tärkein jäsen, osanen, on sen heikoin lenkki. Edellinen hallitus kaatui parlamentaarisen vallan käsittämättömyyteen. Tämä eduskunta ja hallitus on käynyt taistoon perussuomalaisa vastaan ja sekös heille passaa. Kansa puolustaa aina kannattamaansa sorrettua. Se on itsestäänselvä tunnepohjainen ratkaisu.

Tämä aika jolloin tunteista tuli poliittinen ase on muuttanut kaikkein eniten päätöksentekoa.

Vihapuhepolitikointi toisen mielipiteen ja sananvapauden sensuroimiseksi oikeasti tappaa kehittyvän yhteiskunnan ja uuden ajattelun. Tavoite ei ole luoda mitään uutta taikka parempaa vaan nujertaa vastarinta. Joissakin piireissä tähän käytetään vielä nykyisinkin pelkoa, aseita ja painostusta sekä porukasta ulosheittämistä.

Poliittisen keskustelun taso on mm perussuomalaisten toimesta huomattavasti noussut toisin kuin väitetään. Se mikä on muuttunut niin vastaus huonoihin ratkaisuihin tulee välittömästi ja sitä ei siedetä. Kun ennen julkista keskustelua hallitsivat päätoimittajat niin tänään tähän touhuun on sotkettu jopa syyttäjä- ja tuomiolaitos. Eduskunta lainsäätäjänä tulee kaukana perässä. Ja näin tulee aina olemaan. Yksityiskohtaisten vihapuheen kaltaisten lakiin kirjoitettujen määreiden aika on ohi. On elettävä julkisuuden ja sananvapauden ehdoilla, jos kerran niin länsimaisia haluamme olla mutta silti on suojeltava sitä kakkein heikointa – aina.

Jos ihminen ei ole päätösten keskiössä vaan valta niin on luotava vihapuheautomaatin kaltaisia ratkaisuja. Siinä menevätkin sitten sekaisin niin populismin kuin fasisminkin käsitteet. Omaa taikinaa kohotetaan vihpuheeksi määriteltävän toisenlaisen mielipiteen hiivalla ja se kääritään nimenomaan siihen kuorrutukseen mitä toisesta etsitään.

Poliittisella kartalla vihervasemmisto ei johda poliittisen keskustan kautta oikeistoon vaan olemme ajautuneet ihmisistä välinpitämättömään parlamentaariseen aukkoon. Siinä aukossa tärkeintä on osata bluffata.

tuomo