31. touko, 2019

Unohtiko kansankirkkomme Jeesuksen?

Kirkko ja kaupunki lehti on kerrankin kaiken muun kristillisen haukkumisen ja hömpän sijaan paneutunut mielenkiintoiseen aiheeseen haastattelun muodossa. Jutun on kirjoittanut Topias Haikala.

Haikala pohtii ns konservatiivien mielipiteitä tämän päivän kansankirkon kontekstiin sijoitettuna. Ääneen pääsevät tässä jutussa Timo Junkkaala ja Leif Nummela. Tämän päivän muotisanalla heitä voisi kuvailla "tulkaa kaikki" liikkeen ja nykykirkollisen menon möröiksi.

Jutussa on paljon hyvää, jota en erityisesti lähde referoimaan. Se kannattaa lukea. Junkkaalan esiinnostama kysymys kuuluu, että "mistä uskonnossa on kyse". Yhtä lailla se voidaan kirjoittaa henkilökohtaisemmaksi muotoon mistä uskossa on kyse. Tulokulma on silloin toinen toki mutta kuitenkin.

Uskonnossahan on kyse siitä, että se julistaa Jeesusta Kristusta kaikessa toiminnassaan tavalla taikka toisella. Uskossa on kyse siitä, että otetaan vastaan tämä julistus. Nyt puhun siis kristinuskon sisällöistä ja ytimestä.

Voin yhtyä siihen ajatukseen, että nykykirkossa keskitytään Kristus-keskeisen julistuksen sijaan päivän politiikaan ja pohditaan maailman tilaa. Kun kirkko on tälle tielle lähtenyt niin totta tosiaan miksi joku viitsisi epämukaville kirkon penkeille mennä kuuntelemaan huonoa poliittista puhetta ja julistusta. Kun näin kirkollisena muusikkona ajattelen musiikkia tässä kirkon nykytilassa niin siinäkin kohdin harhaillaan iskelmän ja nykymuusiikin rytmejä ja rakkauden viestejä. Virreksi kelpaa vaikka Satumaa-tango taikka Mun sydämeni tänne jää-iskelmä. Kun gospel tuotiin kirkoon niin alkoi murentua musiikillinen sisältö. Nuorten iltojen hauskanpitoon oikein hyvää musiikkia mutta ylistyksen, julistuksen ja rukouksen viestinä lähinnä muistuttaa nuorten illanvieton rakkaustarinan kerrontaa. Kristus ei ole keskiössä vaan ihminen.

"Kirkon pitäisi puhua Jumalasta, ja Jumala puhuu ihmisille Raamatussa. Jos kirkon asioista päättävät ihmiset eivät sitoudu Raamattuun, kirkko on tuuliajolla", sanoo Timo Junkkaala. Tämä on asian ydin mutta myös konservatiivien kompastuskivi. Kirkko päättää demokraattisin menetelmin ja instituutioin tekemisistään ja opin sisällöistään. Kun Jumalan Sana ei ole kirkon sisältönä niin se ei ole Kristuksen kirkkoa nähnytkään, vaan poliittisesti ja muutoin ihmisteoin aikaansaatujen yhteisöjen demokraattinen yhteisö, jossa se julistaa itseään.
Se tuomitsee ja opettaa sitä mikä katsotaan demokraattisesti merkittäväksi. "– Jumalan sanasta ja kirkon tunnustuksesta ei kuitenkaan voi päättää äänestämällä". Olen samaa mieltä. Mutta siitä en ole mikä on Jumalan Sanaa ja miten se on Raamattuun kirjoitettuna ymmärrettävä.

Junkkaala ja Leif Nummela toteavat, että kirkko ei ole puhetta naispappeudesta eikä avioliitosta mutta seuraavassa hengenvedossa he vetävät nämä yhdistysten johtokuntien säännöissä määrittämät opit ja totuudet viivasuorasti Raamattuun ja Jumalan Sanaan. Kun Raamattu on väittänyt kania märehtijäksi niin ei se veljet niin mene, että luonnon ja Luojan luoma totuus muuksi muuttuu. Kani ei ole märehtijä.

Junkkaala toteaa, että Paavali Korintin seurakunnalle kirjoitti, nainen ei voi olla seurakunnan pappi taikka piispa. "– Olen lukenut Raamattuni niin, ettei piispan virka kuulu naiselle. Muistutan, että olen tässä samalla kannalla kuin kristikunnan enemmistö", näin toteaa Junkkaala lehden artikkelin mukaan.

Siis täh. Etkö sinä Timo-veljeni löydäkään Raamatusta viivasuoraa vastausta opillesi vaan toteat, että olen lukenut ja ymmärtänyt. Siitähän tässä onkin kysymys. Jumalan Sana on syntisille ja osin ymmärtämättömille, ei julkipyhille erinomaisille oikean yhteisön jäsenille. Siksi Luoja loi meille aivot ja ajatukset. Me saamme Uskon lahjan Jumalalta. Se tulee selkeänä ymmärryksenä ja valaistuu sitten joskus, jos valaistuu, julistukseksi. Lukemisen lahja opitaan kouluissa taikka muutoin. Siinä Raamatun kirjatkin voi lukea tekstinä ymmärtämättä niistä oikeastaan mitään. Eikä tarvitsekaan ymmärtää. Jumalan Sana syntyy siellä eläväksi elämään missä Uskon tuli palaa ja vastaanotetaan. Luettuna tekstinä se näkyy kaikille samanlaisena. Voi käydä kuin Junkkaalalle, sillä vahvistetaan oman yhteisön ja ikioman ajatuksen totuutta eikä etsitä totuutta Jumalasta.

Leif Nummela on vieläkin selkämmin luetun ymmärtämisen kannattaja ja lukee sen mitä on kirjoitettu, "Paavalihan toteaa ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille selvästi: Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua". Niin siis Paavali kirjoittaa Korintin seurakunnalle, samoin hän kirjoittaa Timoteukselle ja Tiitukselle samansuuntaisia ajatuksia. Siihen maailmanaikaan ja sillä käsityksellä mitä silloin oli.

Syntiselle maailmalle Kristus toi armon. Syntiselle maailmalle Jumala laittoi ensimmäisiksi viestinviejiksi naiset. Nainen synnytti neitseestä Kristuksen. Nainen on evankeliumin äiti. Jumala loi omaksi kuvakseen ihmisen, mieheksi ja naiseksi.

Miksi Paavali kirjoitti kuin kirjoitti. En minä tiedä. Ei se ainakaan yhtään raamatullisempi, siis jumalallisempi viesti ole kuin evankeliumin viesti naisten tuomana. Konservatiivit kompastuvat aina ymmärrykseen Jumalasta, Raamatusta ja kirjoitetusta tekstistä. He sekoittavat sen mikä on Jumalan teko ja miten tämä maailma on järjestäytynyt. Sopan keittäjiä tarvitaan aina yksi onnistuakseen.

Toinen mihin konservatiivinen raamatullisuus kompastuu on avioliitto. Minä ymmärrän sen nimenomaan miehen ja naisen liittona. Puhun käsitteistä ja ymmärryksestä. En minä mitään kamalan kadottavaa missään näe parisuhteille joissa ollaan samaa sukupuolta mutta sen sijaan seksi, porno ja muu saastainen on ihan kaikessa yksinkertaisuudessaan synnillisyyden synnyn pesä. Näin jos sitä jotenkin kristittynä ajattelee.

"Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet", ja niin edelleen. Näin siis Leif Nummela ajattelee ja Raamattunsa lukee. Näin minäkin sen Raamatusta luen.

Avioliitto on miehen ja naisen siunattu liitto. Onko se ikuinen ja antaako Jumala oikeuden erota taikka saavatko samaa sukupuolta olevat rakastaa toisiaan. Tottakai saavat eikä siinä ole mitään jumalatonta taikka epäraamatullista. Jumalan Sana, siis Raamattu ylimpänä oppinaan opettaa rakastamaan. Monella tasolla kristillisesti rakastamaan, jopa vihollisiaan. Jumalan Sanan evankeliumi myös armahtaa katuvaa. En minä rakastuneita kehota katumaan, en toki. Rakastakaa toisianne. Minun Raamatussani Jumala tuomitsee ei ihminen. Meidän kristittyjen ja kirkon tehtävä on julistaa Kristusta ja evankeliumia syntisille, katuville, kurjille köyhille ja rikkaille. Kaikki yhtä syntisiä.

Kaikkein epäraamatullisin viesti on julistaa oppia ja opetusta joka kehottaa olemaan rakastamatta taikka ei sisällä armoa. Kun minä olen eronnut avioliitosta ja minut on vihitty uudelleen avioliittoon niin menikö siinä kadotukseen sekä minä että se vihkinyt pappi. No ei tietenkään. Kenenkään ei tule sietää petturuutta, valehtelua, väkivaltaa aina tappoon saakka. Jumala kehottaa rakastamaan. Jumalan siunaus avioliitolle ja parisuhteelle on rakkaus, ystävyys, veljeys ja tasa-arvo. Jos parisuhteenne on kelvoton niin erotkaa ja huolehtikaa että kukaan siinä rytäkässä ei joudu syviin vesiin. Olkaa inhimillisiä. Sen siunaa takuulla Jumala evankeliumissaan.

Konservatiivisen kristillisyyden suurin ongelma on sen tukeutuminen Raamattuun ja Jumalan Sanaan tavalla, jossa Luojan luomaa ihmiskuvaa ei hyväksytä täydellisenä. Kirkollinen herätysliiketaustainen konservatismi kaatuu Raamattuun. Se ei tunnusta Raamattua kokonaisuutena jossa sota ja tappaminen on sotaa ja tappamista tässä maailmassa tekipä sen kuka tahansa. Se että joku on pyhä taikka erityinen ei anna sille mitään erityisoikeuksia olla julma. Viittaan Israelin poliittiseen valtioon. Niin se vain on.

Ei siinä käy sen kummemmin liberalismillekaan. Raamattuun se kaatuu sekin. Jumalan Sana on ja pysyy. Kirkon tulee julistaa sitä eikä selittää. Ei ole muuta kuin kirjoitettu sana just minulle, jota ei tarvitse kenenkään tulkita. Jumala sen minussa ja minulle kyllä osoittaa mikä on oikein ja arvollista.

Pyhien yhteisö ei kaipaa pelastajaa eikä puolestapuhujaansa, he ovat omineet sen. Me syntiset, kurjat ja ymmärtämättömät haluamme kuulla kertomuksia, tarinoita, saarnoja ja lauluja Jeesuksesta. Se kannattelee eikä ihmisten demokraatisesti päättämät opit ja selitykset.

Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen niin sinä pelastut. Me pyhät ja syntiset.

tuomo

PS. en ole teologi vaan hyvin vapaasti ajatteleva viulisti.