23. huhti, 2019

Mietteitä pääsiäisen ja eduskuntavaalien jälkeen

Katsoin tässä aamun tunteina tulluta ohjelmaa televisiosta, jossa kerrottiin rajakokemuksista siitä näkökulmasta, että joku on päässyt kurkaamaan kuolemanjälkeiseen aikaan taikka miksi sitä ikinä kuvitellaankaan.

Kun sitä kuvitusta katselin, minkä ilmeisesti lähellä Jehovan todistajia olevat tekijät olivat tehneet niin tulipa pieneen mieleeni ajatus, että näinköhän siellä tulevassa syntyisi uutta elämää, kun lapsia oli kovasti näissä kuvissa. Olen miettinyt asian jotenkin toisin. Tuonpuoleisessa ei ole samoja uuden elämän ihmeitä tarjolla. En tiedä miten Raamattunsa itse kukin on tulkinnut mutta minulle elämä tässä ajassa synnyttää elämän taivaassa ja sen paikan lunastajana on ristillä riippunut ja kuollut sekä ylösnoussut Jeesus. Hän antoi avaimet meille käyttöömme. Tämä on sitä uskoa mihin minä elämäni rakennan.

Tästä onkin hyvä siirtyä tähän maallisen kuvaan ympäröistävästä elämästäni eli meillä käytiin eduskuntavaalit.

Se mistä olen iloinen, että tämä Juha Sipilän politiikkaan tuoma parlamentarismin halventaminen ja suoranainen poliittinen valehtelu tuomittiin eduskuntavaaleissa lähes totaalisesti. Olin aikanaan kovin iloinen kun Juha Sipilä valittiin pääministeriksi. Petyin välittömästi kun näin hänen muodostamansa hallituksen kokoonpanon. Enkä ollut piiruakaan väärässä. Kun vielä luin ne koukerot kuinka Anne Berner oli haalittu mukaan "keskustalaisena" ministerinä niin ällistykseni oli suunnaton.

Ihmettelen vain niitä äänestäjiä, jotka olisivat halunneet jatkaa tätä menoa eli antoivat Oulun äänensä Sipilälle. Miehelle, puoluejohtajalle, joka ei edes kiitospuheessaan puolueväelle muistanut mainita ihmistä, ei ainuttakaan. Kehui kyllä puoluesihteerin maasta taivaisiin mutta muutoin koko hallintotapansa näytti lauseessa, jossa kertoi laittaneensa Suomea kuntoon välittämättä puolueesta.

Eihän siitä kukaan muukaan politiikassa saa välittää miten instituutiot pärjäävät, vaan sen pitää olla kaiken yläpuolella, että miten ihminen tämän politiikan kokee ja kuinka se häntä koskettaa. Jos työllistäminen on sitä että 500.000 suomalaista ei saa työstään palkkaa lainkaan niin ilakoiminen näillä luvuilla ja tilastoilla on ihmisen pilkkaa.

Jos joskus niin tänään pitäisi tässä maassa keskustella, että mitä tarkoitetaan sellaisilla käsitteillä kuin arvot, arvopohja, suvaitsevaisuus, rasismi ja vihapuhe. Ei ne ainakaan mitenkään liitty siihen totuuteen jota kerrotaan sanoissa koti, uskonto ja isänmaa.

Vihapuheestakin on jaettu tuomioita vaikka rikoslaki ei tunne tuomiolauselmien muotoista rikosta. Sen sijaan kyse on siitä, että tuomioistuimet tulkitsevat ”yleistä” (lue älimystön, ylimystön, kulttuuripiirien ja suvaitsevaiston) mielipidettä laiksi. Meillä on nettipoliisi, joka lähinnä kait peilaa omia mielipiteitään haluamallaan tavalla, ja jakaa siitä mielipiteet vihapuheeksi ja ilmeisesti sitten niihin, joita hän voi sietää.

Vihan tunteesta en luopuisi koskaan enkä liioin muistakaan tunteistani. Miten ne milloinkin muuttuvat puheeksi on monenmoisen prosessin tulos. Kenenkään tunteet eivät uhkaa ketään, toisin kuin ne aatteet ja ideologiat, joiden osoittamisesta ja uutisoinnin kaltaisesta totuuden puhumisesta vihapuhetuomioita on luettu.

Kun eduskuntavaalit on nyt käyty niin seuraavaksi onkin vuorossa Euroopan parlamentin vaalit. Nyt näyttää muodostuneen ongelmaksi se, että vahvan kannatuksen saaneista kansanedustajista moni hakeutuu ehdokkaaksi eu-vaaleihin. Eihän siinä mitään pahaa ole. Erinomainen asia, että on todella halu edistää Suomen etua vaikkapa siinä mielessä, että kansallisvaltiollinen kehitys vahvistuisi nykyisen suuntauksen vastaisesti. Kun Eurooppa on niin suvaitsevainen, että on lähes rikollista sanoa olevansa suomalainen niin jotain on pahasti pielessä. Ja vaalitapa nyt vain on sellainen, että listalle pitää saada ääniä ja sille joka oikeasti haluaa europarlamentaarikoksi pitää saada eniten ääniä.

Kun tähän vielä liitetään se, että maailmankansalaisuus ja suvaitsevaisuus edellyttää, että hyväksymme väkivallan osaksi yhteiskuntaa kieltämällä kertomasta poliittisen fundamentalismin olevan tappavaa ja alistavaa väkivaltaa vaikkapa muslimien ihannoissa islamilaisessa ideologiassa, jota jopa uskonnoksi jotkut kutsuvat, vaikka todellisuudessa kyse on enemmän poliittisesta julistuksesta, niin tulevaisuutemme on hyvin sotaisa ja väkivaltainen. Kyllä tällaisen kehityksen estäminen pitää olla siellä tavoitteena missä näistä pitkälle päätetään ja mielipiteitä johdetaan. Europarlamentaarikolla on tehtävä.

Kun ideologian tavoite ei ole tuottaa hyvää lähimmäiselle vaan päästä alistavaan valtaan niin olemme hyväksymässä aivan uudenlaisen kulttuurisen elämäntavan omaksemme. Eipä tässä hirveän paljon ole mitään ihanteellista ja hyvää elämälle tarjota.

Siirtyminen taivaallisista maallisiin ja päinvastoin, näin kirjoittamalla, on helppoa. Oikeasti paljon vaikeampaa.

tuomo