9. huhti, 2019

Joskus kannattaa elää etuajassa

Jussi Halla-aho näyttää väkisinkin nousevan maamme seuraavaksi pääministeriksi.

Hänen ei tarvitse kamalasti asiaan eteen tehdä. Siitä pitävät muut huolen. 

Halla-ahon pääministeritietä tasoittavat media ja nykyisen hallituksen puolueet. Antti Rinteen Espanjan loman kokemukset ovat kammottavat mutta eivät ne nämä senkään jälkeiset paljon lämmitä.

Muistan kun puoluejohtaja Sipilä asteli median eteen ja kehui kuinka hallitus on muodostettu luottamuksen ympärille. Ohjelma oli otettu Kokoomuksen vaaliohjelmasta ja Timo Soini marionettina lipoi hillopurkkiaan, josta tuli hänellä katkera pala nieltäväksi vähän myöhemmin.

Sipilän huonosti ajoitettu tv-puhe Suomen kansallle siirsi hyvää urheiluohjelmaa ja sisältö oli suurinpiirtein, että olette ryöstäneet omat verovaranne ja teitä eläkelläisiä on aivan liikaa. Eläkeläisjuna Siperiaan starttaili raiteella yksi. Kosto oli suloinen ja rahavirrat omiin ja lähipiirin taskuihin avautuivat apposen ammolleen. 

Jussi Halla-ahon luottamus tuskin rakentuu tasajaolle sulle-mulle. Hän on osoittanut luottavansa kansaan ja sen sanomisiin. Isänmaan etu ja kansallinen häpeä on hävittää kulttuurinsa. Tämä on parempi sanoa ääneen vaikka niskaan sataakin tuhkaa ja tulikiveä. Isänmaallisilla arvoilla pidetään nykyisin vihapuheita, suomalaisuus ja kansallinen etu on vihaa jotakin kohtaan vaikka sanoja kertoo vain näkemästään ja kokemastaan. 

Kun Orpo ja Sipilä näkivät Soinin tuskan Halla-ahon puheenjohtajuudessa niin suurieleinen lentely Naantalin yllä ratkaisi ongelman. Tehtiin diili ja sullottiin hilloministereiden avustaja Audin takakonttiin päästäkseen ihmisten ilmoille Kesärannan takapihalla.

Kuin varmemmaksi vakuudeksi fiksuuttaan ja suvaitseaisuuttaan korostavat Suomen vallanpitäjät tekevät pesäeroa tulevaan pääministeriinsä. Edelleenkään tämä porukka ei näe, että keisari on edelleen ilman vaatteita.

Jussi Halla-aho tuskin keskeyttää hyvää jalkapallo-ottelua tv:n urheilulauantaissa. 

Odotan mielenkiinnolla tulevaa sunnuntaita olkoonpa vaalien lopputulos mikä tahansa. Se mitä toivon, että parlamentarismia ja demokratiaa kunnioitettaisiin aivan toiseen malliin kuin mihin Sipilä pääministerinä kykeni. 

tuomo