16. maalis, 2019

En löydä sanoja mutta ahdistusta pukkaa

 Olen melko useasti sanonut mielipiteitäni yhdestä jos toisesta asiasta. En koskaan halua kenenkään näkevän niitä mustavalkoisina totuuksina vaan haluan, että meistä jokainen joka edes jollakin tavalla on vastuullinen ottaisi ja ajattelisi syvällisesti miksi asiat ovat kuin ovat. Minun kanssa ei tarvitse olla mistään samaa mieltä. Olen valmista tarkistamaan kantani jos toisiin aatoksiin mielipiteillänne minut saatte. 

Ja se, että esittää kritiikkiä ei ole negatiivinen asia vaan päinvastoin hyvin positiivinen juttu. Kritiikki antaa mahdollisuuden muutokseen ja parempaan.

No sitten siihen mistä mistä minun piti esimerkinomaisesti kirjoittaa eli tähän terveydenhoitoon ja maakuntasoten aikaansaamiin parannuksiin, jotka jostakin suunnasta todella näyttävät siltä mutta se joka sitä joutuu käyttämään käytännössä apua saadakseen voi asian kokea aivan toisella tavalla.

Elämäni hiuskarvan varassa

Joskus 1970-luvulla meillä oli lääkäri jokaisessa pitäjässä, jossa hän myös hoiti potilaitaan. Laita ja asetukset vaativat nimenomaan lääkäriä ja järjestelmää hoitamaan eikä toimimaan virkavastuun määrittämällä tavalla nojaten siihen, ettei vain tekisi virkavirhettä ja yrittäisi pelastaa ihmistä vastoin lakia ja asetuksia.

Olin nuorramiessä tuohon aikaan aina kesät Välikannuksen Tuunalassa, äitini kotona, jossa myös porstukkamarissa elämäni ensimmäisen parkaisun aikanaan sain aikaiseksi. Olimme Tokolan kosken partaalla jatkuvasti lonimassa Lestijoessa. Niin tuonakin päivänä. Tulimme juosten ja hytisten vettä valuvin uimahousuin taikka mitä nyt sattui päällä olemaankaan ja juoksimme vinttiin. Kuinka ollakaan koko lattia vintillä oli liukas vedestä. Yhtäkkiä jalkani lähti luistamaan ja lenssin suoraan ikkunasta ikkunasta toisesta kerroksesta läpi alas istualleni. Seurauksena oli katastrori eli valtimoni vasemmasta kädestä katkesi kyynärtaipeesta ja sydämenlyöntien tahdissa verta lensi joka paikkaan. Hauislihas ja niskasta lihaksia oli poikki ja ojentajassakin vammoja. Juoksin toisella kädellä holtitonta vastenta kättäni kantaen navettaan ja Ainolta apua hakemaan. Siinä vaiheessa Aino haki talon lakanat ja Sylvi lähti soittamaan apua kun Jouko-enon volkkari ei ollut pihalla. Ukkonen oli päällä ja tehnyt tepposet. Puhelin ei toiminut. Sylvi näki, että naapuri eli Tokolan Vilho tuli Taunuksella siltatietä ja ei kun hän tuli pihaan ja menin lakanoineni auton takaosaan makuulle. Verta oli joka puolella Taunusta ja pihalla koira latki sitä minua säälien siitä vierestäni. 

No kun päästiin Kannuksen vanhaan sairaalaan niin sieltä yltäpäältä punaisena verestä kävelin autosta kohti vastaanottoa jossa jo tiesivät tilanteen, kun Sylvi oli sinne saanut soitettua. Kun menin makuulle leikkauspöydälle, joka silloin Kannuksessa oli niin lääkäri, jonka nimeä en muista totesi, tässä ei ole aikaa lähteä mihinkään vaan alamme yrittää valtimon päiden etsinnän. Sairaanhoitajan tehtävä oli pitää minut hereillä eli höpötti koko ajan jotain kuten seuraavan yönkin. Samalla ukkonen jyrähti ja kaikki sähköt sairaalasta meni. Sairaanhoitaja sytytteli kynttilöitä. Hän toimi tippapullon telineenä pitkään ennenkuin sellainen jostakin löytyi käyttöön. Kolme tuntia lääkäri ähersi asian kimpussa ja yhtäkkiä pääsi riemun kiljahdus. "Löysin", eli hän löysi valtimon päät. Jälkeenpäin hän totesi, että käsillä olivat viimeiset minuutit taikka päiväni olisivat päättyneet siihen. Verta oli mennyt arviolta yli kolme litraa nuorelta pojalta. No sen jälkeen meni vielä jokunen tunti, kun hän ompeli lihaksia ja yritti laittaa jotenkin näitä tuntohermoja kohdilleen. Eivät ihan osuneet mutta kuitenkin.

Seuraavan yön olin Kannuksessa ja sairaanhoitajan tehtävä oli pitää minut hereillä. Aamulla lähdettiin sitten Kokkolaan, jossa oli kuukauden päivät. Kaikki meni hyvin ja elämäni jatkui.

Miten tämä liittyy maakuntasoteen niin siten, että tätä operaatiota ei nykylain ja asetusten mukaan olisi saanut edes yrittää vaan olisi pitänyt kutsua ambulanssi taikka helikopteri kuljettamaan minut jonnekin. Siihen odotteluun olisin kuollut ilman muuta. Eihän nykykäsityksen mukaan saisi yrittää edes jos ei ole anestesialääkäriä ja ties mitä gynekologia valmiudessa. Meillä on riisuttu malli mieluummin lähiterveyspalveluna kunhan se on lain ja asetuksen mukainen noin niinkuin juridisesti. 

Minä olen aivan toista mieltä. Palvelu ja terveydenhoito sekä lääkäripalvelut ovat tärkeämmät kuin hallinto ja asetukset. Kun kielletään siksi ettei laki salli niin siinä potilaan parasta ajatellaan sen verran, että oletetaan kaikkien sairastuvan Oulun yliopistosairaalan portailla. Kun meidän alueesta puhutaan. 

Miltei kaikki uudistuksina markkinoidut parannukset ovat teoreettisia kyhäelmiä ihannetapatusrmasta ja sairastumisesta. Me iäkkäämmät olemme aina päättäjälle ihanne ihmisiä, jotka asuvat kotonaan lähes viime metereille. 

Lähtökohta sote-palveluille on se, että pitää olla mammutti joka kykenee vaihtamaan vaikka pään vaikka vain peukalo olisi sijoiltaan. 

Olemme ajautuneet pahasti hakoteille yhteiskunnallisena rakenteena. Palvelu ei ole lähtökohta vaan rakennetaan kaikki rahan ja sen optimaalisen käytön mukaan. Kun nyt kansaa työnnetään ilmastoahdistukseen niin siinä ei pätkääkään ajatella, että aiheutetaan painetta sinne minne sitä on omilla päätöksillä luotu jo nyt yli kestokyvyn. 

Mitä jos poliitikot ihan oikeasti lähtisivät siitä ajatuksesta, että kun ihmisellä joka puolella Suomea on kaikki hyvin. Ei tarvitse pelätä ketään ulkopuolista ihmistä eikä ikääntymistään. Kouluissakin oppilaat voivat uskoa saavansa parasta mahdollista tietoa ja taitoa itsensä ja lähimmäistensä parhaaksi eikä heitä ahdisteta nurkkaan asioista joissa tietotaitoa ei ole edes päättäjillä.

Olen elossa - se riittäköön.

tuomo