15. helmi, 2019

Osallistu itsesi taivaaseen

Minulle on viime aikoina soitettu puhelu jos toinenkin osallistuvasta seurakunnasta ja kirkon messukäytäntöjä ihmetellen. Ehtollisella läträäminen on koettu suorastaan kuvottavana. Minua se ei toki vielä kuvota mutta en ole ymmärtänyt lainkaan sitä uutta tapaa, että lähes kaikki jumalanpalvelukset Suomen seurakunnissa ovat ns. messuja eli jumalanpalveluksia jossa nautitaan ehtoollinen.

Ehtoollisen sakramenttihan on meille muistoateria. Siitä on Lutherin käsityksestä ja kirjoituksista poiketen tehty uskon väline. Se koetaan pelastuksena. Minulle kivahti eräs nainen tässä taannoin kun kantani eräässä kokouksessa kerroin, että ”herranjestas mites minä sitten pelastun, jos ei ole ehtoollista”. Jeesustelin sen verran, että totesin, usko ainoastaan niin sinä pelastut.

Minusta meille, joille uskonvarmuus on aina ollut ja tulee olemaan hauraalla pohjalla, ehtoollinen ei oikeasti vahvista mitään eikä se anna anteeksi mitään. Eikä hengellisestä yhteydestäkään ole mitään takeita, meillekin pitäisi suoda mahdollisuus omassa kotikirkossamme paikallaan istuen rauhassa kuunnella Jumalan Sanaa ja laulaa kauniita virsiä ja näin rukoilla, julistaa sekä ylistää Jumalaa yhteisesti taikka yksikseni. Hauras ja arka ei kaipaa osallistumista eikä esilläoloa.

Väitän, että ehtoollinenkin on monelle tapa osallistua ja olla esillä. Rankka väite mutta esitän sen silti.

Toinen mikä meillä kansankirkossamme viime aikoina on, että seurakuntalaisten pitää temppuillen osallistua yhteiseen juhlaan eli jumalanpalvelukseen. En koe osallistumista mitenkään erityisen tarpeellisena mutta erittäin julma se on sellaiselle, jolle jo paikallaoleminen tuottaa suurta tuskaa taikka on arkuutta pullollaan.

Minulle soitettiin kuinka pappi oli kehottanut jumalanpalveluksessa ollutta seurakuntaa kohottamaan kätensä ja avaamaan suunsa, että Pyhä Henki paremmin pääsee ihmiseen ”käsiksi”. Voi olla että ei paljon apua tuosta ollut mutta vielä vähemmän sellainen rukous, josta kuulin viime viikolla. Seurakuntalaisten oli pitänyt polkea paikallaan jalkaa ja pitää kättä sydämen päällä sekä halailla itseään käsiään taivasta kohden kohotellen.

En voinut uskoa todeksi näitä juttuja mutta pakkohan se on kun minulle kaksi hyvin luotettavaa henkilöä sen vahvisti.

Minusta tämä on ulkokultaisten hurskastelua ja kirkollista temppuilua. Ken oikeaksi kokee niin siinäpä jumpatkoot mutta sen verran toivoisin kuitenkin hienotunteisuutta, että juuri läheisensä kirkkomaahan saatelleille seurakuntalaisillekin olisi rauhoittumisen ja lohdutuksen paikka ilman sen suurempaa osallistumista mihinkään.

Meillä yhteiskunnassa kuljetaan kohden totalitarismia. Kirkossa olisi ihan oikeasti jopa parempi se, että se olisi hyvin totalitaristinen. Sen julistaman aatteen soisin olevan todella totuus.

tuomo