7. helmi, 2019

Suomen kulttuuri-sosiaalinen katastrofi kulmioitui Matti Nykäseen

Tämän maan talous on ollut pitkään yksi maailman vahvimpia. Tässä maassa on asunut ahkera ja toisiaan kunnioittava kansa. Meitä on hallittu kansanvaltaisella ja kristillisellä otteella yli 100 vuotta.

Mitä tässä maassa on tapahtunut, että se on viimeisten vuosien hätähuudoista huolimatta jättänyt vanhuksensa liian usein heitteille ja kohdellut heikoimpiaan kaltoin syyttämällä heitä kaikesta pahasta mikä maahan on pesiytynyt. Me eläkeläiset ja suurten ikäluokkien ihmiset vähintäänkin tuhoamme päättäjien puheiden mukaan maan.

Kirkko on niin sekaisin kuin humalassa oleva käkikello. Piispa toteaa, että meillä taitaa olla yksi herätysliike jättänyt ehtoollisyhteyden. Kannattaisko asialle tehdä jotain. Kannattaisko kertoa mikä on Kristuksen kirkollinen sisältö ja mitä Luther ajatteli kirkosta yhteiskunnallisena kristillisenä instituutiona. Onhan se kiva että jumalanpalveluksia väritetään milloin minkäkinlaisilla kättentaputuksilla ja tehdään seurakuntalaisista osallistuvia. Saa samalla reissulla hoidettua sunnuntaipäivän kuntosalireissun ja tehtyä jotain hyvää, kun aneilla ei enää sielu taivaaseen vilahda niin jospa sitten tällä julkisella temppuilulla ja osallistumisella sekä messuamisella. Päälle voi viinin voimalla hoilata virsiä ”virsi ja viini”-illoissa.

Oikeasti meidän jumalanpalvelusten näytelmä ei sisällä kohta mitään Kristuksesta mutta on kovasti osallistava. Tapahan se on sekin temppukristillisesti tehdä autuaita.

Suomen tavoitti viime maanantaina iso uutinen. Maailman paras mäkihyppääjä Matti Nykänen kuoli kotonaan ja nukkuessaan. Hän hyppäsi viimeisen hyppynsä enkelin siivin Isän avaraan ja armolliseen syliin.

Nykänen ei kelvannut herroille eikä narreille elinaikanaan palkittavaksi urheilun suurristillä. Nyt asiaa hyvitetään puuhaamalla ministerin paikalta valtiollisia hautajaisia. Ilman muuta Matti on ne ansainnut. Siitä ei ole hetkenkään epäilystä. Hän oli oman elämänsä ja Suomen kansan sankari.

Se mitä Matti ei olisi ansainnut on tämä julkinen vainajan elämän kaivelu. Hänessä oli vikoja kuten meissä jokaisessa. Ranskassakin munkit ja nunnat hullaantuivat toisistaan, että aborttitehtailu sulki koko laitoksen. Matti häpesi ja katui huonoja ja pahoja tekojaan tässä elämässä ja otti niistä langetetut tuomiot tyynesti vastaan. Hän sovitti ne sillä tavalla kuin meillä Suomessa on tapana. Hänen ”kakkunsa” oli hänen ristinsä ja sen aiheuttaja oli viinanpiru, josta usein tulee vaikeuksia. Niiltä ei säästynyt maailman paras mäkihyppääjäkään.

Se mikä näitä kahta asiaa yhdistää eli vanhustenhoitoa ja tuonilmaisiin siirtynyttä Matti Nykästä on, että heidän elämällään riittää onnenonkijoita, hännystelijöitä ja hyödyntavoittelijoita ihan elämän viimeiseen päivään saakka ja näköjään sen jälkeenkin. Kun ensiksi potkitaan kunnolla päähän, niin siitä ylösnostajan autuustili täyttyy hyvillä teoilla, kun muistaa vainajaa hänen kuoltuaan, taikka kertoo tienneensä vanhusten hoidon olevan ala-arvoista mutta ei tee asialle mitään muuta kuin kalastelee pilkunviilamisella poliittisia irtopisteitä. Vanhuksilla ja heidän elämällään ei tässä kalastelussa ole väliä vaan heistä saatavalla poliittisella hyödyllä.

Suomalaiskansallinen kulttuuriteko on tunnustaa, että olemme syvällä kulttuuri-sosiaalisessa lamassa. Rahaa meillä on niin haudata Matti Nykänen valtiollisin kustannuksin kuin laittaa vanhusten ja kaikkien muidenkin kaltoin kohdeltujen asiat kuntoon.

Poliittista tahtoa ei riitä yli oman hyödyntavoittelun – näköjään.

tuomo