31. joulu, 2018

Älyllinen epärehellisyys sallittua mutta saako Suomessa pelätä?

Pääministeri Juha Sipilän keisarimainen uudenvuodenjulistus on puhdas älyllisesti epärehellinen tilitys omahyväisessä voitonjuhlassa. 

Pääministeri kirjoittaa kuinka maassamme kunnioitetaan oikeusvaltioperiaatetta ja taataan riippumaton oikeuslaitoksen toiminta. Sitä hän ei kerro miten tähän pyritään ja miten tätä tuetaan. Olen ymmärtänyt, että maassa oleilee laittomasti täysin tuntemattomia ihmisiä. En tiedä miten oikeusvaltion periaatteet tässä tapauksessa toteutuu ja onko niiden edes tarkoitus toteutua. 

Hän puhuu myös Oulun yksittäisten pahojen ihmisten teoista. Jos näin olisi niin kaikkien julkisuuteen tulleiden tekojen takana ei olisi miesporukka, joka tunnustaa ja vannoo saman kulttuuriperimän nimeen.

Jos näin olisi niin meidän suomalaisten turvallisuutta ei tarvitsisi turvata joukkokokoontumisissa, kuten hengellisissä tilaisuuksissa betoniporsain ja piikkilankaestein sekä vahvennetuin turvallisuutta ylläpitävin resurssein.

Jos näin olisi niin meillä ei keskusteltaisi vihapuheesta, rasismista eikä terrorismista. Vihapuhetta meillä ei ole viljelty eikä tulla viljelemään ellei joku keksi sitä totuutta mikä on vihapuhetta. 

Kun pääministeri kertoo ensi heinäkuussa tulevasta tasavaltaisen hallitusmuodon juhlavuodesta ja eduskuntavaaleista niin siihenkin sisältyy älyllistä tahatonta ironiaa. Eduskunnan tehtävä on hallitusta tukien jopa yhden edustajan enemmistöllä hallita Suomea parlamentaarisen diktatuurin ottein. Siinä ei Suomi eikä suomalaiset ole ensimmäisenä vaan valta ja sen käyttäminen omaksi edukseen. Olkoon se sitten ideologista taikka yksilökeskeistä hyväveli-järjestelmän osana.

Mennyt vuosi ja hallituskausi on parlamentaarisen demokratian rappiovuosi. Irvokkain näytelmä ja ideologinen epärehellisyys sisältyy hallituksen kokoonpanoon, jolla oikeasti ei ole parlamentaarista kansanvaltaista pohjaa. Hallitus on toiminut omaa etuaan ajavien ministeristönä. Oikeasti kahden puolueen järjestelmässä puheenjohtajavaltaisesti on diktatoorisin ottein ylläpidetty pelottelun ja uhkakuvien maailmaa, jonka tavoite on ajaa tiettyjen piirien etuja, ja joissa maksajana ovat ihmiset, me suomalaiset.

Maakuntasotea on juostu maaliin vaikka housut ovat kintuissa jo lähtökuopissaan. Talous- ja työllisyypoliittista voitonhuumaa on juhlittu kaikkein heikoimpia ruoskimalla ja heitä syyllistämällä. Suomalaiset ovat ennätysvauhtia velkaantumassa enemmän kuin valtionvelka vähenee, ja heidän elämässään tulevaisuuden toivo on siinä, että kuinka vieläkin vähemmällä voisi tulla toimeen. Jos kehtaat seisoa ruokajonoissa olet elossa ja uskot tulevaisuuteesi.

Vihapuhe on sitä, että sanot pelkääväsi oman henkesi puolesta. Vihapuhetta on tunnustaa ja peukuttaa perussuomalaista. Vihapuhe on pahempi rikos kuin kuulla päättäjän puhuvan älyllisesti epärehellisesti kansakunnalla ja Suomella menevän hyvin.

Elämme tämän maan historian surkeinta aikaa. Suomalaisen ja valtion taloudet elävät eri elämää. Tuloerojen kasvu rakentaa luokkayhteiskuntaa ja orjatyövoima suosii epärehellistä yrittäjyyttä.

Suomi ja suomalaisuus eivät ole kovassa kurssissa vaan se, että teemme tilaa meille vieraille kulttuureille. Meillä ei ole lupaa arvostaa itseämme eikä meillä ole varsinkaan oikeutta puolustaa isänmaallista suomalaisuutta.
Globaalia on se, että et saa ostaa hiiribaaria kurssia käymättä. Luomme ekovihreää kansainvälisyyttä olemalla tyhmiä. Nauroimme käyrille banaaneille ja nyt meitä kehotetaan pyöräilemaan autoilun sijaan.

Kaikkein suurin ongelma ja vaalien kysymys kuuluukin - miten suhtaudutte perussuomalaisiin. Siihen kiteytyy kaikki armon vuonna 2018.

tuomo