22. joulu, 2017

Puhutaan sote-uudistuksesta kun oikeasti on pilattu koko toimiva järjestelmä

Olen miettinyt, että mistä muusta tässä sote-uudistukseksi nimetyssä vallan- ja hallinnon uusjaossa on oikeasti kysymys kuin pääomien ja omistamisen järjestämisestä yhteiskunnalta yksityiseen taskuun. En ole keksinyt mitään oikeaa perustetta tälle hankkeelle, joka lähtisi palvelun parantamisesta ja tehostamisesta.

Oikeasti tällä hankkeella on ajettu alas täysin toimiva perusterveydenhoito, hävitetty valtava määrä infraa ja tietotaitoa taivaan tuuliin, palvelurakenteet on rikottu jne kun on valmistauduttu tulevaan maakuntahallintoon ja sen näennäisvallan vahvistamisen hintana kunnat ovat luopuneet omaisuudestaan ja terveydenhuollon osaamisestaan sekä toimivista kuntarakenteistaan.

Suomessa kunnat ovat tämän uudistuksen myötä ja siihen valmistautuessaan muuttuneet keppikerjäläisiksi ja näyttävät taiteilijan merkittävistä henkilöistä tekemiltä torsoilta. 

Kaikkein hauskin lukemani juttu oli Suomenmaassa, "Sote viimein kantavalle jäälle". Tottahan tuo on eli jään on tapana aina keväisin sulaa. Toivottavasti käy tässäkin tapauksessa näin ja kantavuus pettää. Tässä on suhmuroitu ja vatuloitu miljardien edestä ja saatu aikaan perusrakenteiltaan terveen perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon rikkoutuminen. On pirstaleinen tyhjien vuodeosastojen ja sairaaloiden suljettujen palvelukokonaisuuksien ammottavan kokoinen aukko järjestelmässä. Yksityinen ostelee puoli-ilmaiseksi kiinteistöt omikseen ja tyhjentää palvelurakenteen viimeisetkin rippeet. 

Keskusta rp ajaa maakuntahallintoa. Tuota arvotonta tapaa pysyä maaseudulla vallankahvassa. Maakuntien Suomea luullaan hallittavan ja palveltavan rakentamalla miljardeja maksavaa hallintokoneistoa uudelleen ja uuteen paikkaan. Läänit aikanaan purettiin samalta pohjalta mihin maakuntahallintoa rakennetaan. Keskustan tavoite on pysyä vallassa edes jossakin. Eduskuntapuolueena sen kohtalo on kutistua vasemmistoliittolaisten rinnalle takapenkkiläisiksi. Kuntapäättäjät pyörittelevät sormiaan ja anelevat rahaa homekoulujen korjauksiin.

Samaan aikaan valtakunnansyyttäjä saa tuomion tahallisesta teosta ja palaa tehtäviinsä työpaikalle. Tämä kuvaa koko tämän "yläpään" valtakerrostuman arvomaailmaa. He elävät pilvilinnoissaan aivan muuta kuin luomaansa todellisuutta. Tämä arvojen ja elämän eriarvoistaminen on paljon vakavampi asia kuin taloudellinen eriarvoisuus. Se johtaa parlamentarismin diktatuuriin, jonka ensi kaikuja tämä nykyinen hallitus on vahvistanut. Nissisen paluu on pienimmästä päästä tätä ongelmaa. Vaalien kautta hankittu valta ja sitä seurannut harkintakyvyvn puute demokraattisessa järjestelmässä on paljon pahempi.

Miten Kokoomuksen ja Keskustan johtama sekä "uuvattien" siniseksi kuristunut porukka tätä maata johtaa, niin sitä kuvaa parhaiten sanonta, että ei ole hanskassa eikä kenenkään näpeissä. Muistan kun Juha Sipilä hallitusta muodostaessaan kertoi kuinka kaikki rakentuu luottamukselle eikä siedä vatulointia. Luottamuksesta en tiedä mihin se nojaa, ei ainakaan kansanvaltaan. Vatuloinnissa tämä hallitus on ylittänyt kaikki ennätykset.

Parasta mitä voin kuvitella on kun opposition humalainen kansanedustaja suutelee väkisten kuppilassa "hallitusihastustaan" niin samalla äänestetään "salissa" laista, jolla lisätään tämän tapaista käytöstä yhteiskunnassa.  "Nyt sitä saa, nyt sitä saa vatsansa täyteen puuroo."

Hauskin harrastus Suomen Keskusta rp:ssä on äänestys omien ministerin suosiosta. Niin se on paras. Leikkiä omassa porukassa ja "paavi" Sipilä on aina paras. Ehdotankin seuraavaan puoluevaltuuston peliksi "laiva on lastattu" sanaleikkiä.

tuomo