16. joulu, 2017

Uusi kirkko rakentuu Ylivieskaan

Eilen, perjantaina 15.12.2017, sain taas istua eräässä palaverissa, jossa suunnitellaan uutta kirkkoa meille ylivieskalaisille. Minun ja meidän kontollemme on laitettu kirkkomusiikilliset tavoitteet seurakunnan tarpeisiin uudessa kirkossa. Tehtävä on vaativa mutta ei toki mahdoton.

"Trinitas" voitti aikanaan arkkitehtikilpailun ja siltä pohjalta tätä pohdin ja ajattelen. Se on paras vaihtoehto, ja täyttää myös arkkitehtooniset tavoitteet uudeksi kirkoksi. Sisätiloiltaan kirkko tulee olemaan suhteellisen pelkistetty mutta toimiva ratkaisu. Kyllä kirkkotilaan "pyhän kosketus" saadaan syntymään jokaisen kokea omalta pieneltä paikaltaan.

Urut sijoittuvat "Trinitaksessa" parvelle, joka on mielestäni kirkkomusiikillisesti ja urkujen akustisen soinnin kannalta paras ratkaisu. Myös kuorotilat pääosin tulevat parvelle. Sekin erinomainen ratkaisu. 
Konserttitilanteessa kirkko muotoutuu uudelleen. Alttaritilaa ei "loukata" vaan etuosa muodostuu esiintyjien tilaksi muutoin.

Hyvin merkittävässä asemassa minulle on Helsingin Mikaelin seurakunnan lahjoitus ja kädenojennus Ylivieskan seurakunnalle. He lahjoittivat meille urut, jotka ovat nyt myöhemmin purettavassa seurakuntakoti Mariassa. Tuolloin jo ajateltiin ja toivottiin lahjoittajien suulla, että

"Ylivieskassa lahjoituksena saadut urut sijoitetaan aluksi seurakuntatalo Marian seurakuntasaliin, jossa järjestetään erilaisia tilaisuuksia. Siellä ne toimivat myös kanttorien harjoitusurkuina. Myöhemmin ne on tarkoitus siirtää uuteen kirkkoon kuoriuruiksi eli pieniksi, yleensä kirkkosalin etuosassa sijaitseviksi uruiksi."

Koko juttu aiheesta on luettavissa mm Ylen uutisoimana vuoden takaa https://yle.fi/uutiset/3-9001644.

Tähän toiveeseen yhdyn täysin rinnoin. Se on osa tätä kirkonrakennusprosessia Ylivieskassa. Ylivieskan kirkossa lehtereille tulevien konserttitarpeetkin täyttävien pääurkujen rinnalle nämä kuoriurut Mikaelin seurakunnan lahjoituksena ansaitsevat kunniapaikan uudessa kotikirkossani.

Olemme paljon saaneet myötätuntoa ja konkreettista apua uuden kirkon saamiseksi seurakuntalaisten käyttöön.

Tätä apua kunnioitettakoon, niin se koituu seurakunnalle siunaukseksi.

Toivotan kaikille mitä parhainta Adventinaikaa ja Joulurauhaa.

En etsi valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan. Mä pyydän Taivaan Valoa ja Rauhaa päälle maan. Se Joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo. Ei valtaa eikä kultaakaan vaan rauhaa päälle maan.

tuomo

Henkilön Tuomo Hirvi kuva.
Henkilön Tuomo Hirvi kuva.
Henkilön Tuomo Hirvi kuva.