7. syys, 2017

Sipilä paskoo omiensa niskaan

Tähän ei ole paljon vastaansanomista. Nykyisen hallituksen kannatus on jo alle 40 %.

Kokoomus on saanut kaiken haluamansa ja hulluahan se olisi, jos äänestäjät ja kannattajat eivät olisi tyytyväisiä. Vihreät eivät tule vaaleissa ääniä tuolla tasolla saamaan. Siinä on selkeästi nyt kyse tästä tolkuttomasta humanismin kukkasesta. 
Perussuomalaiset tulevat nousemaan kohinalla. He ovat ainoat, jotka kykenevät poliittiseen ilmaisuun jossa on aatetta ja selkokielistä tavoitteen ääneensanomista. Puolue on tällä hetkellä hyvin alkiolainen sisällöllisesti. 
SDP puolestaan ei osaa tehdä politiikkaa ja yltiövasemmistolaisuus on nyt todellinen este nousulle. Pakolaispolitiikka on SDP:llä aivan hukassa eikä soten ongelmiinkaan ole mitään selkokielistä vaihtoehtoa. 
Vasemmistliitossa äänenpainot ovat Li Anderssonin sanomisissa, ja RKP hoitaa tonttiaan, äänestäjiä ei jätetä.
KD:n soisin olevan paljon enemmän aidosti kristillisdemokraattinen. Politiikka on mahdollisuuksien ja toivon jakamista, siihen KD:llä olisi ylivoimaiset eväät. Ääntä ei vain kuulu eikä näy. 
Nämä siniset haihattelijat hirttäytyivät valtaansa ja orresta ei irti pääse. On selvää, että näin räikeä henkilökohtainen vallanhimo ei ole politiikkaa vaan puhdasta itsekkyyttä, joka joutaa poistua kartalta.

Suomen Keskusta rp on todellinen murheenkryyni meille maakuntien ihmisille. Olemme menettäneet koko tämän hallituksen vallassa ollessa kaiken aikaa ja näyttää siltä, että kurjistaminen vain jatkuu. En minä tiedä mitä nämä meidän keskustalaiset edustajamme ajattelevat mistään. Sotea hehkutetaan ja maakuntahallintoa mutta sisällöstä kukaan ei tiedä mitään muuta kuin että kaatuu lopulta ja hyvä terveyskeskuspohja on jo ehditty tuhota. Aivan kuten Sirkka-Liisa Anttila Suomenmaassa Lohjan seudusta totesi kysymyksen kera - miksi? 
Juha Sipilä on tuhonnut sekä aatteen että unohtanut lupauksensa. En ole koskaan elämäni aikana kenenkään maalaisliittolais-keskustalaisen puheenjohtajan aiemmin nähnyt pystyvän samaan. Pääministeri ei ymmärrä vastuutaan mutta käyttää tässä maassa valtaansa diktaattorin ottein. Puuhastelu "sinisten" hallitussopimuksen osalta ja suurieleinen lentely Naantalin taivaalla oli naula alkiolaiseen arkkuun. Tilannetta ei yhtään parantanut Talvivaara ja Yle sekoilu ja kiukuttelu. Tilannetaju oli pahasti hukassa ja luottamus meni.
Näin masentavia ja syyllistäviä lausuntoja ahkerista ja isänmaallisista suomalaisista en ole kuullut kenenkään muun suusta. Me olemme kaikessa Sipilälle pohjasakkaa, ja hän itse ohjaa mm tätä hyväveliverkostoa ja sen korruptiota tavalla, joka on häikäilemättömintä koskaan näkemästäni. Silti hän kehtaa sanoa ettei tunnista koko verkostoa. Jos Keskusta ei herää tästä unestaan niin puolue on tarpeeton eikä sillä ole kannattajiakaan.

Olen erittäin huolissani ja yhdyn Sirkka-Liisa Anttilan kysymykseen. Kuka pelastaisi Keskustan? Se on maakuntien ja sen suurimman vallankäyttäjän kohtalon kysymys. Sipilä ja Berner siihen eivät kykene.

Panenkin toivoni Perussuomalaisiin ja Kansalaispuolueeseen.

tuomo

Ensimmäinen Turun terroriteon jälkeen tehty Ylen kannatuskysely osoittaa maahanmuuttoa vastustavien perussuomalaisten saaneen uusia kannattajia.
YLE.FI