20. maalis, 2017

Kritiikin joukkoraiskaus - vihapuheen kirves heiluu

Tiistai 31.1.2017 - Tuomo Hirvi


Meillä on muotia olla aina jossakin joukkueessa, kuulua joukkoon. Jos et valitse puoltasi olet vähintäänkin häviäjän puolella. Kun et kerro mielipidettäsi kuvittelet olevasi suojassa. Se on harha sillä vihapuhujan ja rasistin leimaa ei lyödä sinuun asiaperusteella, vaan sen tarkoitus on sitoa ja liittää sinut joukkoon.

Kyse on vallankäytöstä ja vallasta useimmiten vielä törkeästi asemaa ja aseman tuomaa auktoriteettia hyväksi käyttäen. Pelko ulos joutumisesta ylläpitää vallan tunnetta ja voittajafiilistä vaikka oikeasti kyse on heikkoudesta.

Tämän päivän politiikka ja kirkkopolitiikka on ajautunut vallan törmäyskurssille. Asiaosaaminen ei ole muotia vaan toisen, vastapuolen löytäminen, nimeäminen, leimaaminen ja nujertaminen. Perustelut eivät saa tilaa vaan tuomiot. Asianajajat tapaavat aina lukea tuomioiden perustelut tarkasti. Heille tuomio on vain lauselma, joka johtaa johonkin mutta perustelu on mahdollisuus löytää heikko kohta. Ottaa yliote taikka myöntää tappio.

Nyt on muotia lyödä aiheuttamallamme valtiontalouden tilalla, syyllistää siitä kaikki muut mutta ei vallankäyttäjää. Vallankäyttäjä keskustelee itsensä kanssa, pääministeri kysyy jääviysongelmissa ratkaisua peilikuvaltaan. Ollaan vallankäytön ytimessä.

Kansankirkossa keskustellaan lähes kaikesta muusta mutta ei kristinuskosta taikka Kristuksesta. Pieni seurakunta, joukko jossain toki vielä rakentaa itselleen palaneen tilalle uutta kirkkoa ja puhuu evanekeliumista ainakin jos ei peräti evankeliumia.

Aina aika-ajoin tehdään manööveri, jolla saadaan joukot taakseen. On hyvä käydä katsomassa ”Tom of Finland”, marssia sateenkaarikulkueessa ja vihkiä kaikki mikä mikä liikuu avioliittoon. Se takaa vallan pysymisen omissa käsissä. Joukot tiivistyvät ja rintamat heittelevät takuulla sanan säilällä. Saadaan aikaan se mitä pitääkin. Siis vallankäytöllisesti, ei asiasisällöstä niin väliä.

Ei haittaa jos kansankirkko kaatuu, seurakuntayhteys ja jäsenet seurakunnasta katoaa. Kun tupa palaa niin muutetaan kamariin. Luodaan uusia yhteisöjä, siellä saa mitä tilaa ja viholliset ovat toisessa kamarissa. Pois silmistä ja mielestä. Valta säilyy, uhri kannattaa aina antaa.

Vihapuheeksi leimaaminen, kuten rasistisiksi väitetyt mielipiteet myös ovat enimmäkseen osoitus vallankäytöstä. Kiukkua, vihaa ja huonoa kohteluaan ihminen aina purkaa johonkin. Se tulee törkeänä puheenpartena taikka sivistymättömänä käytöksenä.

Olen kyllä eri mieltä siitä, että nämä tämäntapaiset johtaisivat mihinkään väkivaltaan.
Kyse on paljon enemmän juurikin tämän joukon, ”jengiytymisen” yleistymisestä. Kun maassa on kultturellinen alasajo, jota kansankirkko edistää,  ja puuttuu perhepoliittinen ja maahanmuuttopoliittinen tahto niin meillä ratkotaan ongelmat ”oikealla porukalla”. Vihapuheesta on turha hakea syyllistä, vaan tavasta toimia joukkoina, eristää joukoiksi ja joukkioiksi.

Paljon vaarallisempana näen vallankäytöllisen vihapuheen ja rasisimin leimakirveen holtittoman heittelyn joukkoraiskauksena kaikelle kritiikille. Se johtaa väkivaltaan.
Meillä on maailmanhistoriassa niitä, joiden viesti on ollut ryhmäväkivaltaan lietsominen. Se toteutuu varmasti. Emme ole vahvoja vaan uhraudumme.

Niinpä näen paljon, vaikkapa suvaitsevaistoksi leimatun puheessa piirteitä, jotka tekevät kaikista Raamatun lukijoista, sen Sanaan uskovista heidän vihollisiaan, vihaajiaan. Siis konkreettisia rasisteja ja vihapuhujia. Älkää kysykö minulta, etteivätkö he itse lukisi Raamattua. Saattavat lukeakin.

Mitä tällä vallankäytöllisellä joukkodemonisoinnilla halutaan saada aikaan niin se on minulle hieman epäselvä. Olen jotenkin ymmärtänyt vaikkapa arkkipiispan, piispa Askolan ja muutamien pappien käytöksestä, että he lietsovat lapselliseen, soin sivistymättömään käytökseen. Siihen on tarve, se pitää yllä valtaa. He haluavat uhriutua aatteensa ja puolustajiensa puolesta hiekkalaatikolla, kokea myötätuntoa ja nähdä joukkohäpeää siellä missä omaa puhetta ei heidän mielestään edes ymmärretä oikein. Rakkaus ei ole rakkautta vaan minun rakkautta ja minulle.

Jotta puhuttaisiin oikeassa kontekstissa, pitääkö hiekkalaatikolla aina olla se kingi, että leikki toimisi edes jotenkin. Kingin oikeuksiin kuuluu olla ilman vaatteita, ”keisarilla ei ole vaatteita” eikä ”totuudenpuhujalla sijaa majatalossa”. Tämä paradoksi antaa mahdollisuuden leimakirveiden heittelyyn määrittelemättömällä ja yleispätevillä sanoilla.

Oliko tämä vihapuhetta. Ei ollut. En tunne vihaa. En ole samaa mieltä niiden kirjoittajien kanssa, jotka määrittävät vihapuheen sanoista. En ole samaa mieltä niiden kanssa jotka ovat välinpitämättömiä kansankirkon sisältöjen suhteen. En ole samaa mieltä niiden kanssa, jotka väittävät Tom of Finlandia suvaitsevaisuuden sytyttäjäksi. Enkä hyväksy sitä, että kirkko vihkii samaa sukupuolta olevia avioliittoon, en  näe tätä pappien niskurointina vaan pilkkana. Seurakunnan ja Lutherin pilkkana, tänä uskonpuhdistuksen armovuonna.

Vihapuhe on mennyt överiksi joka suhteessa. Rasismi samoin. Maahanmuuttopoliittinen tyhjiö on täytetty toisarvoisilla pakoilla valita joukko, puoli, vihollinen.

Sanoisin suuresti kunnioittamaani intellektuellia Jörn Donneria mukaillen. Vallankäyttö asemastaan käsin ilman asiasisältöä on kuin pieru, jota kukaan ei kuule mutta silti haisee.

tuomo