Ajatuksia ja mielipiteitä omasta päästä

9. kesä, 2019

Eli rakennetaanko pientä, vaatimatonta ja ajan hammasta kestämätöntä. Olemmeko matkalla kohden maailman ja evl-kirkon tuhoa.

Viime viikolla alkoi tihkua tietoja korviini, että Ylivieska ja Ylivieskan seurakunta ei saakaan rakentaa uutta kirkkoa itselleen kolmen vuoden tarkan toiminnallisen ja taloudellisen harkinnan jälkeen ja mukaisesti. Suomessa kirkkohallitus sanoo kirkkorakentamiseen viimeisen sanan ja joiltakin osin myös museovirastolla on sanottavansa.

Kirkkohallitus katsoo, että meidän ei tule rakentaa kestävästi eikä kattavasti mitä ilmeisimmin. Heillä lienee parempaa tietoa hyvästä kirkkorakentamisesta, seurakunnan tarpeesta ja toiminnan tulevasta suunnasta kuin meillä seurakunnan palvelutehtävää tekevillä. Helppo on vedota aina hintaan eli rahaan. Mutta se ei ole tässä tapauksessa ilmeisestikään todellinen peruste vaan siihen liittyy sellaisia tulevaisuuden kuvia, joita ei sanota ääneen. Toki vihjattiin jotain yhdistettävistä seurakunnista. Arpa lankesi meille tänne Ylivieskaan.

Meille, jotka tässä hankkeessa olemme olleet mukana koko kolme vuotta, alkaen siitä perjantain tulipaloillan hartaudesta kirkon raunioilla oli tieto hyvin ristiriitainen. Ei pitäisikään rakentaa kestävää eli meidän kaavailemaa kirkkoa vähintäänkin 200 vuodeksi eteenpäin vaan aikajänne pitäisi olla 50-70 vuotta. Ilmeisesti kirkon kokokin on nyt se mikä hiertää.

Meiltä paloi kirkko johon mahtui 800 ihmistä ja joulunaikaan sekä konfirmaatiotilaisuuksissa ja joissakin konserteissa se oli usein täynnä. Nyt tyydyimme suunnitelmissamme 450 henkeä vetävään kirkkoon ja siihen liitettynä saman rakennuksen seurakuntasali vajaat 200 henkeä. Olimme mielestämme hyvin kohtuullisia.

Miksi pitäisi rakentaa kehnoa ja kestämätöntä? Mieleen tulee näkymä hajoavasta evl-kirkosta. Onko siinä jotain sellaista pohjaa vaatia vähemmän kalliolle rakennettuja kirkkorakennuksia.

Palvelutehtävämme on toimia mm kirkkomusiikillisesti korkealla tasolla taikka muutoin kokoontua arjessa ja juhlassa seurakunnan keskeisessä sakraalitilassa pääkirkossamme ja seurakuntakodissamme. Onko kirkkohallituksen mielestä niin, että meidän tulee unohtaa koko kirkkorakentaminen, maaseudun korkeatasoinen musiikin yksi iso kivijalka. Näin sammutellaan niitä valoja nyt sitten pikkuhiljaa kun Helsinki ja pääkaupunkiseutu on olemassa. Yksi tuomiokirkko riittää. Ajatus elävästä seuraukunnasta taitaa olla kiellettyjen listalla.

Jotenkin ei voi muuta kuin ihmetellä kirkkohallituksen perusteluja päätökselleen.

Olemme Ylivieskassa harkitsevaista väkeä. Me haluamme meille uuden kirkon meiltä poltetun tilalle. Onko tämä halu ja tarve kirkkohallituksen mielestä jotenkin ristiriidassa koko evl-kirkon kehityksen kanssa ja jouduimme siihen hornaan tuhottavaksi. Helsingissä käytetään kymmeniä- jos ei satojatuhansia siihen että muutamat luottamushenkilöt yrittävä saada uuta Irja Askolaa Teemu Laajasalon paikalle. Hänestä tehtaillaan jatkuvia ilmiantoja. Miksi tähän ei etsitä jotain ratkaisua, ettei kirkon luottamustointa voi käyttää tällä tavalla väärään tarkoitukseen. Uuden kirkon rakentamisen estäminen näyttää tämän rinnalla hyvin helpolta.

Itse koen tämän päätöksen luettuani palvelutehtäväni tarpeettomaksi. Se pyyhkäistiin pois isolla kädellä. Se synnyttää ristiriitaisia ajatuksia.

Me tarvitsemme kirkkomme. Me emme lähde muuttamaan mitään vaan teemme meille meidän tarpeisiin sopivan kalliolle rakennetun kirkon. Meitä on tuettu tässä hankkeessä niin toisista kirkkonunnista kuin kirkkoon kuulumattomienkin toimesta. Mitä me olemme tehneet ja teemme väärin, jos rakennamme kestävälle pohjalle, seurakunnan tarpeisiin, luottaen siihen että vastuumme myös kannamme.

Tämä rasti on vielä joiltakin tahoilta löytämättä. Me olemme sen löytäneet. Kristuskalliolla ei kirkko kaadu mutta viihdekeskuksia rakentamalla kirkosta tulee tarpeeton. Sellaiseen seurakuntaelämään Ylivieskan seurakunnalla ei hirveästi ole annettavaa. Vajaan neljäntoistamiljoonan sijoitus 200 vuodelle on mitätön juttu ja noin viiden miljoonan rahoitus seurakunnalle taloudellisena taakkana kovin vähäinen.

Rukoillen ja rautalangasta vääntäen Trinitas-työnimellä kirkkoa Ylivieskaan rakennetaan edelleen.

tuomo

7. kesä, 2019

Suomen eduskuntaa ja sen päätöksiä ohjailivat Sipilän hallituskaudella muut tahot kuin puolueet eduskunnassa. Parlamentarismin alennustilan olisin suonut loppuvan Sipilän hallituksen eroon mutta eihän se niin mennyt.

Hallituspuolueet viime vaalikaudella eivät olleet kovin innovatiivisia ratkaisuissaan ja valta luisui pois eduskunnasta. Sen näki käydyissä eduskuntakeskusteluissa ja valtioneuvoston kyselytunneilla. Aivan hyvin vastaamaan riitti "puhuva pää", jota virkaa hoitivat ja kantoivat muutamat naiskansanedustajat varsin ansiokkaasti ja "isänmaan asialla" Petteri Orpo. Timo Soini oli aamiaisella ties missä eikä pääministerikään ollut kovin innokkaasti hankaliin kysymyksiin vastailemassa mutta selitti kyllä innokkaasti edellisen päivän päätöksiä parhain päin.

Voisin melkein väittää, että pääosan esityksistä tekivät Kokoomusta ja liberaaliksi muuttunutta Keskustaa lähellä olevat lobbarit ja neuvonantajat. Heistä ei pitäisi käyttää koskaan nimitystä asiantuntijat vaan mieluummin puhtaasti oman edun tavoittelijat. Heillä oli intressi mutta parlamentaarisin valtuuksin toimivalla hallituksella intressi oli olla hyvä kaveri ja luottojoukkuepelaaja, niin palkintona oli jaettavana erilaisia virkoja milloin mistäkin yksityiseltä ja julkiselta sektorilta. Valitettavasti vain aika moni joutui toteamaan, että se suurin ja kaunein ajatus huippupalkoista kaatui Sipilän parranajoon.

No nyt on uusi hallitus. Perussuomalaiset eivät pääse näköjään tyylistään eivätkä kykene lähellekään Jussi Halla-ahon analyyttistä ja älyllistä politiikan sisältöä. Halla-aho heittelee twiittejään sellaisella draiwilla, että perussuomalaisjoukko lähinnä haukottelee kummastellen mistä nyt on kysymys. Vain muutama kansanedustaja ja poliitikko pysyy mukana. Enemmistö perussuomalaisista räksyttää kaikesta mikä vain suinkin liittyy jotenkin Antti Rinteen hallitukseen. Seikkaperäisesti he ovat tutustuneet kaikkeen mahdolliseen henkilöön menevään arvioon jokaisesta toisen puolueen ja hallituksen kansanedustajasta. Järkevin tässä suhteessa on Teuvo Hakkarainen ja tietenkin muutama johtotason poliitikko, jotka keskittyvät omanlaiseensa perussuomalaistaustaiseen politikointiin. Se kantaa pitkälle kuten Teuvon ja Lauran Bryseelin koneeseen.

Sen sijaan nämä untuvikot ovat ymmärtäneet jotakin pahasti väärin kansanedustajan tehtävästä. Ei naapuripuolueen sähköposteja kannata lukea vaan omiaan. Ja vastauksessa pitää olla jokin muu sisältö kuin että mitä väärää taikka huonoa on toisessa puolueessa. Jos itsellä ei ole mitään annettavaa sisällöllisesti niin "Maltan haukan" tasoiseksi agentiksi harva kykenee. Teiltä menee aika hukkaan huomataksenne, että kohta on taas mentävä pankkiin lyhentämään vaalivelkaa.

Ei tämä yksin perussuomalaisten ongelma ole vaan kokoomuslaiset ovat liittyneet samaan räksytyslaulukuoroon. He kamppaavat ja kampittavat kaiken minkä olivat monessa aiemmassa hallituksessa säätämässä.  Ja mikä yllättävintä niin Kristillisdemokraattien puoluetoimistollakin on alettu harrastaa dekkarien lukua ja pantu se musta silmänaamio naamalle jolla näkee paremmin. Entisaikojen agentit olivat lukevinaan lehtiä kun istuivat puistonpenkillä eli ei teidänkään kaikkia "seiskan" juttuja kannata ottaa todesta.

No hallituksen työrauhaa ei kannata edes odottaa. Tämän tasoinen oppositiopolitiikka ei teitä mihinkään kaada mutta siihen saatte varautua, että saatte vastata kyselytunneilla kaikkeen mahdolliseen mutta poliittisesti voitte rakennella aivan mitä tahansa. Kunhan parkkeeraatte autonne oikein, ette aja ylinopeutta eikä humalassakaan kannata heilua. Äkkiä siitä joku valopääkansanedustaja tekee luottamuskysymyksen.

Parlamentarismin alennustilasta Sipilän jälkeen huolehtii siis oppositio. Hallituksella on asiapohjainen työrauha mutta innovatiivisuuden puute ratkaisuissa taisi Keskusta rp:n muodossa tulla tähänkin hallitukseen. Puhuva pää saa jatkoa mutta sanoitus muuttuu. Joka toisessa lauseessa tulee olla sana ilmastonmuutos ja joka neljännessa ihmisarvo taikka maahanmuutto, heitetään jalkapanta pois sillä ei tee mitään. Pakkoruotsista on pakko sanoa jotakin - joskus.

Kyllä se joulupukki tulee tänäkin vuonna kaikesta huolimatta.

tuomo

1. kesä, 2019

Suomessa ja maailmalla laajemminkin marssitaan holokaustin kauheuksia muistellen ja samalla uskotaan marssilla edistettävän rauhaa ja rakkautta muistellen aikanaan kuolemanmarsseille pakotettuja juutalaisia.

Asia on sinänsä ihan hyvä ja paikallaan. Koskaan väkivaltaa ei pidä edistää eikä ihannoida, eikä sille pidä antaa mahdollisuutta. Tällä marssilla on hyvä tarkoituksensa mutta myös toinen puolensa.

Kristillisdemokraatit (KD) haluaa tällä edistää Israel asiaansa. Kansanedustaja Peter Östmanille asiasta on tullut suorastaan pakkomielle mutta samalla se sisältää pahan mustan pisteen. Israel tappaa ja alistaa palestiinalaisia "omassa maassaan", ja rajojen ulkopuolelta valloittaa alueita ja hävittää ihmisten koteja, kouluja ja asumuksia, tappaa täysin viattomia Luojan luomia ihmisiä.

Palestiinalaiset ovat juutalaiselle ääriainekselle roskasakkia. Toki on toisinkin päin eli palestiinalaisissa poliittisissa piireissä Israel näyttäytyy tuhottavana valtiona. Mutta siinä operaatiossa vastassa on koko maailma. Arjessa poliittisen Israelin rasistinen ja syrjivä vallankäyttö on paljon merkittävämpää alueen kannalta kuin mikään muu.

Meillä Suomessa on Israelin ystäviä. Mitä nämä ystävät hakevat olemalla kritiikittömästi puolustamassa väkivaltaa ja tappamista. Joillekin lähtökohta on sokeasti luetusta Raamatusta peräisin ja toisille asia on maantieteellistä kristinuskon historiaa. Pyhä maa ja paikat sallivat väkivallan.

Ymmärrän kyllä että heidän mielestään kiviä heittelevät lapset ja aikuiset sekä pommeja itsessään kantavat palestiinalaiset ovat turvallisuusriski Israelin valtiolle. Se on totta, kuten meille tässä maassa ja Euroopassa maahanmuuttajista samoilta seuduilta, samasta kulttuurista tulevat ovat myös turvallisuusriski. He käyttävät hyväkseen hyväntahtoisuuttamme auttaa hädässä olevia ja pyrkivät ääriliikkeissään luomaan uutta maailmaa oikeutetun väkivallan uskossaan islamistiselle pohjalle.

Tämän sanoessani syyllistyn joidenkin mielestä yleistävään rasismiin ja vihapuheeseen. Sitähän sanomiseni ei missään mielessä ole, vaan puhtaasti arkirealismia ja asian taustojen jonkinasteista tuntemista.

Kristillisdemokraattien ja Israelin ystävien soisin rakentavan rauhaa eikä luovan vihaa ja rakkaudettomuutta. Israel ei ole poliittisena ja sotilaallisena ydinasevaltiona yhtään sen kummemmassa asemassa kuin mikään toinenkaan valtio taikka kansa.

Poliittinen Israel ansaitsee väkivallastaan tuomionsa. Holokaustin kokemukset ovat tuomittavia ja sen historia on todella synkkä piste ihmiskunnan historiaa. Yhtä lailla tapettu palestiinalainen, väkivalloin kuolleet ihmiset uskonnon, poliittisen fanaattisuuden seurauksena ovat tuomittavia tekoja. Niitä ei oikeuta mikään.

Kuka marssisi rauhan ja ystävyyden puolesta. Missä on se puolue joka ei osoittele sormella historian suuria syntejä eikä samalla oikeuta väkivaltaan jotain vastaan. Holokausti on syytä pitää mielessä mutta Israelin väkivaltaista koneistoa ei hyväksyttynä tähän saa liittää millään tavalla. Se on tuomittava ihan tyystin samoin periaattein kuin sodat ylipäätään. Jos ja kun Venäjä on valloittanut alueita toiselta valtiolta niin koko maailma, myös Suomi on sokeasti esittämässä pakotteitaan. Missä on Israelin väkivallan tuomitsevat pakotteet?

Onnittelen kaikkia tämän päivän riemua tuntevia. Elämme uuden kynnyksellä. Tehkää te tästä maailmasta parempi paikka elää ja ihmisistä arvokkaita Luojan luomia.

tuomo

31. touko, 2019

Kirkko ja kaupunki lehti on kerrankin kaiken muun kristillisen haukkumisen ja hömpän sijaan paneutunut mielenkiintoiseen aiheeseen haastattelun muodossa. Jutun on kirjoittanut Topias Haikala.

Haikala pohtii ns konservatiivien mielipiteitä tämän päivän kansankirkon kontekstiin sijoitettuna. Ääneen pääsevät tässä jutussa Timo Junkkaala ja Leif Nummela. Tämän päivän muotisanalla heitä voisi kuvailla "tulkaa kaikki" liikkeen ja nykykirkollisen menon möröiksi.

Jutussa on paljon hyvää, jota en erityisesti lähde referoimaan. Se kannattaa lukea. Junkkaalan esiinnostama kysymys kuuluu, että "mistä uskonnossa on kyse". Yhtä lailla se voidaan kirjoittaa henkilökohtaisemmaksi muotoon mistä uskossa on kyse. Tulokulma on silloin toinen toki mutta kuitenkin.

Uskonnossahan on kyse siitä, että se julistaa Jeesusta Kristusta kaikessa toiminnassaan tavalla taikka toisella. Uskossa on kyse siitä, että otetaan vastaan tämä julistus. Nyt puhun siis kristinuskon sisällöistä ja ytimestä.

Voin yhtyä siihen ajatukseen, että nykykirkossa keskitytään Kristus-keskeisen julistuksen sijaan päivän politiikaan ja pohditaan maailman tilaa. Kun kirkko on tälle tielle lähtenyt niin totta tosiaan miksi joku viitsisi epämukaville kirkon penkeille mennä kuuntelemaan huonoa poliittista puhetta ja julistusta. Kun näin kirkollisena muusikkona ajattelen musiikkia tässä kirkon nykytilassa niin siinäkin kohdin harhaillaan iskelmän ja nykymuusiikin rytmejä ja rakkauden viestejä. Virreksi kelpaa vaikka Satumaa-tango taikka Mun sydämeni tänne jää-iskelmä. Kun gospel tuotiin kirkoon niin alkoi murentua musiikillinen sisältö. Nuorten iltojen hauskanpitoon oikein hyvää musiikkia mutta ylistyksen, julistuksen ja rukouksen viestinä lähinnä muistuttaa nuorten illanvieton rakkaustarinan kerrontaa. Kristus ei ole keskiössä vaan ihminen.

"Kirkon pitäisi puhua Jumalasta, ja Jumala puhuu ihmisille Raamatussa. Jos kirkon asioista päättävät ihmiset eivät sitoudu Raamattuun, kirkko on tuuliajolla", sanoo Timo Junkkaala. Tämä on asian ydin mutta myös konservatiivien kompastuskivi. Kirkko päättää demokraattisin menetelmin ja instituutioin tekemisistään ja opin sisällöistään. Kun Jumalan Sana ei ole kirkon sisältönä niin se ei ole Kristuksen kirkkoa nähnytkään, vaan poliittisesti ja muutoin ihmisteoin aikaansaatujen yhteisöjen demokraattinen yhteisö, jossa se julistaa itseään.
Se tuomitsee ja opettaa sitä mikä katsotaan demokraattisesti merkittäväksi. "– Jumalan sanasta ja kirkon tunnustuksesta ei kuitenkaan voi päättää äänestämällä". Olen samaa mieltä. Mutta siitä en ole mikä on Jumalan Sanaa ja miten se on Raamattuun kirjoitettuna ymmärrettävä.

Junkkaala ja Leif Nummela toteavat, että kirkko ei ole puhetta naispappeudesta eikä avioliitosta mutta seuraavassa hengenvedossa he vetävät nämä yhdistysten johtokuntien säännöissä määrittämät opit ja totuudet viivasuorasti Raamattuun ja Jumalan Sanaan. Kun Raamattu on väittänyt kania märehtijäksi niin ei se veljet niin mene, että luonnon ja Luojan luoma totuus muuksi muuttuu. Kani ei ole märehtijä.

Junkkaala toteaa, että Paavali Korintin seurakunnalle kirjoitti, nainen ei voi olla seurakunnan pappi taikka piispa. "– Olen lukenut Raamattuni niin, ettei piispan virka kuulu naiselle. Muistutan, että olen tässä samalla kannalla kuin kristikunnan enemmistö", näin toteaa Junkkaala lehden artikkelin mukaan.

Siis täh. Etkö sinä Timo-veljeni löydäkään Raamatusta viivasuoraa vastausta opillesi vaan toteat, että olen lukenut ja ymmärtänyt. Siitähän tässä onkin kysymys. Jumalan Sana on syntisille ja osin ymmärtämättömille, ei julkipyhille erinomaisille oikean yhteisön jäsenille. Siksi Luoja loi meille aivot ja ajatukset. Me saamme Uskon lahjan Jumalalta. Se tulee selkeänä ymmärryksenä ja valaistuu sitten joskus, jos valaistuu, julistukseksi. Lukemisen lahja opitaan kouluissa taikka muutoin. Siinä Raamatun kirjatkin voi lukea tekstinä ymmärtämättä niistä oikeastaan mitään. Eikä tarvitsekaan ymmärtää. Jumalan Sana syntyy siellä eläväksi elämään missä Uskon tuli palaa ja vastaanotetaan. Luettuna tekstinä se näkyy kaikille samanlaisena. Voi käydä kuin Junkkaalalle, sillä vahvistetaan oman yhteisön ja ikioman ajatuksen totuutta eikä etsitä totuutta Jumalasta.

Leif Nummela on vieläkin selkämmin luetun ymmärtämisen kannattaja ja lukee sen mitä on kirjoitettu, "Paavalihan toteaa ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille selvästi: Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua". Niin siis Paavali kirjoittaa Korintin seurakunnalle, samoin hän kirjoittaa Timoteukselle ja Tiitukselle samansuuntaisia ajatuksia. Siihen maailmanaikaan ja sillä käsityksellä mitä silloin oli.

Syntiselle maailmalle Kristus toi armon. Syntiselle maailmalle Jumala laittoi ensimmäisiksi viestinviejiksi naiset. Nainen synnytti neitseestä Kristuksen. Nainen on evankeliumin äiti. Jumala loi omaksi kuvakseen ihmisen, mieheksi ja naiseksi.

Miksi Paavali kirjoitti kuin kirjoitti. En minä tiedä. Ei se ainakaan yhtään raamatullisempi, siis jumalallisempi viesti ole kuin evankeliumin viesti naisten tuomana. Konservatiivit kompastuvat aina ymmärrykseen Jumalasta, Raamatusta ja kirjoitetusta tekstistä. He sekoittavat sen mikä on Jumalan teko ja miten tämä maailma on järjestäytynyt. Sopan keittäjiä tarvitaan aina yksi onnistuakseen.

Toinen mihin konservatiivinen raamatullisuus kompastuu on avioliitto. Minä ymmärrän sen nimenomaan miehen ja naisen liittona. Puhun käsitteistä ja ymmärryksestä. En minä mitään kamalan kadottavaa missään näe parisuhteille joissa ollaan samaa sukupuolta mutta sen sijaan seksi, porno ja muu saastainen on ihan kaikessa yksinkertaisuudessaan synnillisyyden synnyn pesä. Näin jos sitä jotenkin kristittynä ajattelee.

"Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet", ja niin edelleen. Näin siis Leif Nummela ajattelee ja Raamattunsa lukee. Näin minäkin sen Raamatusta luen.

Avioliitto on miehen ja naisen siunattu liitto. Onko se ikuinen ja antaako Jumala oikeuden erota taikka saavatko samaa sukupuolta olevat rakastaa toisiaan. Tottakai saavat eikä siinä ole mitään jumalatonta taikka epäraamatullista. Jumalan Sana, siis Raamattu ylimpänä oppinaan opettaa rakastamaan. Monella tasolla kristillisesti rakastamaan, jopa vihollisiaan. Jumalan Sanan evankeliumi myös armahtaa katuvaa. En minä rakastuneita kehota katumaan, en toki. Rakastakaa toisianne. Minun Raamatussani Jumala tuomitsee ei ihminen. Meidän kristittyjen ja kirkon tehtävä on julistaa Kristusta ja evankeliumia syntisille, katuville, kurjille köyhille ja rikkaille. Kaikki yhtä syntisiä.

Kaikkein epäraamatullisin viesti on julistaa oppia ja opetusta joka kehottaa olemaan rakastamatta taikka ei sisällä armoa. Kun minä olen eronnut avioliitosta ja minut on vihitty uudelleen avioliittoon niin menikö siinä kadotukseen sekä minä että se vihkinyt pappi. No ei tietenkään. Kenenkään ei tule sietää petturuutta, valehtelua, väkivaltaa aina tappoon saakka. Jumala kehottaa rakastamaan. Jumalan siunaus avioliitolle ja parisuhteelle on rakkaus, ystävyys, veljeys ja tasa-arvo. Jos parisuhteenne on kelvoton niin erotkaa ja huolehtikaa että kukaan siinä rytäkässä ei joudu syviin vesiin. Olkaa inhimillisiä. Sen siunaa takuulla Jumala evankeliumissaan.

Konservatiivisen kristillisyyden suurin ongelma on sen tukeutuminen Raamattuun ja Jumalan Sanaan tavalla, jossa Luojan luomaa ihmiskuvaa ei hyväksytä täydellisenä. Kirkollinen herätysliiketaustainen konservatismi kaatuu Raamattuun. Se ei tunnusta Raamattua kokonaisuutena jossa sota ja tappaminen on sotaa ja tappamista tässä maailmassa tekipä sen kuka tahansa. Se että joku on pyhä taikka erityinen ei anna sille mitään erityisoikeuksia olla julma. Viittaan Israelin poliittiseen valtioon. Niin se vain on.

Ei siinä käy sen kummemmin liberalismillekaan. Raamattuun se kaatuu sekin. Jumalan Sana on ja pysyy. Kirkon tulee julistaa sitä eikä selittää. Ei ole muuta kuin kirjoitettu sana just minulle, jota ei tarvitse kenenkään tulkita. Jumala sen minussa ja minulle kyllä osoittaa mikä on oikein ja arvollista.

Pyhien yhteisö ei kaipaa pelastajaa eikä puolestapuhujaansa, he ovat omineet sen. Me syntiset, kurjat ja ymmärtämättömät haluamme kuulla kertomuksia, tarinoita, saarnoja ja lauluja Jeesuksesta. Se kannattelee eikä ihmisten demokraatisesti päättämät opit ja selitykset.

Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen niin sinä pelastut. Me pyhät ja syntiset.

tuomo

PS. en ole teologi vaan hyvin vapaasti ajatteleva viulisti.

30. touko, 2019

Tämän aamun uutisissa oli talouttamme hyvin syvästi koskettava uutinen. Yksityinen kulutus on romahtanut alkuvuonna  Talouskasvu on ollut paljon vähäisempää kuin on annettu ymmärtää.

Sekään ei vielä yllätä mutta se on erittäin huolestuttavaa, että kotimaisen kysynnän hiipuminen kansainvälistä laman syventyessä olemme suurissa ongelmissa. Olen tästäkin kirjoittanut useita blogeja. Suomen kansantalouden kivijalka on kotimaisesta kysynnästä huolehtiminen.

Vientiteollisuus menee maailmantalouden mukana kunhan rahoitusmekanismit kotimaassa toimivat, yhteiskuntarauha säilyy ja ennustettavuus tulevasta on edes jollakin tasolla. Nykyään yrityten rahoituksesta suuri osa toki tulee kansainvälisiltä markkinoilta.

Kun kotitalouksilla ja perheillä menee huonosti eli heidän tulojaan on leikattu ja supistettu aivan tolkuttomasti niin näinhän siinä käy, että säästämällä tätä maata ei hyvän kierteessä pidetä. Kokoomuslainen talousoppi on ihan tuulesta temmattua taitamattomien yhteiskuntatieteilijöiden oppia. Joku Aki Kangasharju säästö- ja leikkausoppeineen ei näe ollenkaan suurta kuvaa vaikka taitaa toki hyvin tuloslaskelman lukemisen. Meillä velka on ollut kansantalouden kritiikin ja huolen ydintä vaikka se on vain väline hoitaa kysyntää. Toki byrokratiaan syydettynä velkaraha menee kankkulan kaivoon. Byrokratiaa ei näissäkään hallitusneuvotteluissa olla leikkaamassa vaan lisäämässä keskustalaisen maakuntahallinnon kautta vaikka kuinka toista yritetään väittää niin byrokratia ja hallinto kasvaa uudella portaalla ja se on täysin väärä velanoton kohde.

Kotitalouksien velat ovat nousseet enemmän kuin mitä valtionvelanotto on vähentynyt. Se on erittäin huolestuttavaa eikä siihen näissä hallitusneuvotteluissa ole juurikaan kiinnitetty huomiota. Perhepolitiikka ja kuntatalous eivät ole hallituksen erityissuojelussa.

Jos muutosta tämäkään hallitus ei kykene tekemään enemmän ihmisen eli suomalaisen suuntaan kaikessa ajattelussa niin silloin ilmasto- ja maahanmuutopoliittisin opein tämä maa tuhotaan täydellisesti.

Kun joku joskus tämän tajuaa niin yhteiskunnan uudelleenrakentaminen on valtavan työläs juttu. Rakenteelliset kaikki päätössuunnat näyttävät menevän kohden Euroopan liittovaltiota. Huolestuttavaa.

Tasavaltainen hallintokaan ei ole kovin vahvoilla. Näin jälkikäteen voin sanoa, olin siis oikeassa. Meitä on hallittu Juha Sipilän parlamentaarisen diktatuurin raakoilla pelon otteilla. Minulle diktatuuripyrkimykset paljastuivat lopullisesti "puheesta kansalle", joka keskeytti jopa Ylen lähetykset. Kirjoitukseni aiheesta löytyy blogeistani.

Uuden hallituksen neuvotteluprosessissa sama pyrkimys Keskusta rp:ssa näyttää jatkuvan. Keskustalainen maakuntahallintokeksintö on viheliäisin harha mitä tiedän. Maa tulee liittovaltion omaisena eriytymään kehittyviin ja kehittymättömiin alueisiin. Niiden osana kunnat menettävät itsehallintonsa ja päätöksenteko ei huolehdi kansalaisistaan vaan aluehallinnostaan. Mennään kohden keskitettyä hallinnollista ja talouselämän rakennetta ja vahvaa byrokratiaa.

En olisi uskonut "maalaisliittolaisen" ideologian juuren koskaan taipuneen tällaiseen.

tuomo