Ajatuksia ja mielipiteitä omasta päästä

11. tammi, 2020

Edellinen hallitus kaatui luottamuspulaan ainakin kaksi kertaa. Minua on mietityttänyt mitä tällä poliittisella luottamuksella tarkoitetaan ja kenen pitäisi luottaa ja mihin.

Kun minä äänestän jonkin puolueen ehdokasta taikka ylipäätään ehdokasta luottamustoimeen taikka tehtävään niin oletan että voin luottaa siihen, että hän ajaa niitä asioita joita hänen kerrotaan tai hän kertoo ajavansa. Hänen luottamusasemansa perustuu tähän, ei mihinkään muuhun.

Mutta kun pääministeri muodostaa hallitusta hän puhuu myös luottamuksesta. Mikä tämä luottamus on mistä hän puhuu. Ei siinä ainakaan näy enää juurikaan jälkeä siitä luottamuksesta jonka minä annoin. Toki parlamentarismiin kuuluu päätösvalta ja valta eri tasoilla mutta hallitus tässä maassa lopulta käyttää sitä luottamusta, jonka on kansalta saanut.

Hallitusneuvotteluiksi sanotuissa syömingeissä ja juomingeissa sovitaan taikka pakotetaan sopimukseen, jossa ei enää ole paljonkaan jäljellä niistä asioista joiden hoitamiseen annoin luottamukseni. Ei voida puhua luottamuksesta vaan ainoastaan suuremman oikeudella pakottamisesta. Luottamuksen antanut äänestäjä on tässä vaiheessa jo ajat sitten unohtunut. Neuvottelupöydässä pyörii erilaisia intressipiirejä, joilla ei ole mitään tekemistä demokratian kanssa.

Ei pitäisi puhua luottamuksesta vaan kaupankäynnistä millä ostetaan ja myydään valtaa.

Jotta tällaisesta lehmänkauppaluottamuksesta, joka rakentuu vallalle päästäisiin meillä pitäisi olla äänestäjinä paljon enemmän tietoa aatteellisesta pohjasta jolle puolueet rakentuvat. Kun hallitusta kootaan niin pitäisi sopia aatteellisista linjoista, päämääristä sekä kehityksestä ja tavoista miten tätä maata ja sen kansaa viedään parempaan. Yksityiskohtaiset hallitusohjelmat ovat silkkaa lehmänkauppaa pullollaan. Siellä on myyty maat ja mannut.

Kun kansanedustuslaitos eli eduskunta äänestää niin sielläkään ei antamani luottamus näy millään tavalla. Hallituksessa olevat puolueet äänestävät täysin vastoin antamaani valtaa ja aatetta kunhan saavat olla vallassa. Yksittäinen edustaja pakotetaan painamaan just sitä nappia mitä on vallassa pysymiseen vaadittu. Jos et paina saat rapsut.

Pakotettu parlamentarismi on monoliittista diktatuuria ihan oikeasti. Kansalle ja ihmisille tärkeät osaset voidaan kaataa surutta kunhan ydinasia eli valta pysyy tietyillä intressipiireillä ajamassa heidän semansa vahvistumista.

Demokratia ei ole enää demokratiaa kun ei ole aatetta.

Aatteettomat hallitukset ja niiden puolueet ovat tälle maalle olleet vahingoksi. Pääomien ja markkinavoimien Suomessa valta on sillä, jolla on eniten pakotettuja ja lehmänkauppoihin kytkettyjä kavereita.

Pessimisti ei pety on parasta mitä keskustalainen aate on viimeisen kymmenen vuoden aikana suoltanut. Pessimisti tosiaan ymmärtää aina häviävänsä pelin.

tuomo

10. tammi, 2020

Eilen pälähti päähäni suuri idea ja ajatus. Ihmisen elämällä ei millään tasolla eikä mittarilla ole mitään merkitystä tässä maailmassa. Siis mitä varten me täällä olemme ja elämme?

Kun tämän päivän poliitikkoja ja heidän yleviä ajatuksia kuuntelen niin olemme pilaamassa pallon, ilman ja kaiken mihin ympärillämme koskemme. Olemme jopa vääriä sukupuolia kun sellaisia ei ole kuulemma olemassakaan. Lisäydymmekin ilmeisesti kuin ameebat, jakautumalla.

Ei minua mihinkään tarvita - vai tarvitaanko.

Löysin yhden syyn elää tätä elämää ja se on kuolemattomuuden kilvoitus Kristuksessa. Voi taivas että pitää olla hurskas ja Jumalan hullu tuohon päätelmään tullakseen. Mutta kun muuta en vain kerta kaikkiaan keksinyt.

Mitä sen on väliä mitä puoluetta äänestän taikka osaanko soittaa viulua. Ei yhtään mitään. Korkeintaan poliittisella asemalla ja viulunsoitolla on merkitys olla toisten silmissä jonkinmoinen ihminen.

Mitäs sitten jos Kristus ei kiinnosta. Miksi täällä silloin eletään. Onko tarkoitus tehdä kiusaa muille vääntämällä ruuvipenkissä ruuvia tiukemalle, että kristityn on mahdollisimman vaikea olla ja elää. Onko hänen elämänsä tarkoitus siinä.

Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että eihän tähän elämään mitään järkevää selitystä ole löydettävissä. Meistä tuli muurareita, maalareita ja joutomiehiä. Ihan sama. Synnytään ja kuollaan kuitenkin entiseen tapaan.

No yksi asia ratkesi kerralla. Olemme miehiä ja naisia. Siihen päätelmään en elämän synnystä tarvinnut ihmeellistä sihtiä. Sukupuolella on selkeä tarkoitus. Tämä kombinaatio vain voi synnyttää uusia ihmisiä. Kaikki muu on ihmisten ikiomaa keksintöä. Kaikkein hulluin ajatus on väittää elämä sukupuolettomaksi. Silloin elämällä ei olisi yhtään mitään tarkoitusta. Vai olisiko.

No hulluja ajatuksia. Onpa tietenkin. Mites tästä päästä mitään järkevää voi syntyäkään.

tuomo

9. tammi, 2020

Sain kutsun silakkaliikkeeseen. Mielenkiinnosta otin ja avasin sivut sekä luin ymmärtääkseni mistä tässä on oikeasti kysymys.

En tiedä oivalsinko mitään oikein mutta sen verran sain selville, että tavoitteena on nostaa omaa identiteettiä fiksusti ja filmaattisesti kuuluen joukkoon joka ei tunnusta puoluepoliittista väriä mutta keskustelee politiikasta. Ei vastusta mitään eikä kanna vastuuta mistään. En jaksanut perehtyä oikeastaan tämän enempää asiaan.

Ajattelin lukaista muutaman avauksen. Ensimmäinen oli vihersosialistinen aivopieru perussuomalaisesta talouspolitiikasta lukien Perussuomalaiset rp:n ohjelmasta liite, analysoiden sitä punaisin lasein ja päälleleimattuna idiotismin tarralla. Hyvin pitkästyttävä teksti.

Toinen avaus liikkeessä näytti kohdistuvan ihmisiin, henkilöihin mennen nimeltä mainiten tuttuun suuntaan. Oltiin taas kalastelemassa silakoita perussuomalaisten vesillä. Saalishan on laiha jos katiskassa on suuaukon lisäksi peräaukko. Se vuotaa eikä sillä ole pohjaa.

En oikeastaan jaksanut tämän enempää enkä menettäne mitään vaikka en jaksanutkaan. Olletikin seuraava aihe olisi ollut isis terroristien hyysääminen. No toki arveluni, yhden kommentin aiheesta nimittäin bongasin. Ja senkin että Australian jättimäiset maastopalot on sytyttänyt ilmastonmuutos.

Se siitä tasokkaasta keskustelusta.

Silakka liike tulee siihen kommunistisperäiseen cityvihreään poliittiseen aukkoon, jossa gallup ja isänmaallinen kansallinen ihminen on suurin vihollinen. Väkivaltainen keskustelu ei ole vihapuhetta vaan vihapuhepolitikointia.

Silakoiden elämässä kutu on mätitahnaa ja sähkö tulee töpselistä.

Kiitos kutsusta. En minä vielä niin sekaisin ole ettenkö ymmärtäisi poliittista liikettä poliittiseksi liikkeeksi, joka vastustaa mutta ei anna mitään.

tuomo

6. tammi, 2020

Kirjoitin tämän vajaat kymmenen vuotta sitten erään konserttini ja sitä seuranneen vierailun jälkeen. Teksti on edelleen ajankohtainen ja ajankohtaisemmaksi vain näkyy tulevan. Silloin tämä julkaistiin valtakunnallisissa lehdissä ja herätti suurta huomiota. Ihan vain muistin virkistämiseksi ja todetakseni, että onneksi vähän kehitys on rauhoittunut mutta edelleen mennään kauaksi kirkkomusiikin ytimestä.

Olin eilen kutsuttuna palaverissa Tampereella, jossa tapasin eteläsuomalaisia pappismiehiä ja -naisia sekä nuoristyössä enemmän kiinniolevia kirkon ihmisiä. Kiitos kutsusta. Tulen mielelläni vastakin kertomaan näitä omia omituisia mielipiteitäni, mitä olette joitakin täältä saaneet lukea, ja joilla olen herättänyt jonkinasteisen mielenkiintonne.

Totta toki aina tällainen herättää tietynlaisia ennakkoluuloja, ja sitä varautuu kaikenlaiseen, vaikka olenkin suhteellisin avoimin mielin yleensä liikkeellä, kun tällaisiin tulen kutsutuksi. Hyvin usein minulla on enemmän kysyttävää, kuin ratkaisuja kerrottavaksi.

Tämä kirkkotilojen muuttaminen diskoiksi, juomingit sun muut oli päällimmäisenä keskustelun aiheena. Huomasin, että tässä on paljon sellaista, joka ei ole oikein nyt arvon pappisihmisillä hanskassa.

Hämmästyksen sormi meni minulta suuhun, kuinka vähäisillä tiedoilla näitä asioita oikein tehdään. Tuli mieleeni kokeileva journalismi sen sijaan, että liikuttaisiin vakaasti sillä pohjalla, miksi tätä diskomeininkiä, ja muuta krääsää sinne pyhitettyyn kirkkotilaan tuodaan.

Ei totta toki kukaan ilmoittanut halukseen loukata taikka mitään muutakaan vastenmielistä mutta rajojen kokeilemiseen tuntui olevan suuri tarve, kuten myös keskustelun herättämiseen.

Tähän tartuin ja kerroin, että juuri tuo asenne on se, mikä minussa herättää suurta hämmästystä, että miksi näin – mitä tällä haetaan. Eikö laadullinen sisältö olekaan se tärkein, vaan se miten saadaan aikaan hämminkiä.

Ongelma on suuri tietämättömyys vaikkapa musiikista ja sen alkeista. Kirkko ei ole paikka, jonne tullaan hämmästelemään menoa ja meininkiä, vaan kokemaan jotain sellaista, mikä herättää Uskon. Meno ja meininki ei sytytä mitään muuta kuin tunneryöpyn, ja suuren määrän kysymyksiä.

Pappisporukka hämmästeli miksi kanttorit eivät ole innostuneet näistä dj-muusikoista taikka erilaisista vempeleistä, joilla soitetaan olemassa olevaa musiikkia levyltä, nauhalta, dvd:ltä taikka miltä tahansa. En ole kanttori, vaan viulisti ja kirkkomusiikkiin sillä saralla erikoistunut mutta hämmästyin. Tämäkö on musiikin osa kirkkomme Sanan sisällössä.

Kerroin, että mitäpä arvon pappismiehet tykkäisivät sellaisesta kirkkotilan käytöstä, jossa tosiaan esitettäisiin erilaisin sähköisin vempelein menneiden aikojen puheita ja elokuvia, sen sijaan, että papilla olisi jotain sanottavaa läsnäolevalle seurakunnalle, ja juuri sinä hetkenä. Minulla on nauhoitus piispa Hannes Leinosen erinomaisesta puheesta vuonna pipo, jonka voisin tuoda aina mankallani toistettavaksi saarnastuoliin – joko alkaa aueta. Olen kuullut huonoa puhetta kirkossa useinkin, milloin makkaralenkistä, kumisaappaista ja naimareissuista Afrikkaan – papilla ei ole aina paras päivänsä. No alkoihan se raksuttaa.

Musiikin osa kirkoissamme on palvella Kristusta – siihen ei ole mitään muuta syytä. Jos tarve on saada jalka vipattamaan taikka seksuaaliset himot hyrräämään niin kirkkotila sellaiseen käyttöön on pyhäin häväistystä. Toisaalta, jos tarve on harjoittaa kirkkopolitiikkaa hämmästyttämällä, tuomalla homonäytelmä kirkkotilaan muka kaapista ulos, kun oikeasti sitä näin tungetaan sinne, taikka makaamalla alasti alttarilla niin se on sosiaalipornoa eikä mitään muuta. Näin minä asian ilmaisin.

Olen kuullut aiemminkin väitteen, etteivät nuoret ja nuoret aikuiset kuuntele mitään virsilaulua taikka barokiaalista klassikkoa. Siihen minä totesin, etten minäkään kuuntelisi, jos se kitarasäestyksellä taikka muutoin kelvottomasti esitetään laulettavaksi, tai mankalta kuunnellaan Matteuspassio – en kuuntelisi. Se on musiikillista törkyä.

Esitin muutaman esimerkin kirkkokonserteista, joisssa nuorten ja nuorten aikuisten osuus on yli puolet kuulijoista. Näistä minulla on runsaasti kokemusta. Kehumatta yhtään itseäni, ammattitaidolla on merkitystä. Kaunista on helppo kuunnella mutta törkyä hyvin vastenmielistä – myös nuorten ja nuorten aikuisten.

Kirkkotilaan kuuluu virsi ja klassinen musiikki, ne ovat sen tilan musiikkia. Diskomenininki ja dance ovat tilaan tuotua vierasta kamaa. Niiden musiikillinen paikka on aivan muualla.

Tästä aiheesta pääsimme asiaan. Nuorisopastori kertoi, että hänen täytyy sanoa, että Tuomo taitaa olla oikeassa – hän on huomannut tämän saman asian. Musiikillinen väkisinmakaaminen on syntiä sanan musiikillisessa mielessä. Äänivallin murtaminen ei tuo Jeesusta yhtään lähemmäksi sen nopeammin kuin kauniisti laulettu rukous – nuorisopastori oli oikeassa. Olen samaa mieltä.

Ylipäätään tämä asetelma, jossa vakaat kansankirkkolliset keski-ikäiset pitäisi saada vähemmistöön, nuorten ja nuorison kustannuksella, on jotenkin nurinkurinen mielestäni. Kerroin miksi – päädyimme samaan lopputulokseen. Nämä keski-ikäiset ja ikäihmiset ovat kirkon suola, ja heitä on rohkaistava kotona olemaan se herättelijä. Ei seurakunta siihen herättelyyn yksin kykene. Sellaista puhetta pitää olla kirkossamme enemmän. Olimme samaa mieltä.

Mikä oli päivän anti, niin keskustelu jatkuu. Kanttoreiden soisin keskustelevan aiheesta pappismiesten kanssa paljon enemmän, ja pappien puolestaan antavan arvon näille kanttoreille. He ovat musiikin ammattilaisia, ja hyvin monipuolisen koulutuksen saaneita muusikoita.

Virsilaulu itkevän rinnalla on jotain muuta kuin dj:n soittama levy taikka dvd suuren valoshown saattelemana. Musiikin tehtävä kirkossa on palvella Jumalaa eikä ihmistä – yksinkertaisesti.

Armo teille ja Rauha

Isän haltuun

tuomo

6. tammi, 2020

Kun luin Ilmari Schepelin ”lähtökirjoituksen” Uusi Suomesta niin vähintäänkin tuli mieleeni yksi epäonnistunut ”uudistus” (lue:muutos) jatkumoon tässä muuttuvassa tiedotus- ja mediaympäristössä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö liittyi siihen ymmärtämättömyyden sanaisaan sekamelskaan uudenvuoden puheellaan kertomalla jotenkin mielipideympäristön sisällöltään muuttuneen.

45 vuotta julkisena henkilökirjoittajana ja vastuullisena toimittajana ovat minun kokemukseni tästä touhusta. Uusi Suomen kaltaiset nopeat uutisvälineet – pidin tätä ylivoimaisesti parhaana tuotteena pitkään, enää en ole varma ymmärretäänkö mikä on uutinen ja mikä ”pravdauutinen” – todellakin ovat muuttaneet toimintaympäristön mutta ei viestien sisällössä mitään uutta ole, no jos ei oteta huomioon kirjeiden ”paskan” sisältöjä. Ne olivat usein sitä itteään.

On luotu valeuutisen käsite kertomalla itse valeuutisilla omia mielipiteitään arvokkaasta asemastaan käsin jotenkin korostaen itseään. Edelleenkin se keisari patsastelee ilman vaatteitaan.

Päätoimittajien ja toimittajien ”pöytälaatikot” ovat henkilökohtaisesta, todella syvälle menevästä kirje- ja soittotulvasta siirtyneet moderaattoriohjatun sensuurin kynsiin. Nuoret toimittajanalut ja vähän vanhemmatkin ovat saaneet ansiotonta valtaa mielipideilmaston muokkaukseen. Vanha kaarti on ja pysyy tässä tempossa aina perälaudassa eikä poliittinen ohjaus yllä enää kuljettajan paikalle. Kyllähän se Niinistöäkin harmittaa, kun ei voi olla enää Kekkonen ”kekkosena”.

Kaikesta siitä mikä on epämiellyttävää ja ymmärtämätöntä yritetään tänä päivänä tehdä vihapuhetta. Poliittinen kulttuuri on muuttunut naapurin mielipiteiden alasampumiseksi sen sijaan, että yritettäisiin edes tuottaa poliittisesti merkittävää omaa sisältöä.

Somea ja sähköistä mediaa ei nähdä mahdollisuutena vaan siitä pitää tehdä vihollinen. On kyllä ymmärrettävää lukea epäonnistuneista ”uudistuksista” heti ne julkistettuaan. Kun minun palkkaani pudotetaan tonnikaupalla niin kyllä siinä tunteet nousee pintaan. Vihaa on varmasti enemmän kuin mitään muuta tunnetta mutta ei siitä vihapuhetta tule millään. Se on reaktio siihen mitä ylhäältä yritetään pakkona syöttää.

Kaikkein pahin virhe vaikkapa Sauli Niinistön puheessa on siinä, että yritetään hallita joukkoja nimeämällä vihapuheeksi kuuluminen aatteelliseen järjestöön. Kun järjestö kirjoittaa tavoitteitaan ja ohjelmiaan niin niiden sisältö viedään suoraan yksilötasolle mielipiteeksi hänen vahingokseen.

Eihän tässä ole mitään logiikkaa vaan tämä jos mikä on maalittamista sen alhaisimmassa kastissa.

Vanhan kaartin toimittajakunta ei tässä asiassa ole edes kartalla. Ihmisten mielipiteen- ja sanomisenvapaus luo sananvapautta aivan uudella tavalla. Voi reagoida tunteella kaikkeen itseään koskevaan kohteluun olkoonpa se mitä tahansa. Se ei ole vihapuhetta vaan reaktio asiaan.

Ennen vanhaan päätoimittaja sai poliittiselta (vaikkapa) kollegiolta määritteen mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Tässä ajassa ja mielipiteen tempossa tätä mahdollisuutta ei enää ole. Sanomisten sisältö ei ole muuttunut mihinkään vaan pikemminkin se on siistiytynyt. Ero on siinä että se tulee julki. Sensuurin mahdollisuus on pienentynyt ja siksi ollaan hämmentyneitä siitä mitä ihmiset oikeasti päivittäin ja jatkuvasti päässään miettivät, ja miten tämän yhteiskunnan kohtaavat.

Heikkotasoinen poliittinen osaaminen on tässä maassa tosiasia. Siksi pitää mennä siitä missä aita on matalin.

Meillä ei kyetä aatteelliseen kovaan väittelyyn vaan takerrutaan asiaan ”minusta tuntuu” tyyppisillä argumenteilla. Keskusta rp lienee yksi niitä surullisimpia esimerkkejä siitä kuinka osaaminen poliittisesti kielletään ja sensuroidaan totaalisesti. Yksi liberaaliäärioikeistolainen kausi ja johtamiskulttuuri tuettuna vieraiden elementtien asiantuntijoilla riitti tuhoamaan puolueen aatteellisen perinnön.

Nyt vihervasemmistolaiset kirjoittavat maaseutupolitiikkaa ja Keskusta rp:n aatteellista ohjelmaa myönnettiinpä sitä taikka ei. Keskustalaisten ongelma näyttää olevan jo sekin, että ymmärtäisivät mitä ovat tehneet ja saaneet aikaan. Nyt puolueessa ihmetellään kadonneita äänestäjiä, kun pitäisi ihmetellä mikä tässä on enää keskustalaista aatetta. Äänestäjät vastaavat poliittisiin päätöksiin mutta kannattajat ja puolueväki aatteelliseen sisältöön. Heitä ei enää oikeasti ole, siis aatteen miehiä ja naisia, kun ei ole aatettakaan.

Nyt on muotia nimetä kaikki aatteellinen ajattelu vihapuheeksi. Kun Perussuomalaiset rp sai johtoonsa uusia älykkäästi Suomea ja suomalaista isänmaallisuutta puolustavia johtajia niin he laasivat vanhan poliittisen sananparren roskakoriin. Heille kansainvälistyminen tarkoittaa kansallisen itsetunnon pitämistä korkealla tasolla ja ihmisten arjen asioiden olevan se sisältö mikä vain pitää kiinnostaa.
Sen sijaan että tätä yritetään vääntää jotenkin hölmöksi pitäisi miettiä mikä tässä on niin hyvää, että koko eurooppalainen poliittinen järjestelmä natisee liitoksissaan. Puuhastellaan silakoiden kanssa, kun ei muuhun järki riitä eli analyysiin olevasta.

En ymmärrä mihin katosi se poliittinen pelisilmä, jossa yhteisön tärkein jäsen, osanen, on sen heikoin lenkki. Edellinen hallitus kaatui parlamentaarisen vallan käsittämättömyyteen. Tämä eduskunta ja hallitus on käynyt taistoon perussuomalaisa vastaan ja sekös heille passaa. Kansa puolustaa aina kannattamaansa sorrettua. Se on itsestäänselvä tunnepohjainen ratkaisu.

Tämä aika jolloin tunteista tuli poliittinen ase on muuttanut kaikkein eniten päätöksentekoa.

Vihapuhepolitikointi toisen mielipiteen ja sananvapauden sensuroimiseksi oikeasti tappaa kehittyvän yhteiskunnan ja uuden ajattelun. Tavoite ei ole luoda mitään uutta taikka parempaa vaan nujertaa vastarinta. Joissakin piireissä tähän käytetään vielä nykyisinkin pelkoa, aseita ja painostusta sekä porukasta ulosheittämistä.

Poliittisen keskustelun taso on mm perussuomalaisten toimesta huomattavasti noussut toisin kuin väitetään. Se mikä on muuttunut niin vastaus huonoihin ratkaisuihin tulee välittömästi ja sitä ei siedetä. Kun ennen julkista keskustelua hallitsivat päätoimittajat niin tänään tähän touhuun on sotkettu jopa syyttäjä- ja tuomiolaitos. Eduskunta lainsäätäjänä tulee kaukana perässä. Ja näin tulee aina olemaan. Yksityiskohtaisten vihapuheen kaltaisten lakiin kirjoitettujen määreiden aika on ohi. On elettävä julkisuuden ja sananvapauden ehdoilla, jos kerran niin länsimaisia haluamme olla mutta silti on suojeltava sitä kakkein heikointa – aina.

Jos ihminen ei ole päätösten keskiössä vaan valta niin on luotava vihapuheautomaatin kaltaisia ratkaisuja. Siinä menevätkin sitten sekaisin niin populismin kuin fasisminkin käsitteet. Omaa taikinaa kohotetaan vihpuheeksi määriteltävän toisenlaisen mielipiteen hiivalla ja se kääritään nimenomaan siihen kuorrutukseen mitä toisesta etsitään.

Poliittisella kartalla vihervasemmisto ei johda poliittisen keskustan kautta oikeistoon vaan olemme ajautuneet ihmisistä välinpitämättömään parlamentaariseen aukkoon. Siinä aukossa tärkeintä on osata bluffata.

tuomo