Ajatuksia ja mielipiteitä omasta päästä

21. helmi, 2019

Pääministeri Juha Sipilä kommentoi eilen, että on lukenut oikeuskansleri Tuomas Pöystin antaman kirjallisen lausunnon liikenneministeri Anne Bernerille.

Sittemmin Tuomas Pöysti puolestaan kertoi, että mitään kirjallista lausuntoa hän ei ole antanut. Aavistukseni on, että jompikumpi puhuu muunneltua totuutta. Arvatenkin luulen tietäväni kumpi. Toisella on jonkinasteinen intressi asiassa ja toisella ei.

Sitä minä kyllä suuresti ihmettelen, miksi oikeuskansleri ylipäätään suostuu antamaan keskustelupohjalta tälle porukalle mitään lausuntoa. Eihän näihin voi missään asiassa luottaa. Laki asiassa on yksiselitteinen. Kenen lukuun Berner toimii niin eipä siitä pitäisi olla epäselvyyttä. Olivatpa päivämäärät mitä tahansa. Harva sitä nimittäin menneisyyttään kirjoittaa uusiksi, yleensä tähdätään tulevaisuuteen.

Se nyt on päivän selvää, että tänään sitten luemme taas tukun erilaisia selityksiä siitä, mitä on sanonut, tarkoittanut taikka luullut tarkoittaneensa. Berner jo ehätti lausumaan erilaisia päivämääriä ja tänään hän varmaankin sitten kertoo, kuinka ei tarkoittanutkaan sitä mitä sanoi vaan tekee sitä vasta silloin ja tällöin.

Se mikä minua mietityttää on keskustalaisen kansanedustajan ja puolueaktiivin sekä päättäjän uskollisuus puheenjohtajaansa kohtaan. Kuinka pitkään Keskusta rp:n vastuulliset sallivat itseään nöyryytettävän ja suorastaan pilkattavan tehtävissään. Nyt on vedetty neljä vuotta kölin alta mutta tänä päivänä taitaa meno olla jo kuin vessanpöntön vetäisi. Suoraan pohjattomaan likasankoon ja kaivoon.

Kuulkaas hyvät poliitikot. Joskus teidän vallanhimossanne kannattaisi miettiä miltä tämä kaikki näyttää. Hei "me huijataan" muuttuukin yhtäkkiä muotoon "meille nauretaan". Nyt on sen aika. Tälle porukalle ei oikein jaksa enää edes nauraa voihan sitä vähän hymyillä. Ainuttakaan vaalipaneelia mihin tämä hallitusjoukkia osallistuu en aio katsoa. Valehtelemisen pitkä oppimäärä on jo saatu.

Eivät edes gallupluvut saa minkäänlaista herätystä aikaan. HS-gallup viimeisimpänä kertoo kuinka Kokoomus ja Keskusta sukeltavat kiihtyvään kiitoon. Nyt Keskustan osalta mennään jossain 14%:n paikkeilla mutta oikeasti taidetaan olla lähempänä kymmentä prosenttia. Kokoomuksenkin kannatus lähenee 16%:n tasoa.

Koko tämä hallituskausi on ollut yhtä räpeltämistä. Luottamus on muuttunut luottamuspulaksi sekä henkilökohtaisesti että puolueina. Siniset eivät taida tämän uuvattijoukon luomuksena jaksaa hengittää tämän tekohengityksen jälkeen omilla voimillaan. Keskustasta tulee marginaalipuolue. Kokoomus jää paremmin pinnalle kun on hoitanut EK:lta saaman mandaattinsa kohtuullisesti.

Mitä odotan tapahtuvaksi. No sitä, että joku Keskusta rp:ssä tulisi järkiinsä.

Se toki olisi ihme ja niihin en usko.

 

tuomo 

18. helmi, 2019

Keski-Pohjanmaa on jo pitkään maakuntana saanut perustella olemassaoloaan milloin miltäkin kantilta. Historiallisesti ja toiminnallisesti maakunnan kehitys omanlaisekseen sekä kulttuurin, uheilun että myös talouspolitiikan sekä elinkeinöelämän saralla on ollut luonnollinen.

Maakunnan koko on vain käytännössä ja oikeasti ollut paljon suurempi kuin miten sitä tämän päivän hallinnollisissa kaavailuissa käsitellään. Historiallisesti Kalajokilaakso on ilman muuta osa Keski-Pohjanmaata. Meillä on synnytetty alueen painopisteriitoja yleensä akselille Ylivieska-Kokkola. On ajateltu, että toisen kehitys on toiselta pois. Näinhän se ei ole ollut vaan kummankin elinehto on ollut ja tulee olemaan, että elinkeinoelämä, kulttuuri, urheilu ja harrastejärjestöjen yhteistyö ulottuu yli vaalipiirirajan. 

Jokainen tunnustaa tämän tosiasian, jos vähänkään on rehellinen.

Olemme vähitellen siirtyneet maakuntarajojen osalta valtiollisen hallinnon määrittämiin totuuksiin. Keski-Pohjanmaa, joka on luontaisesti muodostunut, on rikottu äänestysaluerajalla keskeltä maitomaakuntaa ja kultturellista Keski-Pohjanmaata. Kulttuuri tässä laajasti käsittäen.

On aika tunnustaa historiansa. Meidän on alettava yhdistää nämä tosiasiat. Keski-Pohjanmaan tulee tavoitella omaa Keski-Pohjanmaa-Kalajokilaakson äänestysaluetta turvataksemme valtionhallinnollisesti ja poliittisesti oman olemassaolomme. Tulevissa vaaleissa on hyvin todennäköistä, että Kalajokilaakso jää täysin ilman edustusta eduskunnassa, eikä maakunnallisestikaan Oulu-vetoinen kehitys ohjaa valtaa minnekään muualle kuin poispäin. Keski-Pohjanmaankaan osalta edustus ei kovin vahvaksi tule kasvamaan, jos kyetään edes jotenkin turvaamaan siltä osin asemamme.

Keski-Pohjanmaan painoarvon kasvattaminen Kalajokilaaksolla ja osin ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, jotka ovat käytännössä kytköksissä maakuntaan toisi aivan toisenlaisen statuksen. Meitäkin olisi kuunneltava ja meidänkin olisi kyettävä yhteistyöhön.

Painoarvon kasvattamisen edellytys ja kunnollisen yhteistyön synnyttäminen myös valtakunnan politiikkaan edellyttäisi omaa äänestysaluetta. Olisiko mahdoton ajatus ajaa tätä asiaa jo seuraavalle vaalikaudelle puntariin.

tuomo

15. helmi, 2019

Minulle on viime aikoina soitettu puhelu jos toinenkin osallistuvasta seurakunnasta ja kirkon messukäytäntöjä ihmetellen. Ehtollisella läträäminen on koettu suorastaan kuvottavana. Minua se ei toki vielä kuvota mutta en ole ymmärtänyt lainkaan sitä uutta tapaa, että lähes kaikki jumalanpalvelukset Suomen seurakunnissa ovat ns. messuja eli jumalanpalveluksia jossa nautitaan ehtoollinen.

Ehtoollisen sakramenttihan on meille muistoateria. Siitä on Lutherin käsityksestä ja kirjoituksista poiketen tehty uskon väline. Se koetaan pelastuksena. Minulle kivahti eräs nainen tässä taannoin kun kantani eräässä kokouksessa kerroin, että ”herranjestas mites minä sitten pelastun, jos ei ole ehtoollista”. Jeesustelin sen verran, että totesin, usko ainoastaan niin sinä pelastut.

Minusta meille, joille uskonvarmuus on aina ollut ja tulee olemaan hauraalla pohjalla, ehtoollinen ei oikeasti vahvista mitään eikä se anna anteeksi mitään. Eikä hengellisestä yhteydestäkään ole mitään takeita, meillekin pitäisi suoda mahdollisuus omassa kotikirkossamme paikallaan istuen rauhassa kuunnella Jumalan Sanaa ja laulaa kauniita virsiä ja näin rukoilla, julistaa sekä ylistää Jumalaa yhteisesti taikka yksikseni. Hauras ja arka ei kaipaa osallistumista eikä esilläoloa.

Väitän, että ehtoollinenkin on monelle tapa osallistua ja olla esillä. Rankka väite mutta esitän sen silti.

Toinen mikä meillä kansankirkossamme viime aikoina on, että seurakuntalaisten pitää temppuillen osallistua yhteiseen juhlaan eli jumalanpalvelukseen. En koe osallistumista mitenkään erityisen tarpeellisena mutta erittäin julma se on sellaiselle, jolle jo paikallaoleminen tuottaa suurta tuskaa taikka on arkuutta pullollaan.

Minulle soitettiin kuinka pappi oli kehottanut jumalanpalveluksessa ollutta seurakuntaa kohottamaan kätensä ja avaamaan suunsa, että Pyhä Henki paremmin pääsee ihmiseen ”käsiksi”. Voi olla että ei paljon apua tuosta ollut mutta vielä vähemmän sellainen rukous, josta kuulin viime viikolla. Seurakuntalaisten oli pitänyt polkea paikallaan jalkaa ja pitää kättä sydämen päällä sekä halailla itseään käsiään taivasta kohden kohotellen.

En voinut uskoa todeksi näitä juttuja mutta pakkohan se on kun minulle kaksi hyvin luotettavaa henkilöä sen vahvisti.

Minusta tämä on ulkokultaisten hurskastelua ja kirkollista temppuilua. Ken oikeaksi kokee niin siinäpä jumpatkoot mutta sen verran toivoisin kuitenkin hienotunteisuutta, että juuri läheisensä kirkkomaahan saatelleille seurakuntalaisillekin olisi rauhoittumisen ja lohdutuksen paikka ilman sen suurempaa osallistumista mihinkään.

Meillä yhteiskunnassa kuljetaan kohden totalitarismia. Kirkossa olisi ihan oikeasti jopa parempi se, että se olisi hyvin totalitaristinen. Sen julistaman aatteen soisin olevan todella totuus.

tuomo

15. helmi, 2019

Suomen poliittinen tulevaisuus on totalitarismi. 

Kaikkein yllättävintä, että tähän muinaisjäänteeseen meitä kuljettavat oikeistolaiset voimat taikka muutama kokoomuslainen ja keskustalainen näin valtiontasolla.

Totalitarismin ensimmäinen tunnusmerkki on keskustelun ja ilmaisunvapauden kieltäminen. Toinen on että kansanvaltaisen demokraattisen valtion perustuslakia koetellaan ja sen henkeä pidetään pilkkanaan. Asioita ajetaan pakkokeinoin, pelottelemalla ja uhkaamalla maaliin vaikka väkisin. Maakuntasote on oiva esimerkki totalitaristisista keinoista hamuta valtaa sekä jakaa pääomat uudelleen.

Mielenkiintoisen tästä suomalaisesta stalinistisen Neuvostoliiton, Hitlerin Saksan ja Mussolinin Italian perillisestä tekee se, että se on pyyhkäissyt läpi Suomen sen jokaiseen hallinnolliseen kolkkaan hyvin nopeasti.

Se alkoi siitä, kun keksittiin käyttää vihapuhe ja rasisti-termiä natsikortin korvikkeena. Kun meille ja Eurooppaan yleisesti tuli islamistinen ryntäys joko suunnitellusti taikka ihan oikeasti sotaa pakenevien ihmisten tuomana, niin totalitaristinen suuntaus pyyhkäisi koko Eu:n yli. Suomi menee siinäkin talous- ja liittovalitokehitysyhteisössä ihan sen kirkkaimmassa kärjessä. Koko poliittinen järjestelmä yhtä puoluetta lukuunottamatta, Perussuomalaiset, hyväksyy kaiken laittomankin jo yksissä tuumin. Kansa, siis meidät suomalaiset on luokiteltu vihan ja rasismin levittäjiksi, kun emme hyväksy raiskauksia eikä väkivaltaa omassa maassamme muukalaisten tuoman kulttuurin ja uskonnon seurauksena. 

Kokoomuslainen totalitarismi on erityisen erikoista, kun se valvoo oikein erityisellä tavalla vihapuhetta maasamme. Vihapuhepoliisi on luotu meitä varten. Vihapuheen sisältö on siinä, että olemme poliittisen eliitin osalta nähneet busineksen ohjaavan tätäkin raiskaus- ja väkivalta-aaltoa. Businesta muukalaisten täällä asuttamisessa ei saa, eikä voi häiritä. Se on vihapuhetta ja rasismia.

Toinen aalto totalitaristiseen suuntaan on saatu ilmastonmuutoksen keppihevosesta. Ilmasto on aina muuttunut ja tulee muuttumaan. Helsingissä päättivät, että lihaa ei tässä maassa syödä ja perusteena oli ilmastonmuutos. Siitä ei kukaan välitä mitään jääkö ihmisille nälkä. Kokoomuslainen valinnavapuas ei ulotu ruokaan. Totalitaristinen pakottaminen porkkanan purijaksi on cityvihreiden ituhippien ajatus tehdä ruoasta muuta kuin ravintoa. Se on myös kokoomuslainen poliittinen valinta.

Suomea hivutetaan näennäisdemokraattisesti kohti totalitarismia. Totalitaristisessa ajattelussa on yhden totuuden tapa ratkaista suuriakin ongelmia. Mielenkiintoista on seurata miten vanhusten-, terveyden- ja lastenhoidolliset ongelmat aiotaan ratkaista. Juuri radiosta kuulemani, olikohan se nyt terveystalon 6 miljoonan loppuvuoden tulos kuulostaa absurdilta kun samaan aikaan on jätetty ihmisiä oikeasti hoitamatta ja puhutaan jopa hoidonpuutteeseen kuolleista.

Suomalaissyntyisessa totalitaristisessa järjestelmässä voitontavoittelu on aatteen kulmakivi. Jos minä eläkeläisenä käyn tarpeettomaksi ja minusta tulee kuluerä, niin minut voi siirtää syrjään ja poistaa päiviltä. Julmaa mutta totta.

Demokraattisessa poliittisessa järjestelmässä aate lähtee ihmisen parhaasta. Totalitaristisessa järjestelmässä aate palvelee järjestelmää.

Siksi ja vain siksi työllistetyksi voidaan katsoa ihminen, joka saa 18 e/kk palkkaa työstään esimerkiksi ja kerjää loput sieltä mistä saa, usein sosiaalitoimen eri luukuilta ja kolmannen sektorin ylläpitämistä ruokajonoista.

Totalitaristinen Suomi on lähempänä toteutumistaan kuin arvaammekaan.

tuomo

7. helmi, 2019

Tämän maan talous on ollut pitkään yksi maailman vahvimpia. Tässä maassa on asunut ahkera ja toisiaan kunnioittava kansa. Meitä on hallittu kansanvaltaisella ja kristillisellä otteella yli 100 vuotta.

Mitä tässä maassa on tapahtunut, että se on viimeisten vuosien hätähuudoista huolimatta jättänyt vanhuksensa liian usein heitteille ja kohdellut heikoimpiaan kaltoin syyttämällä heitä kaikesta pahasta mikä maahan on pesiytynyt. Me eläkeläiset ja suurten ikäluokkien ihmiset vähintäänkin tuhoamme päättäjien puheiden mukaan maan.

Kirkko on niin sekaisin kuin humalassa oleva käkikello. Piispa toteaa, että meillä taitaa olla yksi herätysliike jättänyt ehtoollisyhteyden. Kannattaisko asialle tehdä jotain. Kannattaisko kertoa mikä on Kristuksen kirkollinen sisältö ja mitä Luther ajatteli kirkosta yhteiskunnallisena kristillisenä instituutiona. Onhan se kiva että jumalanpalveluksia väritetään milloin minkäkinlaisilla kättentaputuksilla ja tehdään seurakuntalaisista osallistuvia. Saa samalla reissulla hoidettua sunnuntaipäivän kuntosalireissun ja tehtyä jotain hyvää, kun aneilla ei enää sielu taivaaseen vilahda niin jospa sitten tällä julkisella temppuilulla ja osallistumisella sekä messuamisella. Päälle voi viinin voimalla hoilata virsiä ”virsi ja viini”-illoissa.

Oikeasti meidän jumalanpalvelusten näytelmä ei sisällä kohta mitään Kristuksesta mutta on kovasti osallistava. Tapahan se on sekin temppukristillisesti tehdä autuaita.

Suomen tavoitti viime maanantaina iso uutinen. Maailman paras mäkihyppääjä Matti Nykänen kuoli kotonaan ja nukkuessaan. Hän hyppäsi viimeisen hyppynsä enkelin siivin Isän avaraan ja armolliseen syliin.

Nykänen ei kelvannut herroille eikä narreille elinaikanaan palkittavaksi urheilun suurristillä. Nyt asiaa hyvitetään puuhaamalla ministerin paikalta valtiollisia hautajaisia. Ilman muuta Matti on ne ansainnut. Siitä ei ole hetkenkään epäilystä. Hän oli oman elämänsä ja Suomen kansan sankari.

Se mitä Matti ei olisi ansainnut on tämä julkinen vainajan elämän kaivelu. Hänessä oli vikoja kuten meissä jokaisessa. Ranskassakin munkit ja nunnat hullaantuivat toisistaan, että aborttitehtailu sulki koko laitoksen. Matti häpesi ja katui huonoja ja pahoja tekojaan tässä elämässä ja otti niistä langetetut tuomiot tyynesti vastaan. Hän sovitti ne sillä tavalla kuin meillä Suomessa on tapana. Hänen ”kakkunsa” oli hänen ristinsä ja sen aiheuttaja oli viinanpiru, josta usein tulee vaikeuksia. Niiltä ei säästynyt maailman paras mäkihyppääjäkään.

Se mikä näitä kahta asiaa yhdistää eli vanhustenhoitoa ja tuonilmaisiin siirtynyttä Matti Nykästä on, että heidän elämällään riittää onnenonkijoita, hännystelijöitä ja hyödyntavoittelijoita ihan elämän viimeiseen päivään saakka ja näköjään sen jälkeenkin. Kun ensiksi potkitaan kunnolla päähän, niin siitä ylösnostajan autuustili täyttyy hyvillä teoilla, kun muistaa vainajaa hänen kuoltuaan, taikka kertoo tienneensä vanhusten hoidon olevan ala-arvoista mutta ei tee asialle mitään muuta kuin kalastelee pilkunviilamisella poliittisia irtopisteitä. Vanhuksilla ja heidän elämällään ei tässä kalastelussa ole väliä vaan heistä saatavalla poliittisella hyödyllä.

Suomalaiskansallinen kulttuuriteko on tunnustaa, että olemme syvällä kulttuuri-sosiaalisessa lamassa. Rahaa meillä on niin haudata Matti Nykänen valtiollisin kustannuksin kuin laittaa vanhusten ja kaikkien muidenkin kaltoin kohdeltujen asiat kuntoon.

Poliittista tahtoa ei riitä yli oman hyödyntavoittelun – näköjään.

tuomo