Minun tarinani

23. loka, 2018

Onpa ollut niin hieno aamu kuin vain näin syksyllä lomalaiselle on tarjota. On heti yheksän jäläkeen saanut ottaa lehtiharavan käteen ja alkaa harvavoida vaahteran ja viimeiset koivun sekä pihlajan lehdet tuohon puron törmälle kasaan johon jossakin vaiheessa ajetaan multa päälle, kun saadaan se tasaiseksi. Saa sitten kasvaa luonnonkukkia ja mitä nyt emäntä keksiikään. Perunamaalle oli kuulemma kaivettu jotain kukkia talvisäilöön eli siihen kasa lehtiä suojaksi. Koristeomenapuussa oli vielä kovin punaiseksi muuttuneita omenia lehdettömässä pensaassa. Toivottavasti pysyvät jouluun saakka. Rännit putsasin moskasta ja oli tosiaan tarpeen.

Asta on kohta viikon hoitanut näitä diakonian tehtäviä Reisjärvellä eli ollut yksinäisen ihmisen asioita hoitamassa, ruoanlaittajana ja muuta kun hänet tyrkättiin jalka murtuneena kotiin. Eikä ole mummukaan kovin halukas aina ottaan vierasta apua vastaan. Ja on tässä ollut hänellä muutakin saman tapaista ja kun tuntuu kovasti pitävän siitä, että saa huolehtia ikäihmisten elämästä niin se olkoon parasta. Eihän me mahdottomiin kyetä mutta näin joustamalla ja itse jostakin aina luopumalla saa hyvän mielen.

Palaanpa tähän alkupuolen asiaan eli lehdet tuli suurinpiirtein viidessä tunnissa haravoitua. Mukava oli istahtaa auringonpaisteeseen, kahtella sorsapariskunnan touhuja purolla ja mielessään hyräillä Toivo Kuulan virttä 574 - taisi se osittain tulla ihan ääneenkin laulettua. "On kaunis synnyinmaamme, maat metsät järvet sen. Me Luojan töitä saamme, katsella kiittäen".

https://youtu.be/5IW49eTp8NQ

Isä Eskon kuolesmasta tulee tänään kuluneeksi tasan kuusi vuotta. "Kotona kerran taivaassa...".

tuomo

 
 
 
21. loka, 2018

Tämä Heikki Klemetin säveltämä laulu "Liidellyt oon leivon lailla", on jo viikkoja soinut "päässäni".

Jostakin syystä tämä oli isälleni erittäin merkittävä laulu.

Nyt sen on minulle tehnyt merkittäväksi lähestyvä hänen kuolinpäivänsä ja se mitä muistikuvia on tullut mieleeni. Isäni kuoli 23.10.2012 ja hänen toivomuksensa oli kuunnella viimeisen kerran kotoa lähtiessään sattumalta radiosta kuulunut Sulo Saaritsin laulama laulu. Kun tuo laulu oli kuunneltu hän nousi pihalla odottavaan ambulanssiin eikä palannut enää kotiin vaan muutti Taivaan kotiin ja laulaa nyt Sulon kanssa ikimailla. 
En ollut paikalla mutta kuulin tämän tiedon äidiltäni eikä minulla ole siitä tietoa mikä tuo laulu oli. Isäni ja Sulo Saarits olivat ylimpiä ystäviä ja isäni vieraili säännöllisesti laulamassa Saaritsin kanssa. Joskus 1960-luvulla ei lihapiirakka ollut Lohtajalla tuttu tuote. Niinpä noista Helsingin reissuista palatessaan isä osti aina lapsille Helsingin rautatieasemalta samasta kioskista lihapiirakat, hän kertoi piirakan tekijän nimenkin mutta en nyt muista sitä. Olletikin ne piirakat kotona puolitettiin lapsille mutta oli ne hyviä.

Sävel ja suomenkieliset sanat Heikki Klemetti alkuperäiset sanat Mihael Rosing.

"Liidellyt oon leivon lailla,
leivon lailla laulellut,
kerran laulan ikimailla,
syömmein sen on kuiskaissut,
kerran laulan ikimailla,
syömmein sen on kuiskaissut.

Sokaiskoon mua kyyneleeni,
kun vain siip` on sielullain,
kyllä, kyllä nuoruuteni
kevätmaihin löydän aina,
kyllä, kyllä nuoruuteni
kevätmaihin löydän ain."

tuomo

YOUTUBE.COM
 
Provided to YouTube by Warner Music Group Liidellyt oon leivon lailla · Sulo Saarits Sulo Saarits laulaa Heikki Klemetin lauluja ℗ 1975 PSO…

 

20. loka, 2018

Aika moni lohtolainen muistaa vielä isäni eli Hirven Eskon Lohtajan seurakunnan kanttorina.

Senki oon näisä turinoisa muistannu kertua, että se Furuluoto eli taiatta nykysin puhua Pastorinmäestä oli ensimmäinen meiän perheen asunto Lohtajalla. Pikkusen rapistunnu oli talo jonka kelevoton kappalainen Kranck muistaakseni tai sinnepäin oli saannu aikahan. Nimitys ei oo mun vaan Junkalan Leevin joka kirijotti Suur-Lohtajan historiahan tuommosen ja sinne se taisi tulla seurakunnan papereista. On sitä "some" piiskannu kelevottomia ennenki. Saa kirijasta lukia vuosien jäläkehen mikä on ollu miehiähän.

Meinas heti lähtiä rönsyilehen eli pitää palata alakuhun. Isä tuli kanttoriks joskus 1950-60 luvun taittehisa ja tosiahan mentihin Furuluotohon asuhun. Siihen asti me oltihin äitin kotona Välikannuksesa kortteeria ko isä vielä Sibelius-Akatemian priimuksen papereita opiskeli ihtellehen. Oli muuten saavutus, ko hän kerto ketä ne muut oli samasa "lukkarinkoulusa". Taikka ensinnähän se oli joku konservatorion tapanen vai peräti Viipurin musiikkiopisto, josta tämä Sibelius-Akatemia sitte synty. Opintonsa saatua päättynneheks hän olis Helsingistä saannu valita parahan kanttorin paikan ja oopperasta olisi ollu lisätienestiä tarijolla. Mutta ko äitille oli soittannu, että mitä tekis niin äiti sano, että "sinähän lupasit että ko valamistut niin tuut tännepäin kanttoriks". Vakka kantensa valihtee ja tie vei onneks Lohtajalle. Se oli hyvä paikka ja työhullulle miehelle oikein sopiva. Kaikki sai tehä ihte.

No sitte meillä alako käyä erilaisia laulu- ja soitto-oppilahia mutta ko ei ollu soittopeliä kotona eikä seurakunnalla ollu antaa kanttorillehin mitään konetta niin isän piti aina mennä soittajien kans kirkolle seurakuntatalolle. Laulajia kävi kyllä Furuluojosa ja sittemmin soittajiaki.

Erkkilän Eero oli yks monista ja mieluhisimmasta meille lapsille. Kerkes aina meijän klupujen kans värkätä ja teki mulle mm puuauton. Se on vieläki tallesa. Eero kerran kysy sitä ja sanoin, että äiti on pitänny huolta ja on tallesa kuulemma.

Mutta mikä parasta, Eero tiesi että isä tarttee soittopelin kotia. Niinpä muistan ko hän maitokärryillä ähäräs meille jostaki harmoonin. Sitä en muista oliko tuommonen vaalia, jotenki on jäänny mielehen, että oli, vai oliko se sittemmin vanahalla seurakuntatalolla se tumma. En tiä. Mutta Eero sen toi.

Toinen mikä Lohtajalla pitää olla on jonkumoinen kalanpyynti vehe. Niinpä se piti ens töiksehen käyä valihtemasa Erkkilän peltisepältä ja hän toi sen taas meille pyörän tarakalla. Jotenki jäänny vain mielehen. Hyvä oli katiska mutta ei enää hengisä.

Jonku aikaa mentihin harmoonilla ja sitte tuli semmonen valtavan raskas ja suuri saksalainen piano, joka oli kyllä kauhian hyvä mutta kölsö. Sen kans mentihin semmoset viis vuotta ja sitte isä osti Ibachin, joka on jäämistönä vieläki äitin olohuonehesa ja sitä soittaa nyt Kaisan tyttö Anna etupääsä. Joskus minäki pimputtelen ko "kotona" käyn.

Tuosa se kuvasa isä mun kaffimukin kylijesä soittaa Ibachia aika lailla viimesiä kertoja ja toisella puolen kuppia on Reisjärven kirkossa "kanttorit ja pojat", joka seki on isän ajatus ollu että semmonen pitäis saaha aikahan ja Lohtajan kirkosta alotettihin aikanahan. Nyt on ollu muutaman kuukauen tauko mutta kysyntää olis vaikka kuinka eli eiköhän me taas täsä ko keretähän Hannu, Seppo, Tapio ja minä ainaki ja tuosa Reisjärven "bändisä" oli Kiviniemen "kanttoritytöt" Palolan Annukka ja Huhtalan Heidi, Kalajoen kanttoreita mutta Reisjärveltä syntysin.

Että tämmöset jutut tuli mielehen taas Furuluojosta.

tuomo

26. elo, 2018

Himangasta tulee aina ensimmäisenä mielehen ne tuuliset potkupallo-ottelut sielä meren rannan kentällä. Hiekkaa oli silimät ja suut täynä ja peli oli raakaa. Ensimmäiset pelit minäki taisin käyä pelaamasa niin, että lohtolainen joukkue polokupyöräili paikalle ja sittemmin mentihin mopoilla.

Joukkue oli muistaakseni Roiman joukkue. Uuniloita ja Boreneja ainaki oli jokunen siinä porukasa mikä meitä oli vastasa. Oli se kamala sieltä maalivahin tontilta kahtua ko meijän Himangan Hannu ja semmonen tummatukkanen, pienehko himankalainen, taisi olla Uunila mutta etunimiä en muista, lähti juoksehen kohti pallua ja ylehensä kuulu että "pam" ja toinen jäi keräilehen kamppehiahan. Himankalaiset oli ylehensä alakuhun pikkusen parempia mutta sittemmin Kaikkosen Esko (himankalainen) ja Annolan Eino opetti meitäki pelaahan. Enempi jo aikasena meillä oli Niemelän Heikki semmonen "rappari" että heikommat lakos.
Auton keulat pantihin aina sillon tulosuuntahan, että jos menee kauhian kiihkiäks niin keretähän pakosalle.
Joskus ne "riiat" synty siittä ko sielä oli aluks maaliverkkoina vanahoja kalaverkkoja ja läpihän se meni heikommista kohista. Sitte väitelhtihin, että oliko maali.

Urheiluhallilla on tullu lentopallua pelattua Urheilijoitten joukkuetta vastahan ja Roiman ottelut oli siinä pienesä koulun salisa. Alakuhun Kannuksen joukkue oli alakynnesä mutta loppuajasta tilanne vähä muuttu.

Lehtimiehenä sitte tuli hehkutettua himankalaista hiihtua. Torven Heikki olis yksin voittannu maakuntaviestin uhos Tikkasen Jorma parahina aikoina.

Eli urheilupitäjänä minä Himankahan oon ensimmäiseks tutustunnu.

tuomo

26. elo, 2018
Tulipa tämä tässä mieleeni kaiken touhun keskellä. Isä-Eskon yksi eniten johtamista lauluista. Muistelen Joensuun laulujuhlilla hänen johtaneen tämän suurkuoron johtajana.

"Mun lunastuksein lähenee,
ja vähenee jo päivät tuskan, vaivan.
Nyt täyttyy Herran lupaus,
ja pelastus on mulla varma aivan.
Mä Herran luokse tulla saan,
saan päästä rauhaan, kunniaan,
mä nousen riemuun taivaan.

Jo suven päivät kirkkahat,
ja ihanat un edessäni loistaa.
Kun puhkee lehdet viikunan,
niin taivahan jo riemu tuskan poistaa.
Saan kaupungissa uudessa,
ja Herran kirkkaudessa,
mä kiitosvirttä toistaa."

säv Heinrich Shutz

tuomo

YOUTUBE.COM
 
Provided to YouTube by Warner Music Group Mun lunastuksein lähenee · Joensuun Kirkkokuoro Joensuun Kirkkokuoro ℗ 1969 PSO Auto-generated by YouTube.