29. huhti, 2020

Ei sanaakaan teologiasta, kalapuikot ja Helapää lenkki

Ostin kaupasta vartavasten kalapuikkoja. Muistellakseni ja maistellakseni nuoruudenajan muistoja opiskeluajoilta. Nimittäin kalapuikot ja perunamuusi oli suorastaan juhla-ateria.

Semmosia Pirkka-kalapuikkoja ihan ison paketin ko aattelin että saa taas herkutella sitruunan ja perunamuusin kans.

Ei kun antaumuksella iso köntti voita pannulle ja kalapuikkoja puolet paketista. Hetken voissa lilluttuaan uuniin odottamaan. Perunamuusi pannulle paistumaan. Ja taas paljon voita.

Iso lautanen esille, kalapuikot ja perunamuusi lautaselle. Voi silmä puuroon ja kalapuikoille sitruunakylpy.

Makuelämystä odottelen vieläkin. Ei maistunut kala eikä oikein puikotkaan. Vanhasta nahkakinttaasta oli tieten tehty kun ei mitään makua. Ei sitten mitään.

Vai onkohan minusta tullut kranttu.

Tuli mieleeni opiskeluajan halvin lenkkimakkara Helapää. Sitä kun paistoi niin piti olla tarkkana ettei paista liikaa. Sisus suli pannulle alta pois ja jäi vain kuori järsittäväksi jälelle.

Kalapuikoista jäi makuelämys saamata. Loput taian syöttää fasaanille jos en parempaa keksi. Olettaen että kelpaa.

Ei ruoasta sais narista mutta nyt oli niin huono kokemus, että ei oikein tiä mitä sanois.

Tapanani on jossain vaiheessa päivää tutustua kirkollisiin sanomisiin. Pitkästä aikaa löysin emeritus arkkipiispa Kari Mäkisen tekstin. Ei hän tapansa mukaan sanaakaan mistään hengellisestä puhunut vaan koronaan liittyen kiitteli, kannusti ja toivoi, ”Kiitos että jaksatte”. Ei hassummin lausuttu mutta olisin kuvitellut miettivän edes vähäisessä määrin uskon ja hengellisyyden merkitystä tällaisessa ajassa. Ehkäpä blogi oli sopimaton tällaiseen.

Kuuluu ajan henkeen kirkossa olla hiljaa kirkollisesta lahjasta, elämästä ja toivosta Kristuksessa.

Siksipä minäkin vaikenen. Nuilla kalapuikoilla ei elä eivätkä ne tarjonneet makuelämystä. Vielä kun sais jostakin Helapää lenkin niin sekin elämys tulisi testattua.

tuomo