23. syys, 2019

Enoni Väinö Mäki-Petäjän muistolle

Enoni, sotaveteraani Väinö Olavi Mäki-Petäjä nukkui ikiuneen, odottamaan ylösnousemuksen aamua elokuun 30 pnä v 2019. Hän koki sodan henkilökohtaisesti. Vähän hän siitä ajasta kertoi mutta sen verran kuitenkin, että elämänsä yksi kohokohdista oli kohdata Unto-veli sodan keskellä täysin sattumalta ja tietämättä jossakin teltassa rintamalla.

Sota varjosti monella tapaa Väinön elämää, joista ei vähäisin Sylvi-vaimon sodassa kaatuneen Oiva-veljen muisto. Väinön ja Sylvin lapsuudenaikaiset kotitalot olivat kivenheiton päässä toisistaan. Lapsuuden ystäviä siis.

Kuulemani kertomukset Väinön lapsuudesta kahdeksan eloon jääneen sisaruksensa kanssa Petäjässä ovat aivan henkeäsalpaavia leikkejä kusikivineen, hevosen syöttämisineen keittiön ikkunasta ja ties mitä muuta Petäjän mäen runsaslukuinen urheilu- ja kilpailuhenkinen lapsilauma saikaan aikaiseksi. Isommista vahingoista kukaan ei erityisesti ole kertonut.

Miten minä olen Väinön kokenut ja oppinut tuntemaan lähemmin niin Hermannin ja Santran lapset, ja myös Roope-tuora sekä Iita-tummu ja posti-Alafre siirtyivät jakojen seurauksena nykyisen Mäki-Petäjän paikalle, Tokolan kosken rannalle sen eteläpuolelle Tuunalaan, Tokoloiden naapuriksi.

Väinön sisko, Helvi-äitini siinä mukana. Hillevi siskoni sai viettää ensimmäiset elämänsä kuukaudet vanhassa Petäjässä mutta minä ja veljeni Tapio parkaisimme ensimmäiset huutomme Tuunalan porstukamarissa. Tuunalasta tuli kotimme muutamaksi vuodeksi. Kastettiinkin samassa kamarissa. Kuusi ensimmäistä elinvuottani sujui jokseenkin kokonaan Tuunalassa. Isäni opiskeli elämäni alkuvuodet Helsingissä ja valittiin Lohtajalle kanttoriksi v. 1956. Ensimmäisten elinvuosieni miehenmalli on peräisin Tuunalasta, Väinöltä, Untolta, Matilta ja Joukolta. 15-vuotiaaksi saakka vietimme me pojat Tapio ja minä Tuunallassa vähintään neljä kuukautta serkkumme, Väinön pojan Harrin kanssa keksien milloin mitäkin tekemistä. Tapio sittemmin kävi lukionkin Kannuksessa Tuunalassa asuen. Muutoinkin meille Eskon ja Helvin lapsille Tuunala oli kasvupaikka monessa mielessä. Helinä ja Anna-Maija sekä nuorimmainen Kaisa myös sai olla monet kerrat Iita-tummun leikeissä mukana ja keittää iltakaffit tasan klo 18.00.

Väinön opin näistä kotona olevista sisaruksista eniten tuntemaan maanasujana ja isäntänä. Hänen vakaa askeleensa kylvövakkaa kantaen on jo hyvin varhaisesta painunut mieleeni. Sen kylvövakan kantajaksi ja kaksin käsin kylväjäksi Väinö minutkin opetti. Ensimmäisen kylvöni tein Väinön valvomana riihen takana olleeseen peltoon. Väinön muistan hevosmiehenä, joka ajoi niittokoneet sun muut joko yhdellä hevosella taikka Joki-Petäjän Voittolta lainaamansa toinen hevonen Helmi-hevosen kaverina.

Jo tuohon aikaan lapsena opin ymmärtämään Väinön sosiaalis-yhteiskunnallisen harrastuneisuuden. Hän loi suhteet koko kylälle ja toimi monta kertaa puuhamiehenä, kun naapurissa joku asia tarvitsi auttajaa. Joskus ”akat”, Aino ja Sylvi vähän moittivatkin, että aina sillä on aikaa vaikka kesken syönnin lähtiä muitten töihin ja omat hommat on hoitamatta. Aino oli Tuunalassa talous ym asioiden hoitajana niin kauan kun kotonaan asui. Totuttiin siihen, että Aino piti laskupinon matalana ja hoidettuna. Niinpä Väinö kokikin Ainon ihastumisen Marttiinsa ja muuton kylälle kovasti hankalana. Jouko oli jo tuolloin lähtenyt talosta ja nyt koko arjen pyörittäminen jäi Väinön, Sylvin ja Harrin sekä Matti-veljen harteille lähinnä. Unton aika kului paljolti Kuusiston Uunon perunakuskina. 

Väinö oli henkeen ja vereen nuorisoseuralainen ja urheilumies. Hänelle Kannuksen Urheilijoiden yhdistäminen toiseen paikalliseen seuraan oli kova paikka. Vaikka hän itse ei ollut mitenkään erityisen hyvä kilpaurheilija. Maakuntaviestihiihtäjä toki mutta seurasi ja kannusti kaikessa muita urheiluun. Voi kuinka monet kerrat olemme Fordson Majorin lavalla matkanneetkaan piirikunnallisiin kirkolle Popedan penkki istuimenamme. Jouko ja Juhani naapurista hyppäsivät seivästä ja Väinö oli usein seipään kiinniottajana. Lasikutuseipäät kun siihen aikaan olivat kalliita ja kolhuilta sekä katkeamisilta vältyttiin kun joku otti seipään kiinni.

Nuorisoseuran näytelmäkerhoja Väinö veti ja niihin osallistui koko ajan kun ne Välikannuksessa toimivat. Uuno Matin ”karttuukökän” ohjaajana Väinö kunnostautui aina TV esitykseen saakka.

Nuorisoseuralaisuus sai jatkoa ja osin rinnatusten maalaisliittolaisesta poliittisesta aatteesta. Väinö toimi kunnallispolitiikassa ja puolueessa pitkään aktiivisesti ja seurasi sen keskustalaista taivalta ihan viimeisiin päiviin saakka. Hän oli mm sosiaalilautakunnan ja Kelan paikallisen neuvottelukunnan jäsenenä vuosikausia. 

Poliittisesta elämästä ja kunnallispolitiikasta Väinö siirtyi kirkolliseen ja seurakunnalliseen toimintaan sujuvasti. Seurat ja evankeelisuus olivat vahvaa kodin ja välikannuslaisen elämän perintöä jo lapsuudesta saakka.

Väinö toimi kirkkovaltuuston puheenjohtajana ja kantoi vastuuta monesta asiasta ihan jopa oman itsensä edun vastaisesti. Hän mm ratkaisi äänellään sen, että seurakunta sai päätoimisen taloudenhoitajan. Kun äänet kirkkovaltuustossa menivät tasan niin puheenjohtajana hän kertoi oman ratkaisunsa perustellen sen vielä erinomaisesti. Kannuksen seurakunta saa kiittää Väinöä, että seurakunnan taloutta on hoidettu oman talouspäällikön toimesta jo pitkään. Tiedän tästä taustoja aika paljon, kun hän niitä minulle kertoi sekä ennen että jälkeen tuon päätöksen. 

Isäni tultua Kannukseen kanttoriksi v 1973 Väinö ja Aino-siskonsa tulivat mukaan kirkkokuoroon. Väinöstä tuli todellinen kirkkokuorolainen, joka kantoi vastuuta aina puheenjohtajaksi saakka. Väinö jatkoi kuorossa niin kauan kuin jaksoi kulkea.

Kuten jo edeltä ilmenee taloon tuli hevosten jälkeen Fordson Major. Monet ennustivat ”majurille” huonoa pehmeillä pelloilla. Toisin kävi. Väinö kannusti meitä poikia aina maatöihin. Itse olin vakituinen Helmi-hevosen haravakoneen kuljettaja jostakin kymmenvuotiaasta vuosikaudet, perin pestin Väinöltä. Väinö luotti minuun että homma tulee hoidettua. Aluksi neuvoi ja näytti miten hevonen aisotetaan ja myöhemmin tein sen itse. Majuri kuskiksi pääsy oli pitemmän opin takana. Siihenkin Väinö antoi ohjeet ja mm muistan aina, kun ensimmäisen kerran sain ajaa Majurilla hietakuorman Linnalta niin, että Väinö istui kuorman päällä kyytillä. Oli kovasti isäntämäinen olo. Arolassa Väinö tapas käydä pyörittämässä jauhomyllyä majurilla kun Dextassa ei ollut ulosottoa myllylle. Olin usein kyytillä siinä hommassa. Vesi haettiin myös usein Arolasta ja siihen hommaan Väinö meidät pojat päästi jo päinemmekin eli majurilla sain hakia vesiä poikien kanssa.

Väinölle sattui traktorin kanssa onnettomuus, kun hän laittoi Majorin alkuperäiseen kiinnitykseen raskasta vetävää peräkärryä kiinni. Ruhmon päältä vetoaisa lipsahti, Väinön sitä kammetessa hänen jalkansa päälle. Seurasi jalan katkeaminen ja pitkä matka Seinäjoelle, jossa jalka oli ns vedossa viikkokausia. Jalka jäi lyhyemmäksi ja myöhemmin vei hänen lonkkansa huonoon kuntoon. Muistan tuon tapahtuman kuin eilisen päivän. Tulimme Tapion kanssa tuona iltana Kankaan Antin autolla Tuunalaan taas kerran kesälomalle ja tuvassa oli kovasti hiljaista.

Muut pojat Unto ja Jouko hoitivat teknisen puolen. Tämän tapahtuman jälkeen majurin nostolaitteeseen tuli koukku johon vetoaisa kiinnittyi ja pakoputkikin käännettiin ylöspäin. Ymmyrkärämeellä kun aina oli palovaara kun pakoputki oli alhaalla.

Väinö huolsi ja hoiti vehkeet ja värkit olipa kyseessä hevonen taikka traktori hyvin tunnollisesti. Rasvaili ja tarkisti, että kaikki on kunnossa. Tuon asian olen perinyt Tuunalasta itselleni. Kun hoitaa ja hoivaa niin pysyy kunnossa.

Paljon muutakin olisi kerrottavaksi Tuunalasta, Väinöstä ja elämästä Tokolan kosken rannalla. Viimeisen vuoden olen ollut Väinön kanssa tiiviisti yhteydessä. Vähintäänkin muutamaan kertaan viikossa ja nyt parin viimeisen kuukauden ajan päivittäin. Viimeisinä päivinään soitot tihenivät useiksi kerroiksi päivässä. Yritin luoda Väinöön uskoa siihen, että evankeliumi kantaa meitä loppuun saakka. ”Joka aamu on armo uus”.

Kun Väinön Martti-veli kuoli vain paria kuukautta aiemmin tänä vuonna, niin päällimmäisenä huolena Väinöllä oli, että soitattehan te Tapion kanssa sitten Martin siunaus- ja muistotilaisuudessa. Väinön toive toteutui.

Nyt Väinön siunaus- ja muistotilaisuudessa toteutimme hänelle saman toiveen.

Martti ja nyt Väinö sai kuulla tutun Siionin kanteleen viestin rajan taakse soitettuna ”Kätes Jeesus siunaten hiljaa, yli hautani laskeutuu; sinun tarhasi kalleinta viljaa, ikikesähän valmistuu.”

Isän haltuun

tuomo