21. loka, 2018

"Liidellyt oon leivon lailla" ja lihapiirakka Helsingistä

Tämä Heikki Klemetin säveltämä laulu "Liidellyt oon leivon lailla", on jo viikkoja soinut "päässäni".

Jostakin syystä tämä oli isälleni erittäin merkittävä laulu.

Nyt sen on minulle tehnyt merkittäväksi lähestyvä hänen kuolinpäivänsä ja se mitä muistikuvia on tullut mieleeni. Isäni kuoli 23.10.2012 ja hänen toivomuksensa oli kuunnella viimeisen kerran kotoa lähtiessään sattumalta radiosta kuulunut Sulo Saaritsin laulama laulu. Kun tuo laulu oli kuunneltu hän nousi pihalla odottavaan ambulanssiin eikä palannut enää kotiin vaan muutti Taivaan kotiin ja laulaa nyt Sulon kanssa ikimailla. 
En ollut paikalla mutta kuulin tämän tiedon äidiltäni eikä minulla ole siitä tietoa mikä tuo laulu oli. Isäni ja Sulo Saarits olivat ylimpiä ystäviä ja isäni vieraili säännöllisesti laulamassa Saaritsin kanssa. Joskus 1960-luvulla ei lihapiirakka ollut Lohtajalla tuttu tuote. Niinpä noista Helsingin reissuista palatessaan isä osti aina lapsille Helsingin rautatieasemalta samasta kioskista lihapiirakat, hän kertoi piirakan tekijän nimenkin mutta en nyt muista sitä. Olletikin ne piirakat kotona puolitettiin lapsille mutta oli ne hyviä.

Sävel ja suomenkieliset sanat Heikki Klemetti alkuperäiset sanat Mihael Rosing.

"Liidellyt oon leivon lailla,
leivon lailla laulellut,
kerran laulan ikimailla,
syömmein sen on kuiskaissut,
kerran laulan ikimailla,
syömmein sen on kuiskaissut.

Sokaiskoon mua kyyneleeni,
kun vain siip` on sielullain,
kyllä, kyllä nuoruuteni
kevätmaihin löydän aina,
kyllä, kyllä nuoruuteni
kevätmaihin löydän ain."

tuomo

YOUTUBE.COM
 
Provided to YouTube by Warner Music Group Liidellyt oon leivon lailla · Sulo Saarits Sulo Saarits laulaa Heikki Klemetin lauluja ℗ 1975 PSO…