20. loka, 2018

Kun Eero meille maitokärryillä harmoonin toi

Aika moni lohtolainen muistaa vielä isäni eli Hirven Eskon Lohtajan seurakunnan kanttorina.

Senki oon näisä turinoisa muistannu kertua, että se Furuluoto eli taiatta nykysin puhua Pastorinmäestä oli ensimmäinen meiän perheen asunto Lohtajalla. Pikkusen rapistunnu oli talo jonka kelevoton kappalainen Kranck muistaakseni tai sinnepäin oli saannu aikahan. Nimitys ei oo mun vaan Junkalan Leevin joka kirijotti Suur-Lohtajan historiahan tuommosen ja sinne se taisi tulla seurakunnan papereista. On sitä "some" piiskannu kelevottomia ennenki. Saa kirijasta lukia vuosien jäläkehen mikä on ollu miehiähän.

Meinas heti lähtiä rönsyilehen eli pitää palata alakuhun. Isä tuli kanttoriks joskus 1950-60 luvun taittehisa ja tosiahan mentihin Furuluotohon asuhun. Siihen asti me oltihin äitin kotona Välikannuksesa kortteeria ko isä vielä Sibelius-Akatemian priimuksen papereita opiskeli ihtellehen. Oli muuten saavutus, ko hän kerto ketä ne muut oli samasa "lukkarinkoulusa". Taikka ensinnähän se oli joku konservatorion tapanen vai peräti Viipurin musiikkiopisto, josta tämä Sibelius-Akatemia sitte synty. Opintonsa saatua päättynneheks hän olis Helsingistä saannu valita parahan kanttorin paikan ja oopperasta olisi ollu lisätienestiä tarijolla. Mutta ko äitille oli soittannu, että mitä tekis niin äiti sano, että "sinähän lupasit että ko valamistut niin tuut tännepäin kanttoriks". Vakka kantensa valihtee ja tie vei onneks Lohtajalle. Se oli hyvä paikka ja työhullulle miehelle oikein sopiva. Kaikki sai tehä ihte.

No sitte meillä alako käyä erilaisia laulu- ja soitto-oppilahia mutta ko ei ollu soittopeliä kotona eikä seurakunnalla ollu antaa kanttorillehin mitään konetta niin isän piti aina mennä soittajien kans kirkolle seurakuntatalolle. Laulajia kävi kyllä Furuluojosa ja sittemmin soittajiaki.

Erkkilän Eero oli yks monista ja mieluhisimmasta meille lapsille. Kerkes aina meijän klupujen kans värkätä ja teki mulle mm puuauton. Se on vieläki tallesa. Eero kerran kysy sitä ja sanoin, että äiti on pitänny huolta ja on tallesa kuulemma.

Mutta mikä parasta, Eero tiesi että isä tarttee soittopelin kotia. Niinpä muistan ko hän maitokärryillä ähäräs meille jostaki harmoonin. Sitä en muista oliko tuommonen vaalia, jotenki on jäänny mielehen, että oli, vai oliko se sittemmin vanahalla seurakuntatalolla se tumma. En tiä. Mutta Eero sen toi.

Toinen mikä Lohtajalla pitää olla on jonkumoinen kalanpyynti vehe. Niinpä se piti ens töiksehen käyä valihtemasa Erkkilän peltisepältä ja hän toi sen taas meille pyörän tarakalla. Jotenki jäänny vain mielehen. Hyvä oli katiska mutta ei enää hengisä.

Jonku aikaa mentihin harmoonilla ja sitte tuli semmonen valtavan raskas ja suuri saksalainen piano, joka oli kyllä kauhian hyvä mutta kölsö. Sen kans mentihin semmoset viis vuotta ja sitte isä osti Ibachin, joka on jäämistönä vieläki äitin olohuonehesa ja sitä soittaa nyt Kaisan tyttö Anna etupääsä. Joskus minäki pimputtelen ko "kotona" käyn.

Tuosa se kuvasa isä mun kaffimukin kylijesä soittaa Ibachia aika lailla viimesiä kertoja ja toisella puolen kuppia on Reisjärven kirkossa "kanttorit ja pojat", joka seki on isän ajatus ollu että semmonen pitäis saaha aikahan ja Lohtajan kirkosta alotettihin aikanahan. Nyt on ollu muutaman kuukauen tauko mutta kysyntää olis vaikka kuinka eli eiköhän me taas täsä ko keretähän Hannu, Seppo, Tapio ja minä ainaki ja tuosa Reisjärven "bändisä" oli Kiviniemen "kanttoritytöt" Palolan Annukka ja Huhtalan Heidi, Kalajoen kanttoreita mutta Reisjärveltä syntysin.

Että tämmöset jutut tuli mielehen taas Furuluojosta.

tuomo