31. maalis, 2018

Pääsiäinen minun elämässäni v. 2018

Olen saanut taas tänä pääsiäisenä kokea upeita hetkiä musiikin parissa Pääsiäisen sanomaa julistaen.

Kärsimysvirsien ilta keskiviikkona kotiseurakunnassa Suvannon kappelilla aloitti viikon. Viulistina sain jakaa pääsiäisen viestiä soittamalla Fauren Cantabilen, Erkkilän Adagion ja Satien Gymnopedien. Seurakuntapastori Niko Salmisen oivassa ohjauksessa saimme tutustua virsiin syvemmin kanttosi Eeva Korhosen toimiessa veisuun johtajana.

Yksi vaikuttavimmista oli kiirastostain ilta Kirkkokuoron bassossa, kanttori Teija Siirtolan johtamana Ylivieskan Suvannon kappelissa. Kirkko pukeutui mustiin ja Jeesuksen yksinäinen kynttilä antoi valoa.
Tänään pitkäperjantaina vastaavasti Reisjärven kirkossa lauloin esilaulajana ns. Moitteet Kristuksen Ristiin katsoen. Se vetää hiljaiseksi ja antaa paljon. Kiitos kirkkoherra Sanna-Leena Lavanti ja kanttori Sanna Polso. Pääsiäisen Yö ja tuleva Ilo tuli kirkkoon ja sakastiin saakka. Kiitos myös Henna Haukipurolle kirkonpalvelijana. Yö alkoi ja Jeesuksen kynttilä sammui.

Reisjärveltä ripeästi siirryin Suvannon kappeliin projektikuoron bassoon, vähän toistakymmentä musiikin ammattilaista kävi saman jumalanpalveluksen kuin mitä aamulla Reisjärvellä. Lauloimme mm Matti Rannan Ristiisi katson, vuorovirren Oi Jumalan Karitsa, päivän virtenä Oi Rakkain Jeesukseni ja Eero Väätäisen Pitkäperjantai -nimiset laulut. Vaikuttavia olivat Kantolan Joukon viisi naulanlyöntiä musiikin lomassa ja Risti orjantappurakruunuineen sekä viisi ruusua laitettuna lyöntien tahdissa mustalle alttarikaiteelle. Viimeinenkin kynttilä sammui alttarikaiteen reunalta.

Saan olla kiitollinen Luojalleni ja teille kaikille, jotka tarjoatte näitä tilaisuuksia tehdä tätä työtä. Kyynel silmäkulmassa on ollut useita kertoja kertomassa miten tärkeätä on kokea jokaisen omalla tavallaan ihmisen tärkein asia. Ilmaiseksi jaettu Armo kantaa jokaista maan matosta, myös minua.

Jumala teitä kaikkia siunatkoon ja pääsiäisenne pyhittäköön.

tuomo

'Erbarme dich, mein Gott' Aria for contralto, solo violin, strings…
YOUTUBE.COM