14. tammi, 2018

Uimareissu oli koitua kohtalokseni

Aloitin viulunsoiton harjoittelun joskus siinä kaheksan vuotiaana. Moni on kysynyt tuosta minua joskus reilusti toisellakymmentä ikäisenä kohdanneesta onnettomuudesta, joka on vaikeuttanut soittamista nuorukaisena, kun sittemmin meni myös oikea käsi joka on vielä tänäänkin "lenko". En koskaan ole näistä tehnyt numeroa enkä valittanut kenellekään. Olen tehnyt omatoimiset ratkaisut. Minulla on lääkärintodistus jossa on aika korkea inva-prosentti mutta nykyisin soitan ja kaikki on hyvin. Vain pieni alue vasemmassa kädessä on tunnoton ja hauislihasta puuttuu iso osa.

Näin se meni silloin uintireissun päätteeksi. Kommentoin asiaa serkkujeni Seppo Lokasaaren ja Harri Mäki-Petäjän käymään keskusteluun sukulaisryhmässä "Petäjä-ryhmä".

"Kyllä vain minä se olin. Seppoa olen nähnyt useinkin milloin Reisjärven rautakaupassa milloin kaupassa ylipäätään. Kerran olen hänen nykyisen kotitalonsa pihallakin käynyt mutta talonväki oli poissa.

Ville tuossa sekoitti minut Lauriin, joka oli armoitettu kalamies kuten on Seppokin. Lauri on jo maan mullissa kuten Annikkikin. Kaikki mainitut olivat ja Seppo on edelleen, minulle hyvin mukavia serkkuja ja Annikin tapasin Lohtajalla monet monet kerrat ja vein kotiin Alaviirteelle. Muistan kun joskus Annikkia hävetti kun oli toisessa jalassa toisenlainen kenkä ja toisessa aivan toisenvärinen ja lainen. Mitäs tuo, kyllä sitä maailmaan mahtuu eriparikengätkin.

Tuo tapahtuma mistä tuossa pojat ovat jutelleet oli paljon kauaskantoisempi ja dramaattisempi kuin äkkiseltään arvaakaan. Minä ehdin märin uimahoisuin ja jaloin sinne vintinpäälle, jossa oli maalattu lautalattia, ja lähdin siitä poikien kamarin ovelta juokseen kohti vintinportaita. Jalat ja lattia oli vesimärkiä ja sitten sitä mentiin. Muistan aina kuin hidastetusta filmistä ne kuvat mitkä silmissäni oli. Näin, että nyt menen tuosta ikkunasta läpi ja päälleni tipahtaa koko lasi ja niin kävi. Se mikä katkaisi valtimon ja hauislihaksen oli semmonen kolmionmallinen ja loput katkoi ja vaurioitti lihaksia niskassa, koko kädessä muuallakin eli aika rumia arpia on tuosta muistona. Menin navettaan kun tuvassa ei ollut ketään. Sanoin Ainolle, että nyt pitää laittaa kiristysside. Palasin ja istuin rappusten vieressä ja koira tuli siihen litkimään verta. Sylvi lähti ehtiin apua ja Aino sitoi kättä ja haki niitä lakanoita ja peittoja. Ukonilmalla ei mikään oikein ikinä Tuunalassa toiminut. Roput lenteli taulusta. No Sylvi sai Vilhon kiinni ja hän tuli heti ja lähettiin Kannuksen sairaalaa kohti. Sairaalaan oli soitettu valmiiksi, kun Jouko oli tullut kotia Santerin pojilta kylästä, niin oli soittannu ja tuli perässä sairaalaan. Kävelin vanhan sairaalan pihalta sinne missä leikattiin, potilaat kauhisteli ja kuulin että kolme pyörtyi näkemästään, olinhan yltä päältä veressä ja sitä pulppusi edelleen sydämen lyöntein tahtiin. Menin pieneen koppiin jossa tosiaan sähköt oli pois ja kynttilät paloi, ovi oli käytävään auki ja näin Joukon monien hoitajien takaa. Silloin ajattelin että tästä selviän. No kyseinen lääkäri aloitti homman ja yli kolme tuntia etsi, että saa kaikki kohilleen taikka ainakin veren vuodon tyrehytettyä. Muistan kun sanoi aloittaessaan, että tämä on sitten ilman mitään puudutuksia ja nukutuksia operaatio ja niin myös oli mutta kivusta en tiennyt mitään kun kaikki hermot oli poikki niin en tuntenut koko kädellä mitään. Muistan kun lääkäri sanoi hyvän parin tunnin jälkeen, että jos ei kohta saa verenvuotoa tyrehdytettyä niin käy huonosti. Sitten nosti kuin urheilukisan voittaja kädet ylös ja sanoi. Nyt on valtimon päät yhessä. Hermoja ei saatu ihan kohilleen eikä tuntoa ollut ja kun peukaloa piti liikuttaa niin pikkusormi liikkui ja muita sen sellaisia.
No yö meni sillai, että koko yön vierelläni oli sairaanhoitaja joka höpötti kun en saanut nukahtaa sinä yönä jostakin syystä. Aamulla lähettiin keskussairaalaan Kokkolaan ja siellä nuori naislääkäri heti aloitti veriplasman ja muiden aineiden tiputuksen. Sorasto oli osastonlääkäri ja tuli illaksi töihin. Sanoi, että heti kaikki nuo pois, ovat suurempi riski kuin mitä nuori mies itse "korjaa" puutteet. Niin tehtiin ja makoilin kuukauden päivät sairaalassa ja huonetoverinani oli Väinö Svarts niminen useita puukoniskuja saanut mies. Hän hoiti minua kuin parasta poikaansa. Toi limukkaa ja karkkeja ja joka välissä kysyi, että tarvinko jotain. Minä kun en hirveästi uskaltanut liikkua kun meinas vähän huipata.

Niin vain paranin ja sormetkin liikkui kuin ajattelin mutta tuntoa ei palannut aivan heti vaan vuosien perästä ja lopullisesti korjattiin vasta 2000 luvulla. Olen ikuisesti kiitollinen tälle Kannuksen lääkärillle, jonka ensimmäinen "oikea" leikkuupotilas olin. Hänen nimensä oli joko Holopainen taikka Kolehmainen taikka sinnepäin ja on ollut sittemmin lastenlääkärinä mm Rovaniemellä. Hänet haluaisin nähdä, hän on pelastanut minut elämälle. Hän teki hienon työn ja Sorastokin kehui, eikä korjannut yhtään mitään vaan olin lähinnä tarkkailussa kuukauden. 
Viulunsoittoa vähän vaikeutti mutta se on toisen jutun väärtti se."

Olen siis jokaisesta päivästä kiitollinen ja monenmoista on tuonkin jälkeen tapahtunut. Silti tämä on merkittävin elämääni paljon muuttanut tapahtuma.

Olen Luojalleni kiitollinen, Hän on kantanut päivästä toiseen kun kaikkein vaikeinta on ollut. Hiljaa ja hivuttain on Armo koskettanut.

tuomo

PS. Selvennettäköön, että Tuunala on äitini kotipaikka Kannuksessa, Lestijoen kosken rannalla Tokolassa, jossa olen porstukkamarissa syntynyt ja viettänyt elämästäni ison osan. Siellä tämä kaikki tapahtui.

NOTHING FOR SUBSCRIBERS, SORRY. Tupla Finnhits 11-12 levyltä. Paras versio! En päivääkään vaihtaisi pois Ei olla tään kauniinpaa vois Sain lahjaksi elämän yh...
YOUTUBE.COM