2. huhti, 2017

Potkupallua Himangan Saharasa

Jotain jalakapallua tuosa tuli kahtottua. Ajatukset meni kyllä toista rataa eli oli potkimasa pallua Himangan Saharasa, sielä jokisuun hiekkakentällä. Meillä oli Lohtajan porukalla aika monta otatusta sielä "hiekkamyrskysä". Muistan ko Roiman porukkaa valamensi Kaikkosen Esko ja siinä oli tähtipelaajina Uunilat ja taisi ollu jokunen Boreniki. Meillä taas oli ikioma "eusebio" Annolan Eino ja "gerdmylleri" Niemelän Heikki ja kärkimiehenä aivan uskomattoman nopia "sapparin" eli Himangan Hannu. Ihte leikin "lev jashinia" ja olin maalivahti. Niemelän Hannu oli ihte oikeutettu pääpelikunkku ja veli-Tapio pelas keskikentällä Jukkolan Kyöstin kans. Maalivahin paikan multa peri Niemelän toinen Heikki vähä myöhemmin. Hirven Pekka oli uskomattoman hyvä puolustaja ja Hanhisalon Paavo toisena puolustajana sinnikäs juoksehen päästä päähän. Oikia työmyyrä.
Kenttä oli tosiahan luonnonhiekkakenttä ja ko vähä tuuli niin siinä maalivahin silimät oli hiekkaa täynä. Ei me sen takia kertaakaan hävitty. Oltihin alusa enempi oppipoikia ko himankolaiset pelas oikiasa sarijasa mutta me vain sitä kirkonkylän kentän ja Erkkiperän koulun potkupallua enempi leikkimielesä. Myöhemmin mentihin sarijahan mutta jostaki syystä ei Roimaa enää sillon ollu sarijoisa vaan me mentihin rantaruohtalaisten lohkosa ties mihin. Usiasti linija-autokyytillä ja ne oli reisuja ne.

Tuleepa mielehen ko yhen kerran oltihin kovasa merituulesa pelaamasa ja "sapparin" Hannu ja joku tumma himankolainen, olikohan Pekka niminen pelimies joko Uunila taikka Boren juoksivat tosisahan kilipaa pallua kohti. Toinen toisesta päästä kenttää ja toinen toisesta. Jotenki se pallo oli jäänny sillälailla ei kenenkään maalle ja nämä kaks hurijaa luuli saavansa sen, kuulu kauhia pamahus ja minäki luulin, että nyt tuli ruumihia. Mitä vielä, ko hiekkapilivi vähä häläveni niin kaksi miestä potkiskeli koipiahan ja peli jatku. Ei ees luita poikki. Pelit oli silti totisia vaikka tämmösiä ystäyysotteluita olivakki.

Lohtajan sisällä oli pitkähän kissanhännänvetua toisesa joukkuelajisa eli lentopallosa. Alaviirre oli vuosikauet kunnostautunnu sarijasa. Tanssisalina ollu halli oli pelipaikkana. Siinä oli pikkusen kotikenttäetua, ko osasivat varautua tähän kynttilällä liukastettuhun lattiahan. Ei siinä äkkinäinen pysynny pystösä ollenkaan. 
ANsUn tähtiä oli siihen aikahan Kauppilan pojat Pauli, Jorma ja oliko kolomas Jouko, en oo varma, Ruotsalon Lassi ja tietenki vasenkätine passari Jokisen Keijo. Koko homman sielu ja sankaritenori oli tietenki Jokelan Veikko. Se oli jotenkin hauska kahtua ko Veikko oli valamentajan tittelillä pelitaminehisa ja kyllä hää ihtensä aina kentälle "änkes" ko tilanne oli tukala. Siinä tuli puhetta enempi ko pallollisia tekoja. 
No me kirkonkyläläiset oltihin vähä aluks altavastaajia mutta Yhteiskoulun salisa me monta kertaa sitte hakattihin ANsU. Meillä oli sen salin metkut paremmin hanskasa. Eikä hassumpi porukkakaan ko mukana oli Lukkarilan "topias" eli Tapio, Niemelän Hannu, meijän Tapio "passarina", minä yritin olla "iskijänä" ja Lukkarilan Hannu oli hyvä kans "iskijänä". Muita nimiä ei nyt tuu äkkiä mielehen mutta oli meitä. ANsU alako pikku hilijaa jääjä enempi alakyntehen. Minun aikana Veikot ei sarijaa pelannu mutta sittemmin on pelannu pitkähänki. 
Yhen kerran tein semmosen kardinaalimunauksen ja lupau`uin Jokelan Veikkon soittaisa ANsUn paitahan ko lähettihin johonki alle 16-vuotiasten vai oliko 17 v SM-karsintohin. Pikkusen olin ko "orpo piru ameriikasa" mutta jotenki se tieten meni ko sitte tuli kotia kirije josa kysyttihin halukkuutta ikästeni Suomen "maajoukkue" leirille.

En lähtenny - soitin mieluhummin viulua sillä kertaa.
Ois ehkä kannattannu.

tuomo