20. maalis, 2017

Houraati hukasa - jukolauta poikki

Torstaina ajelin Himangalta Kokkolaan viulutunneille, ja siinä Lohtajan risteyksesä tuli mielehen, että ennen vanahaan puhuttiin Houraatinmäestä. No heräsin oikiastahan Marinkaisisa, että taisin ajaa jo Houraatinmäen ohi vai oliko se siinä misä nykysin on ampumarata, ei siinä kyllä mitään mäkiä oo...vai onko maisema vanahemmiten tasottunnu.
Ja on kai sillä perukalla josaki toinenki mäki ko Niemelän Hannu puhu, että he otti Heikin kans isän tekemän reen omin lupinensa ja lähtivät laskettelehen johonki siihen lähelle ja Heikki laski puuhun, sillä seurauksella, että reestä meni poikki se lauta, sanoko Hannu että oli nimeltähän jukolauta (voi olla aivan väärä nimi). Eija-serkun ja Heikin kans vetivät reen entiselle paikalle ja peittivät heinillä, ettei isä nää ja pojat lähti tummulahan, ajattelivat muuttaa sinne, ettei tuu mitään sanomista eikä tarvi ottaa seurauksia vastahan. No mieli muuttu ja kotia menivät. Väinön tuntevat voivat kuvitella, ko kiikkutoolista oli kuulunnu möriällä äänellä, että onko sulla Hannu jotain kerrottavaa. Tosiasiat pöytähän ja muutama "opastava" sana siihen perähän Väinöltä ja asia oli siinä. 
Täsäkö nuita hihtoja kahtelin niin tuli mielehen tämmöset jutut. Lohtajalla on mäet vähisä enkä enää löyä sitä Houraatiakaan, vanahalla on vanahan jutut...

tuomo