20. maalis, 2017

Kun hiiret kanttorilasa kilipaa juoksi

Minä täsä oon miettinny ko tuosa naapuri osti viime vuonna tuon komian tiilitalon, ja nyt on kuulemma koko sakki ollu vähä huonosa kunnosa pitkähän. Ja miten ollakaan koko komia talo on puolehen seinähän homehesa. Remontti eesä. Meillä on tämä vanaha talo rakennettu 1964 ja nyt sitä remontoitihin ja tehtihin pihat kolome vuotta sitte. On korkia kivijalaka ja kellari alahalla. tuuletusluukut vintille ja harijapeltikatto. Ei oo hometta, pikkusen vetua, niinkö ison kellarin päälle tehysä talosa aina, mutta oikein lämmintä ja mukavaa. Kunnon takka sisällä ja leivinuuni sekä puilla lämmitettävä kiuas. Näitäkö lämmittää niin lämpenee koko tupa. Kaheksan hormin korsteeni on keskellä talua ja yhteyesä joka huonehese eli lämmitti mitä pesää tahansa, niin aina tulee lämmintä tupahan. Samalla lailla meillä on Reisjärvellä läpihirsimökki läpi talaven lämpimänä eikä ainakaan vielä oo tarvinnu homehen kans peppuroia. Seki on korkialla kivijalalla iso takka keskellä tupaa.

En minä tiä mutta jotenki on alakannu tuntuhun, että josaki välisä tehtihin talot maan sisälle iliman kivijalakaa ja nyt ne mätänee käsihin. En minä muista Lohtajalla Furuluojosa puhutun homehesta ikinä. Miehen käveltävän korkialla kivijalalla ollu talo oli vähä tietenki vetonen mutta ei ainakaan märkä. Harijakatto oli kunnollinen ja tervapääskyt pesi kattotiilten alle, eikä niistäkään ikänä mitään kummempaa haittaa ollu. Ei ihimiset puhunnu homehista eikä valittannu vilua eikä näläkää. En minä sillä sano, nyt on aika toinen ja näitä ongelmataloja, rakennuksia riesaks asti. Ei ihimiset turhasta valita, sitä en tarkota. Mutta ko aattelee niin koulukki oli aina korkialla kivijalalla ja harijakattoja. Ei homehtunnu eikä ollu ongelmia Erkkiperälläkään ikinä, ei oltu parakeisa pihalla niinkö nykyähän melekeen harvasa kyläsä näkyy olevan, ja koulu vieresä tyhyjillähän. 
Siittä lättäkatosta, kanttorila ja seurakuntasisaren asunto kirkolla, en vihti sanua oikein mitään. Heti ensimmäisenä vuonna tuli vesi läpi, taikka miten tulikaan, katosta niin, että ämpäreitä sai olla keväällä lattialla enempi ko ihimisiä. Nukkua ei tienny oikein misään ettei vain huku. Katolta roikku niin pitkät jääpuikot ettei räystäättömäsä talosa saannu ovia auki iliman ettei saannu monen kilon jääpuikkua niskahansa. Sitte lattiahan oli upotettu joku tunneli, josa hiiret juoksi iltakauet kilipaa. Kissakaan ei niihin päässy käsiks oli niin korkkimaton alla. Varasto- ja kaikenlaista muuta tyhyjää tilaa oli enempi ko asuintilaa konsanaan. No me saatihin kaneille lämmin huone, koripallo- ja painonnostotila ja muuta mukavaa. Akkunan alla meni avoveto-oja johon tuli koko kylän likakaivoista ylivuojot. Sinnekkö pallo meni niin jo oli haju ja lorkkiminen sieltä ojasta. Se talo oli täysi susi ja aivan oma lukunsa mun elämäsä.

Jos jotain tuon mun lapsuuenajan taloista sanois nuin niinkö negatiivisesa mielesä niin olihan ne vinksallahan vähä sinne ja tänne. Lattialankkujen välisä oli kunnon raot jokka jouluks peitettihin matoilla. Muullon me tenavat pyöritettihin kilipaa lasikuulia niisä raoisa aina niin että lähtöpaikka oli korkeimmalla kohalla ja lyötihin veikkaa kenen kuula vierii nopeimmin maalihin, joka oli siinä lattian alimmalla paikalla. Halavat huvit ja kovat kisat siittä saatihin aikaseks.
No ei sitä tieten oltu niin kauhian kranttujakaan, jos leiväsä oli vähä hometta niin kraavittihin pois ja voita päälle. Hyvää oli.

Nykysin ei taho kuulla rakennuksista mitään muuta ko tuloksia kunto- home- ja ties mistä kartotuksista. 
Pikkupoikana muistan ko vanahat ihimiset puhu niin korvat höröllä kuunneltihin niitten juttuja. Taloista ei taittu muuten puhua mutta ainaki Vihtorin Antti tiesi misä talosa on kummituksia ja mihin on kuollu ketäki.

Taitaa tämän päivän home ja kosteus olla niitä entisaikojen kummituksia - en tiä. 

tuomo