20. maalis, 2017

Pala muistoja elvytettynä, koulumatka Kokkolahan

Alakaa olla ikää sen verran, että pitää muistella vieläkö jotaki muistaa. Niinpä päätettihin, että vielä kerran. Sillä mielellä lähettihin käymähän tänä torstaina 30.7. Lohtajalta Kokkolasa. 1970-luvun alakupuolella sitä kulijettihin joka koulupäivä lukiosa Lohtajalta me jokka kirkolla taikka Karhi-Marinkainen suunnalla asuttihin, Viirrekyläset meni enimmäksehen Kannuksehen.
Ennenkö tämä nelijän ronskinpuoleisen miehen "joukkio" pääsi Lohtajan kirkolta mihinkään piti laittaa muutama talo paikallehen ja muistella sitäki miten Lohtajan Yhteiskoulusa on ollu monenlaista "kulukijaa" joka on jäänny mielehen. Sitä kahto suu auki ko kalajokiset koulukkahat tuli ameriikanraualla kouluhun Lohtajalle. Voi olla, että muut lähiseu`un keskikoulut oli jo käyty korkkaamasa ja Lohtaja oli auringonnousun viimenen toivo. Nyt jos amerikanrauan peräkontista koulun pihalla ottais haulikon niin jo vietäs piipaa-autolla ja kovaa mutta ei ennen. Siinä sitä rehtorin kansa verrattihin mehtämiesten asehia, hyvä ettei kokeiltu. Sittemmin tästä "rautamiehestä" on tullu maankuulu taiteilija, ettei se lohtolainen sivistys menny aivan hukkahan. Kokkolasta kulukivat muutamat vähä samalla meiningillä ja kaikki ovat elämäsä menestynnehet hienosti.
Seuraavaks me laitettihin siinä Hirven kaupan pihalla Junttilan Eskon kotipaikkaa kohallehen. Veikattihin, että on nykyisin helluntaiseurakunnan käytösä mutta panin vähä hanttihin, että ainaki ennen se oli sen urheilukentän huoltokopin takana. No asia selevitetähän.
Niinhän se onnikka tuli eli hypättihin siihen, ko ensin juostihin kaupan taka auton perähän ettei se vain jätä. Kääntähän se sinne meni mutta meillä oli kiire kouluhun. Matkan hinta yhtehen suuntahan 7,40 eurua. Siittäpä saatihin ensimmäinen pikku veikkaus aikaseks, että muistaako kukaan kuukauen lippukirijan hintaa vuonna 1970. Meillä oli mukana palijo numeromuistia eli 88,70 markkaa. Muistelen, että kolomen vuojen päästä tuosta hinta oliki jo yli 120 markkaa. Ko rahasta tuli puhe, niin ennen sitä piti maksaa lukukausimaksut, ruoka, kyytit ja kirijat ihte. Sisaralennuksen sai jos oli monta samasta perheestä. Se rahasta, ei valittannehet vanhemmat vaan halusivat kouluttaa jäläkikasvunsa jos päätä ja haluja oli.
Ei kun vanahaa tietä Marinkaisihin ja siinä mietittihin, että tuliko sieltä ketään. No tulihan sieltä Sippolan Raija ja Maunulan Ritva. Ei tullu muita. Ja siittä Jatkojoen sillan kautta kohti Kokkolaa. Ja ko tällä porukalla oltihin matkasa niin pakkohan se oli ihte kunki tunnustaa, että vähän jokahinen piteli koulupussia toisella penkillä, että Ruotsalosta kahesta nätistä tytöstä jompi kumpi olis joutunnu istuhun vierehen, harvon onnisti mutta kannatti yrittää...
Onnikasta pois ja marssi kohti koulua voi alakaa. Käveltihin sama matka ko sillonki eli oliko se Tehtaankatua ja jännättihin, että löytyykö koulun ylihypättävä rauta-aita vielä niinkö sillon ennen. Löytyhän se ja pihaki oli just niinkö ennen. Joku uusi rakennus oli tullu entiselle jalakapallokentälle mutta muuten sama. Muisteltihin ensimmäisiä koulupäiviä ja sitä ko eksyttihin suuresa Kokkolasa ko tähän kouluhun pyrittihin. Ko tästä nelijän koplasta musiikki on kolomelle tavalla taikka toisella ammatti, ja yks on enempi talojen kans tekemisisä, niin muisteltihin Kentalan Annia ja ensimmäistä itsenäisyysjuhulaa, josa soitin kolomikielisellä viululla Schumannin Träumerein ja laulettihin Nabuccosta orjien kuoro, pianisti oli meistä yks, Vilhon poika. Muutaki sattu, mutta mitäs sen. 
On se kumma, että melekeen kaikkien opettajienki nimet saatihin mielehen koko kouluajalta. On se kuulkaa vain melekosen merkittävää ihimisen kasvua se kouluaika.
Siinäkö saatihin piha kuitattua niin ei ku kohti linija-autoasemaa. Samalla pikkusen tuli katkerasti mielehen, että käläviäläiset tuotihin aamusin koulun ovelle Norpan autolla mutta me käveltihin. No ei haittaa, meillä oli kovempi kunto ja kotia päästäksehen piti käläviäläistenki juosta asemalle, jos aikovat varttiayli autolle niinkö me ja tietenki aina opettajat piti kolome minuuttia pitemmän tunnin just sillon ko oli kiire. Sitäki mietittihin, että miten kulijettihin ko oli ainaki parin viikon linija-autolakko, no liftillä tietenki ja isä-Esko vei muutaman kerran, takasi liftattihin. Englundin motellille pääsi heleposti mutta siittä ei oikein millään.
Ko oli hyvästi syöty Rossosa niin puheet muuttu enempi tähän päivähän ja paluumatkalla pantihin maailma kuntohon. 
Kaikkia ei voi kertua mutta sen voin sanua, että tällä matkalla jatkettihin taas naurun voimalla elämää aimo tovi.

On tämä vain hieno porukka eli Jukkolan Risto, Karhulan Jouko, Niemelän Hannu ja minäki luen ihteni samalle viivalle. Toettihin, että jokahinen on koulun jäläkehen vähä hakuammunnalla lähtenny elämän taipalehelle eli se lukiolaisen varmuus ei aina oo se lopullinen valinta. Kirkolta meiän kans samalla autolla kuluki Niemelän Marja mutta eipä meitä muita tainnu olla. Hieno päivä - kiitos pojat.
No pieni mittatappio mulle, ko istuin autohon niin kuulin rutinaa. Kotona huomasin, että housunpersus oli halaki aika matkan. Mitäs sen ko siihen asti kesti.

PS. Siittäkö lähin ajelehen kohti Ylivieskaa niin Lohtajan kirkko näky takapeilistä ja ko kotia lähestyin niin viien kilometrin päästä alako ensimmäiseks näkyä Ylivieskan kirkko. Niin sitä ennen kirkko tehtihin keskelle kylää. -th