20. maalis, 2017

Kaunokit potki kärijillä

Täsä ko on tuota urheiluhullun vikaa, no nykysin enempi vain penkkiurheilun, niin tuli nuita Reijo Jylhän koottuja selityksiä hihtäjien suksista ja suksettomuuksista lukiesa mielehen, että enempi taitaa olla kyse siittä, ettei oo peruskuntua harijotella eikä oikein tahtuakaan voittaa. Minä oon nimittäin sitä mieltä, että ne pärijää, jokka on parahasa kunnossa eli peruskuntua vaikka kivennavalle hihtää ja sieltä takasi. Sillon sitä jaksaa harijotella sitä niin muojikasta tehoharijottelua, taikka saattaahan sitä joillaki eksyä aamupuuron sekahan jotain "miestäki väkevämpää" ja astmasairahat hiihtää kovinta. Se on toinen juttu se.

Tästäpä ajatukseni lensiki sinne 1960 ja 1970-luvun lohtolaisihin urheiluihin. Potkupallo oli kesällä aivan oma lukunsa. Pelattihin palijo erkkiperän turppahikosa, ko Annolan Eino oli vihkiytynny sille lajille. Kirkolla oli oikein illat ko kokoontu potkupalloilijoita kovihin koitoksihin. Pikkupojan sielä oli kiva olla maalivahtina. Minä ko halusin olla Lev Jashin. Jotenki se muotoutu se joukkue aina. Paikallinen Pele, Annolan Eino oli enempi hyökkääjä ja tietenki Niemelän pikku-Heikki enempi Gerd Mullermäisin ottehin maalin ejustalla raivas tilaa ja teki maaleja. Puolustuspääsä olin minä, kauppias-Pekka ja Lukkarilan Juuso ja usiasti Hanhisalon Paavo. Paavolla ja Juusolla oli tapana ottaa se "nousevan puolustajan" rooli. Lähtivätkö höyryveturi paikaltahan ja kohta kuulu, että pam ja kaks ukkua hyppi tasakäpälää taikka yhellä jalalla ja koetti paikata kolhuja. No aina selevittihin. Loistavia tyyppejä kaikki. Mulla on jotenki semmonen kuva, että tytöt ei täsä lajisa ollu mukana. Korijakkaa jos muistan väärin.

Talavella sitte oli enempi hiihon ja jääkiekon aika. Minä hiihin kilipaa ja jotenki pärijäsinki, eli joka päivä tuli tehtyä lenkki ja sitte siittä kaukalolle ja illalla viulunsoittua ja muuta. Läksyjä vähempi, ne tein aamulla ko menin tuntia ennen kouluhun, ei ennen kerenny, oli tekemistä.
Kaukalo jääjytettihin ihte taikka myöhemmin joskus kunnan miehet, Kuoppalan Pentti ja Nissilän Otto. Sen muistan, että palokunta toi letkut ja joskus ruutaski veet mutta usiasti me kluput ihte se tehtihin alakuaikoina. Aluks oli vain semmoset lankut reunoilla jos niitäkään. Jää oli ensiks koulun lähellä siinä rukoushuonehen takana ja sittemmin urheilukentällä. Vai oliko se toisinpäin, en muista. Aurannu ei kukaan vaan kolalla luistimet jalasa tehtihin puhistus. Siinä oli tytöistä iso apu. Ijäksen Tiina ja Tuoretmaan Päivikki on oikein jäänny mielehen. Vuorotellen rinki aina ympäri. Ei tullu mielehenkään, että kunta taikka joku sen ois tehenny. Tällä kentällä pelattihin tytöt ja pojat samaa peliä eli "kaunokit" potki kärijillä maila käesä. Hirviän harvalla oli mitään suojia, kypärästä puhumattakaan. Tuntikausia sitä pelattihin ja jotenki on jäänny semmonen mielikuva, että meillä oli hauskaa. Oli siinä vähä tietenki semmosta "vispilänkauppaaki" ilimasa mutta annetahan sen olla. Yks erikoissääntö siinä pelisä oli eli ei saannu kohottaa. Muistan ko Päivikin ääni aina kuulu jostaki, että kohotit. Ilimankos hänestä onki tullu tepsifani. Nekkään ei taia kohottaa ko eivät pärijää oikein nykysin.

Oli ne aikoja. Jotenki lohtolaisesta urheilusta on jäänny mielehen semmonen ruisleivällä tekemisen meininki. Oltihin hyviä vaikkei aina niin pärijättykkään. Niemelän Heikin oppi "oltihin parempia muttei saatu maaleja" oli hyvä lähtökohta pelata ja harijotella - taikka viettää aikaa. HIenoja on muistot tuosta ajasta.

tuomo