20. maalis, 2017

Lohtolainen viikonloppu ja "Hiiltynyt Risti"

Ajelin viikonloppuna kahtehen kertahan Lohtajalle. Lauantaina matka kulki Lohtajan kirkkoon ja hautuumaalle Siiri Niemelän, Helvi-äitini (o.s. Mäki-Petäjä) pikkuserkun, hautajaisiin. Siirin, jonka lapset ansiokkaasti ovat nimenneet perheen matriarkaksi. Met ollahan kovasti sukulaisia vaikka sukulaisuussuhe on ohuen ohut noin niinku kirkonkirijojen kautta. Isäni ja äitini tulee samahan Salameenin sukuhun, ko Siirin sukuki ja toisaalta äitini on sukulainen Harmaalahan. 
Niemelän Siiri ja Väinö sakkeineen oli meille Hirvi-pesueen "joukkueelle" sukulaiskyläpaikka, jonne mentihin koko sakilla kerran vuojesa, jouluna. Mulle on piirtynny kuva ensin siittä pienestä punasesta mökistä, ja sittemmin isosta Niemelän tuvasta sielä Savelasa, jos nyt oikein osaan talon sijottaa. Se kuva on perilohtolainen. Isäntä kiikkustuolissaan Keskipohojanmaa-lehti käesä ja "akka", niinkö meillä lohtolaisilla on tapa kunnioittavasti vaimua nimittää, kalistelee kaffikuppeja keittiösä leikelleen ankkastokasta siivuja tulijoille tarijota. Semmosta kruusailematonta vierahanvarasuutta. 
Mietin siinä kirkon peräpenkisä siunaustilaisuuesa istuessani, kuinka arvokasta on päästä haluamaltaan kotoselta paikalta, Ristin juurelta taivahan kotihin ympärillään saattoväki, jolla jokasella on omakohtanen sie tavasmatkalle lähtijähän. Joku kahtoo lähempää ja joku vähä kauempaa.

No sunnuntain lohtolainen juttu oli nykysen kotipitäjäni Ylivieskan kirkon palon aikahansaannos. Jos täsä jotain positiivista on nähtävisä niin se, että sai taas olla perilohtolaisesa hengesä paikalla Lohtajan kirkossa. "Hiiltynyt Risti" -konsertti oli meille ylivieskalaisille tärkiä siks, että kerätähän varoja uuen kirkon saamiseks palannehen tilalle. Lohtolaisia oli kirkosa palijo mutta näytti olevan muualtaki. Lohtolaisia oli myös meisä esiintyjisä, vaikka kukaan ei enää asuu Lohtajalla mutta silti ollahan ikusesti lohtolaista, keskipohojalaista juurta. Sielu lepää ainaki mulla siinä maisemasa ja kirkonmäesä, ja ennen kaikkia teisä lohtolaisisa ihimisisä. No on sitä kateutta sieläki mutta silti ollahan enempi vain semmosia "tyhymän" suoria, ja tämä on sitä posiitivista lohtolaisuutta. Tällä tarkotan, että sanotahan ensiksi ja sitte ajatellahan mutta ei enempää selitetä.
Niin meitä oli siis Orijalan Teija, nykysin Siirtola ja minä Ylivieskasta ja Niemelän Hannu ja velipoika Tapio lohtolaista sukujuurta nykysin ovat Vantaalta ja Kannuksesta. Korhosen Eeva on Ylivieskan kanttori, sieviläisiä syntyjähän. Tällä joukolla laulettihin ja soitettihin, ja voi sitä riemullista lohtolaista virrenveisuuta. Tippa siinä linssihin tulee, ei oo muualla semmosta.
Tämän sunnuntai-illan päätti runsas joukko lohtolaisia, jokka tuli arvuuttahan, että tunnekko. Enimmin tunsin kyllä mutta Lukkarilan Tapion ("topias") kans meni vähä aikaa miettiesä mutta ko kuulin ääneen niin johan tunsin. Jotenki palas mielehen ne lentopallo ja potkupallo-ottelut vuosien takaa. 
Ja mikä oikein toi lohtolaisuuen mielehen oli ko piti se kirkon "pianoromisko" siirtää sinne keskiristin pylyvähän juurehen takasi. Heti oli porukkaa apuhun, "Topias", Juha ja muita. Melekeen joutu nieleskelehen oli niin perilohtolaista.

En minä sille mitään voi mutta kyllä Lohtaja on aina Lohtaja. Paikka joka pitää kokia uuestahan ja uuestahan ollaksehen "hengisä". Ja ihimiset, aikalaiseni ja nykyset. Teiän kans pitäs saaja istua pitempähän kaffilla ja raatata. 
Voisin hyvin asua Lohtajalla mutta ymmärrän hyvin, että isän ja äitin oli valittava toisin. Suuren sakin kouluttaminen Lohtajalta käsin oli tuohon aikahan rahallisesti mahoton tehtävä. Oli lähettävä sinne mistä ei tarttennu Kankahan Antin autolla lähtiä joka aamu seittemältä Kokkolahan kouluhun. Isällä oli valittavana Kaarlela taikka Kannus. Kannuksen valihti ja hyvä niin.
Oma poloku on kulukennu mutkien kautta tänne Ylivieskahan ja puolittain Reisjärvelle. "Akan" kotipuolehen on "toinen koto" tehty. Rekilän Hannun kans, Siirin hautajaisisa selevitettihin vaimoni Nymannin suvun liitos Lohtajahan. Hannu on hälle "sukulaispoika".

Kiitos ystävät sunnuntaista ja vielä terveiset kaikille tutuille - ootta hienoja ihimisiä joita aina kaipaan!

tuomo

Kansallis-Kuoro: Keski-Pohjanmaan laulu Säv./San. Oskari Metsola Sov. Jyrki Niskanen http://www.kansallis-kuoro.com/ Kuvat © Topi Kairenius 2010
youtube.com