20. maalis, 2017

A L K U S A N A T

Ajattelin tähän laittaa tämän otsikon ja kuvan alle näitä "tuomaskuonan" turinoitani, tästä tuvasta, aina ko jotain mielehen juolahtaa. Ja aika usiasti ne jotenki liittyy sen hetkisehen olotilahan, kaikelle on syynsä. Oisko tämä nyt sitte se nykyajan pamfletti, tarinakokoelma, paperilappunen muistilokeroista omasta elämästä.

Ensiks täytyy lausua kauhiasti kiitoksia Asta-vaimolle sietämisestä, lapsilleni Oonalle ja Katjalle isän osasta, sisäruksilleni Hillevi, Tapio, Helinä, Anna-Maija ja Kaisa sekä tietenki Helvi-äitille ja musiikilliselle tartunnalleni isä-Eskon "aamuveryttelyjä" muistellen.
Aino-tätille taivaan ikiautuuteen, Jouko-enolle ja muutamalle muullekki kuten Kinnusen Villelle, että näitä vielä oon kirijottamasa. Kun leipä ja katto on viety, omat voimat ja mahollisuuet vähisä niin onneks on teiän kaltasianne. Elämä on joskus murijottannu oikein kunnolla, nyt oon viime aikoina kuunnellu tarinoita, joisa ei oo päätä eikä häntää - mun elämästä, minusta kerrottuna. Se joka tietää ei kerro, se joka arvelee ja satuilee ei kysy, vaan tekee totuutensa ihan ihte.

Voin sanua näille satusetille ja täteille, että olisitte sillon kysynny taikka ollu kiinnostunneheja ko mulla oli hätä taikka ainaki palijo elämäsä haastetta. Turha niitä nyt on vatvua varsinki ko että mitään tiä eikä se sillon kiinnostannu, nyt minä en kerro enkä selitä - ei oo mitään tarvetta. Mikä elämäsäni on ollu ja on tärkiää niin se on pysynny.
Loputon luottamus Luojan hyvään ja Ristin evankeliumin parantavaan voimaan.

Yhestä asiasta oon kiitollinen, että Luoja kulijettaa kulukijansa aina oikeille oville oikiahan aikahan, kuka kuulee kuka ei. Toisille toisen hyvä on suurinta syntiä, sitä pitää kajehtia ja vähätellä taikka sitte kertua se omalla laillansa, silikkaa tietämättömyyttähän taikka omaa nokkaa nostaakseen. Minun hyvä ei oo ainehellista vaan elämän tärkeimmät asiat on kirijotettu taivahan tähtihin ja lähimmäisen syjämmehen. Kun valo loistaa niin on tietä kulukia. Raamatusa puhutahan nätisti rakkauesta ja iskelmäsä lauletahan, että sitä saa mitä tilaa. Siittäkö otat selevän niin koskoo oikiasta paikasta ja kohaltahan.

Isä-Esko veneenhakumatkalla Lohtajalta kysy, ko asiat oli vaivannu, että kerropa ny. Kun kysyttihin niin kerroin. Anteeksantua riitti puolin ja toisin, ihan taivaasehen asti, ja ko siihen paamma Armon päälle niin mikäs täsä on taivaltaisa. Sitä samaa Armo-osaa kaikille tarijotahan, ken ottaa ken ei.

Ja sitä taivallusta on piisannu, siittä näitä kertomuksia nyt ammennan, niin kauan ko muistan. Ja nykysin Ylivieskahan kotoutunnehena, Reisjärveltä pienen palan hankkinnehena, lohtolaisittain, keskipohojalaisella kateuella höystettynä.

Tuomo