Minun tarinani

13. marras, 2019

En tiedä mutta minulle nämä ajat ovat hyvin raskaita. Tätä kansakuntaa viedään todella huonoon suuntaan ja isänmaallista Suomea ja sen kansan historiaa sekä kulttuuria ei arvosteta juuri lainkaan. Yksityinen ihminen ei tietenkään voi paljoa mutta minulle tämä köyhien, avuttomien ja vailla elämän toivoa olevien ihmisten kohtalo on suuri murhe. Miten ihmeessä tämä valtaapitävä väki voisi herätä ja löytää sen pohjan mille tämä maa on rakennettu. En voi ymmärtää vaikkapa ajatusta, että huumeet ja niiden vapauttaminen veisi kansakuntaa jotenkin hyvään suuntaan taikka se että emme huolehdi vanhuksistamme emmekä sairaistamme parhaalla mahdollisella tavalla vaan heidän kohdallaan kehdataan sanoa, että "meillä ei ole varaa". 

Jokaisella meistä on edessä se päivä jolloin lähdemme tuonilmaisiin. Jokaisella meistä on edessä se aika kun tarvitsemme toisiamme. Olenko silloin sen arvoinen ja uskallanko silloin pyytää itselleni jotakin. Vaikka vain ymmärrystä.

Kun näitä tämän ajan hyvin eriskummallisia ilmiöitä tarkastelee niin tämä nykyisen virsikirjan virsi 385 tuli elävästi mieleeni. Miten olisi jos tätä veisattaisiin eduskunnassa ihan vain opiksi ja ojennukseksi.


Tälle pohjalle tämä hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu eli kristillisen perinteen ja uskon totuudet loivat niin uskonnottomalle, ateistille kuin muillekin tämän yhteiskunnallisen kehityksen missä nyt elämme.

On todella surullista seurata kuinka tätä nyt kiihtyvällä tahdilla puretaan ihan vain siksi, että tämä ”eksytys suuri” eli raha ja pääomat ovat ahneissa valtaapitävissä ottaneet vallan.


Auta, oi Jeesus, kun eksytys suuri
maata käy voimalla valloittamaan.
Saatana väijyy nyt julmana juuri
valmiina sieluja vangitsemaan.
Maailman ruhtinas miettivi ansaa,
kuinka se turmioon syöksisi kansaa,
kuinka se turmioon syöksisi kansaa.

Auta, kun saatana, maailma, liha
syntien orjaksi taivuttavat,
kun tämän maailman ystävyys, viha
pois sinun luotasi houkuttavat.
Anna siis kuolemantuskaasi muistaa,
että voin ylpeän mieleni suistaa,
että voin ylpeän mieleni suistaa.

Auta, oi Jeesus, kun syntini tuottaa
tunnolle vaivoja syytöksineen.
Anteeksiantoosi suo minun luottaa,
että en sortuisi katkeruuteen.
Hengessä köyhäksi tulla jos voisin,
kuormani kaikki sun hoitoosi toisin,
kuormani kaikki sun hoitoosi toisin.

Auta, oi Jeesus, kun syntini aina
henkesi lämmön saa laimenemaan.
Ylpeä luontoni nöyräksi paina,
hauduta armolle aukenemaan.
Yhdistä henkeni Henkesi kanssa,
terveeksi näin minut tee kokonansa,
terveeksi näin minut tee kokonansa.

Auta, oi Jeesus, suo katseesi loistaa
juonia kiusaajan paljastaen,
kun sanan selvän se tahtoisi poistaa
kulkien vaatteissa valkeuden.
Suo, että henget mä ain erottaisin,
voittaisin valheen ja voimasi saisin,
voittaisin valheen ja voimasi saisin.

Auta ja varjele, vartija parhain,
kun olen lähdössä harhailemaan.
Tyynnytä mieleni myöhään ja varhain
kanssasi valvoen rukoilemaan.
Synnissä jos tahdon nukkuen maata,
tiellesi taas minut, Herrani, saata,
tiellesi taas minut, Herrani, saata.
.
Auta, kun kamppailen kuoleman kanssa,
kun eronhetkeni koittava on,
sielu kun uupuu jo taistelussansa,
vastassa mahti on tuntematon.
Ilmesty silloinkin auttajakseni,
kuule myös heikoimmat huokaukseni,
kuule myös heikoimmat huokaukseni.

Auta, kun päätän jo vaivojen matkaa,
voitolle voimasi kunniaksi.
Täällä saan alkaa ja taivaassa jatkaa
virttäsi uutta ja kiitostasi.
Ristillä Sankari kuoli ja voitti,
kuoleman keskelle elämä koitti,
kuoleman keskelle elämä koitti.

Tässä kaksi säkeistöä alkuperäisin Elias Lönnrotin sanoin minulle erittäin mieluisalla hartaalla tempolla laulettuna kansallisarkiston kokoelmista. Laulajan nimi ei ole tiedossani

”Auta oi Jeesus, sä valvoja parhain.
ain että sieluni valvoa vois.
Suo että aina se myöhään ja varhain,
hartaana myös rukouksissa ois.
Uneliaaksi kun yö mua saattaa,
virvoita Jeesus, äl anna mun maata,
virvoita Jeesus, äl anna mun maata.

Auta oi Jeesus, et ansios tähden,
ain olen valmis ja otollinen.´,
ajassa täällä ja myös kun mä lähden.
Ilosi iäisen perillinen.
Sinne o Jeesus sä elämän Herran,
turvani toivoni vie mua kerran,
turvani toivoni vie mua kerran.”

tuomo


YOUTUBE.COM

Auta oi Jeesus
Auta oi Jeesus (Help, oh Jesus) Melody trad. from Kuortane Lyrics: Johann H. Schröder; Elias Lönnrot, Julius Krohn. For more vintage Finnish recordings, plea…
23. syys, 2019

Enoni, sotaveteraani Väinö Olavi Mäki-Petäjä nukkui ikiuneen, odottamaan ylösnousemuksen aamua elokuun 30 pnä v 2019. Hän koki sodan henkilökohtaisesti. Vähän hän siitä ajasta kertoi mutta sen verran kuitenkin, että elämänsä yksi kohokohdista oli kohdata Unto-veli sodan keskellä täysin sattumalta ja tietämättä jossakin teltassa rintamalla.

Sota varjosti monella tapaa Väinön elämää, joista ei vähäisin Sylvi-vaimon sodassa kaatuneen Oiva-veljen muisto. Väinön ja Sylvin lapsuudenaikaiset kotitalot olivat kivenheiton päässä toisistaan. Lapsuuden ystäviä siis.

Kuulemani kertomukset Väinön lapsuudesta kahdeksan eloon jääneen sisaruksensa kanssa Petäjässä ovat aivan henkeäsalpaavia leikkejä kusikivineen, hevosen syöttämisineen keittiön ikkunasta ja ties mitä muuta Petäjän mäen runsaslukuinen urheilu- ja kilpailuhenkinen lapsilauma saikaan aikaiseksi. Isommista vahingoista kukaan ei erityisesti ole kertonut.

Miten minä olen Väinön kokenut ja oppinut tuntemaan lähemmin niin Hermannin ja Santran lapset, ja myös Roope-tuora sekä Iita-tummu ja posti-Alafre siirtyivät jakojen seurauksena nykyisen Mäki-Petäjän paikalle, Tokolan kosken rannalle sen eteläpuolelle Tuunalaan, Tokoloiden naapuriksi.

Väinön sisko, Helvi-äitini siinä mukana. Hillevi siskoni sai viettää ensimmäiset elämänsä kuukaudet vanhassa Petäjässä mutta minä ja veljeni Tapio parkaisimme ensimmäiset huutomme Tuunalan porstukamarissa. Tuunalasta tuli kotimme muutamaksi vuodeksi. Kastettiinkin samassa kamarissa. Kuusi ensimmäistä elinvuottani sujui jokseenkin kokonaan Tuunalassa. Isäni opiskeli elämäni alkuvuodet Helsingissä ja valittiin Lohtajalle kanttoriksi v. 1956. Ensimmäisten elinvuosieni miehenmalli on peräisin Tuunalasta, Väinöltä, Untolta, Matilta ja Joukolta. 15-vuotiaaksi saakka vietimme me pojat Tapio ja minä Tuunallassa vähintään neljä kuukautta serkkumme, Väinön pojan Harrin kanssa keksien milloin mitäkin tekemistä. Tapio sittemmin kävi lukionkin Kannuksessa Tuunalassa asuen. Muutoinkin meille Eskon ja Helvin lapsille Tuunala oli kasvupaikka monessa mielessä. Helinä ja Anna-Maija sekä nuorimmainen Kaisa myös sai olla monet kerrat Iita-tummun leikeissä mukana ja keittää iltakaffit tasan klo 18.00.

Väinön opin näistä kotona olevista sisaruksista eniten tuntemaan maanasujana ja isäntänä. Hänen vakaa askeleensa kylvövakkaa kantaen on jo hyvin varhaisesta painunut mieleeni. Sen kylvövakan kantajaksi ja kaksin käsin kylväjäksi Väinö minutkin opetti. Ensimmäisen kylvöni tein Väinön valvomana riihen takana olleeseen peltoon. Väinön muistan hevosmiehenä, joka ajoi niittokoneet sun muut joko yhdellä hevosella taikka Joki-Petäjän Voittolta lainaamansa toinen hevonen Helmi-hevosen kaverina.

Jo tuohon aikaan lapsena opin ymmärtämään Väinön sosiaalis-yhteiskunnallisen harrastuneisuuden. Hän loi suhteet koko kylälle ja toimi monta kertaa puuhamiehenä, kun naapurissa joku asia tarvitsi auttajaa. Joskus ”akat”, Aino ja Sylvi vähän moittivatkin, että aina sillä on aikaa vaikka kesken syönnin lähtiä muitten töihin ja omat hommat on hoitamatta. Aino oli Tuunalassa talous ym asioiden hoitajana niin kauan kun kotonaan asui. Totuttiin siihen, että Aino piti laskupinon matalana ja hoidettuna. Niinpä Väinö kokikin Ainon ihastumisen Marttiinsa ja muuton kylälle kovasti hankalana. Jouko oli jo tuolloin lähtenyt talosta ja nyt koko arjen pyörittäminen jäi Väinön, Sylvin ja Harrin sekä Matti-veljen harteille lähinnä. Unton aika kului paljolti Kuusiston Uunon perunakuskina. 

Väinö oli henkeen ja vereen nuorisoseuralainen ja urheilumies. Hänelle Kannuksen Urheilijoiden yhdistäminen toiseen paikalliseen seuraan oli kova paikka. Vaikka hän itse ei ollut mitenkään erityisen hyvä kilpaurheilija. Maakuntaviestihiihtäjä toki mutta seurasi ja kannusti kaikessa muita urheiluun. Voi kuinka monet kerrat olemme Fordson Majorin lavalla matkanneetkaan piirikunnallisiin kirkolle Popedan penkki istuimenamme. Jouko ja Juhani naapurista hyppäsivät seivästä ja Väinö oli usein seipään kiinniottajana. Lasikutuseipäät kun siihen aikaan olivat kalliita ja kolhuilta sekä katkeamisilta vältyttiin kun joku otti seipään kiinni.

Nuorisoseuran näytelmäkerhoja Väinö veti ja niihin osallistui koko ajan kun ne Välikannuksessa toimivat. Uuno Matin ”karttuukökän” ohjaajana Väinö kunnostautui aina TV esitykseen saakka.

Nuorisoseuralaisuus sai jatkoa ja osin rinnatusten maalaisliittolaisesta poliittisesta aatteesta. Väinö toimi kunnallispolitiikassa ja puolueessa pitkään aktiivisesti ja seurasi sen keskustalaista taivalta ihan viimeisiin päiviin saakka. Hän oli mm sosiaalilautakunnan ja Kelan paikallisen neuvottelukunnan jäsenenä vuosikausia. 

Poliittisesta elämästä ja kunnallispolitiikasta Väinö siirtyi kirkolliseen ja seurakunnalliseen toimintaan sujuvasti. Seurat ja evankeelisuus olivat vahvaa kodin ja välikannuslaisen elämän perintöä jo lapsuudesta saakka.

Väinö toimi kirkkovaltuuston puheenjohtajana ja kantoi vastuuta monesta asiasta ihan jopa oman itsensä edun vastaisesti. Hän mm ratkaisi äänellään sen, että seurakunta sai päätoimisen taloudenhoitajan. Kun äänet kirkkovaltuustossa menivät tasan niin puheenjohtajana hän kertoi oman ratkaisunsa perustellen sen vielä erinomaisesti. Kannuksen seurakunta saa kiittää Väinöä, että seurakunnan taloutta on hoidettu oman talouspäällikön toimesta jo pitkään. Tiedän tästä taustoja aika paljon, kun hän niitä minulle kertoi sekä ennen että jälkeen tuon päätöksen. 

Isäni tultua Kannukseen kanttoriksi v 1973 Väinö ja Aino-siskonsa tulivat mukaan kirkkokuoroon. Väinöstä tuli todellinen kirkkokuorolainen, joka kantoi vastuuta aina puheenjohtajaksi saakka. Väinö jatkoi kuorossa niin kauan kuin jaksoi kulkea.

Kuten jo edeltä ilmenee taloon tuli hevosten jälkeen Fordson Major. Monet ennustivat ”majurille” huonoa pehmeillä pelloilla. Toisin kävi. Väinö kannusti meitä poikia aina maatöihin. Itse olin vakituinen Helmi-hevosen haravakoneen kuljettaja jostakin kymmenvuotiaasta vuosikaudet, perin pestin Väinöltä. Väinö luotti minuun että homma tulee hoidettua. Aluksi neuvoi ja näytti miten hevonen aisotetaan ja myöhemmin tein sen itse. Majuri kuskiksi pääsy oli pitemmän opin takana. Siihenkin Väinö antoi ohjeet ja mm muistan aina, kun ensimmäisen kerran sain ajaa Majurilla hietakuorman Linnalta niin, että Väinö istui kuorman päällä kyytillä. Oli kovasti isäntämäinen olo. Arolassa Väinö tapas käydä pyörittämässä jauhomyllyä majurilla kun Dextassa ei ollut ulosottoa myllylle. Olin usein kyytillä siinä hommassa. Vesi haettiin myös usein Arolasta ja siihen hommaan Väinö meidät pojat päästi jo päinemmekin eli majurilla sain hakia vesiä poikien kanssa.

Väinölle sattui traktorin kanssa onnettomuus, kun hän laittoi Majorin alkuperäiseen kiinnitykseen raskasta vetävää peräkärryä kiinni. Ruhmon päältä vetoaisa lipsahti, Väinön sitä kammetessa hänen jalkansa päälle. Seurasi jalan katkeaminen ja pitkä matka Seinäjoelle, jossa jalka oli ns vedossa viikkokausia. Jalka jäi lyhyemmäksi ja myöhemmin vei hänen lonkkansa huonoon kuntoon. Muistan tuon tapahtuman kuin eilisen päivän. Tulimme Tapion kanssa tuona iltana Kankaan Antin autolla Tuunalaan taas kerran kesälomalle ja tuvassa oli kovasti hiljaista.

Muut pojat Unto ja Jouko hoitivat teknisen puolen. Tämän tapahtuman jälkeen majurin nostolaitteeseen tuli koukku johon vetoaisa kiinnittyi ja pakoputkikin käännettiin ylöspäin. Ymmyrkärämeellä kun aina oli palovaara kun pakoputki oli alhaalla.

Väinö huolsi ja hoiti vehkeet ja värkit olipa kyseessä hevonen taikka traktori hyvin tunnollisesti. Rasvaili ja tarkisti, että kaikki on kunnossa. Tuon asian olen perinyt Tuunalasta itselleni. Kun hoitaa ja hoivaa niin pysyy kunnossa.

Paljon muutakin olisi kerrottavaksi Tuunalasta, Väinöstä ja elämästä Tokolan kosken rannalla. Viimeisen vuoden olen ollut Väinön kanssa tiiviisti yhteydessä. Vähintäänkin muutamaan kertaan viikossa ja nyt parin viimeisen kuukauden ajan päivittäin. Viimeisinä päivinään soitot tihenivät useiksi kerroiksi päivässä. Yritin luoda Väinöön uskoa siihen, että evankeliumi kantaa meitä loppuun saakka. ”Joka aamu on armo uus”.

Kun Väinön Martti-veli kuoli vain paria kuukautta aiemmin tänä vuonna, niin päällimmäisenä huolena Väinöllä oli, että soitattehan te Tapion kanssa sitten Martin siunaus- ja muistotilaisuudessa. Väinön toive toteutui.

Nyt Väinön siunaus- ja muistotilaisuudessa toteutimme hänelle saman toiveen.

Martti ja nyt Väinö sai kuulla tutun Siionin kanteleen viestin rajan taakse soitettuna ”Kätes Jeesus siunaten hiljaa, yli hautani laskeutuu; sinun tarhasi kalleinta viljaa, ikikesähän valmistuu.”

Isän haltuun

tuomo

29. huhti, 2019

Tämä aamu avautui kauniilla auringonpaisteella. Pöydällä oli jotain muistuttamassa siitä, että taas on yksi vuosi vuosikirjassa lisää. Kiitos Asta, ilman sua elämä ois tylsää ja tyhjää.

Mistä tämä päivä muistuttaa niin siitä, että älkää koskaan olko välinpitämättömiä. Älkää kävelkö ohi taikka pitäkö mitään itsestäänselvyytenä. Minä olen erehtynyt, ollut jonkin sortin ongelma. Silti olen itselleni armollinen ja näin voin olla myös lähimmäiselleni armollinen. Minusta ei ole tuomitsemaan ketään ihmisenä mutta oikean ja väärän totuuden luon omasta elämästäni. Saan kertoa sen myös muille miten minä asiat koen. Viime aikojen suurimmat puheet ovat olleet mitättömyydessään koskettavia. Me huolehdimme siitä, että puhutaanko oikealla tyylillä ollaanko vihapuhujia taikka rasisteja. Se on täysin turhaa, jos ei nähdä ihmistä, puheet voivat olla mitä tahansa niin ne loukkaavat. Maailman mahtavilla on aina betoniporsaansa mutta heikoimpien osa on odottaa almuja tippuvaksi.

Minut on mielipiteistäni haluttu tappaa, kiduttaa kuoliaaksi, on suljettu ovien ulkopuolelle ja heitetty ulos. Jokainen sinänsä on oikeassa ja ansaitsee osansa. Silti se että sanotaan vaikkapa juopoksi rentuksi ei paranna ketään vaan kertoo enemmän sanojastaan. Meistä jokainen kantaa oman taakkansa ja elää oman polkunsa. Sillä polulla saa kontata. Minä olen kontannut ja ollut syvissä vesissä, noussut ylös. Silti olen aina odottanut, että joskus joku olisi kysynyt "kuinka sinä voit". Jokainen tunnistaa humalan mutta näkeekö ihmisen. Se on iso kysymys. Elämän suurin kysymys.

Elämä on vain henkinen olotila, ei mitään muuta. Maailman mahtavinkin taipuu samaan avuttomuuteen elämän ja kuoleman rajalla, kuin se jonka elämässä ei enää ole toivoa. Sillä rannalla kysytään uskoa, rakkautta ja suunnatonta armoa. Talot ja pytingit, raha ja valta, asema, oppiarvot ja korskea autuus eivät auta. Paljaana kysytään vain armoa. Henkisesti köyhänä ja paljaana, ruumiillisesti lopussa, ei sillä ovella tarvitse selittää eikä näyttää mahtiansa. Kaikki ovat yhtä avuttomia.

Minun turvani on kansankirkollisessa Sanassa, uskoni ei sinänsä mihinkään johda mutta antaa toivon. Jokainen hakekoon omasta ideologiastaan taikka ideologiattomasta elämästään oman toivonsa tähän päivään ja tulevaan.

Kaikkea hyvää. Kannatellaan toisiamme ja pidetään kädestä kiinni. 
"Hän ohitse ei kulje, ei ketään hylkää Hän..." https://youtu.be/bk62nI7YovA

"Haltuus annan sieluni
Levon saan sun luonasi

Ole mulle totta
Hyvää tarkoita

Haltuus annan sydämein

Vuodet vierii, haavoittaa
Sinä vain voit mun parantaa

Tartu mun käteen
Ehjäksi tee

Haltuus annan sydämein

Haltuus annan itseni
saanhan jäädä luoksesi

Puhtaaksi tee mun
lailla enkelten.

Haltuus annan sydämein.

Saat sydämein."

tuomo

YOUTUBE.COM
 
Riki Sorsan upea Haltuus annan sydämein ♥ Kuvat paria poikkeusta lukuunottamatta weheartit.comista.

 

4. huhti, 2019

Kun tällainen mielipideautomaatti olen ja elämän ikuinen opiskelija niin joskus on tullut mieleeni, että miksi kaikki pitää nähdä ja kuulla ihan oikeasti. Miksi asioiden ei vain voi antaa olla. Kun itselläni on kaikki suurinpiirtein hyvin ja elämä etenee jotenkuten niin mitä minä muiden murheita kanniskelemaan.

No meitä on monen luontoisia ihmisiä. Minä en siedä mitään älyllistä epärehellisyyttä. Jos lähimmäinen sanoo, että hän näkee nälkää niin minulle se on totinen tosi mutta ei se poliitikon selitys, että kun olemme työllistäneet joko nollapalkalla taikka peräti pienellä päiväpalkalla liudan ihmisiä niin ei sinulla voi olla nälkä. Nämä kaksi asiaa paljastavat älyllisen epärehellisyyden. Ketä meidän pitäisi tällöin auttaa. Sitäkö jolla on nälkä vai odottaa aikaa jolloin nämä palkattomatkin saavat jotain palkkaa ja tiputtavat murusensa nälkäisen suuhun.

Kun Suomi on kunnossa niin suomalaisen asiat voivat olla todella huonosti. Tämä on poliittista älyllistä epärehellisyyttä ja sitä on aivan liikaa, etten sanoisi se on tämän päivän ahneuden avain.

Minua on väitetty mustavalkoiseksi mielipiteissäni. Olen kaikkea muuta. Erittäin tunteellinen ja tunteva ihminen. En voisi vihollistani koskaan hukuttaa vaan vetäisin rannalle. Meillä olisi loistava yhteinen tulevaisuus. Sama aurinko paistaisi molemmille.

Kaikista parasta on lähteä yhteistyöhön ja keskusteluun aivan eri lähtökohdista ja päätelmistä edeten ja perustellen yhteistä polkua asian ratkaisua kohden.

Se ei tapahdu siten kuin tässä Sipilän hallituksessa, jossa jaettiin asioita tyyliin meiltä otetaan tämä pala, niin sinä saat tuon ja kun kolmas tulee kuvioon, niin hän kannattaa tätä jakoa pysyäkseen hillopurkilla. 
Tämä on härskeintä poliittista hiekkalaatikkoleikkiä mitä olen nähnyt mutta voi niin kovin tämän päivän politiikan sisältöä. Siinä jakaja on aina voittaja ja peliin osallistuvat saavat osansa mutta kortit heille antaneille pyllistetään naureskellen.

Me suomalaiset olemme kuluerä politiikassa. Me olemme tarpeen vain vaalipäivinä jolloin valtaa jaetaan.

Oletteko huomanneet. Maaseudun tietkin on ehdokkaiden toimesta laitettu kuntoon ja lääkäri on tuossa oven takana odottamassa. Minua etenkin tämä keskustalaisten älyllinen epärehellisyys ihmetyttää. Kun on ollut valtaa ja voimaa niin työkinttaat ovat olleet hukassa.

tuomo

YOUTUBE.COM
 
Kansallis-Kuoro: Keski-Pohjanmaan laulu Säv./San. Oskari Metsola Sov. Jyrki Niskanen http://www.kansallis-kuoro.com/ Kuvat © Topi…

 

28. maalis, 2019

Ko tämä kylyki on nyt vaivannu jo hyvän viikon ja on niin kipiä ko ikänä vain voi olla aina ajottain. No huomiseks on taas tarkotus mennä miettihin mitä tehtäis.

Äitin kans tuosa juteltihin hänen veljestään Unto-enosta, mies jonka kans olen sielunveli, ja juteltihin palijoki yhestä jos toisesta asiasta. Hän oli kummallinen mies ko Furuluotohon tuli aina jouluaattona kuorma-autollahan niin illalla tuli pahasti saman näkönen joulupukki. Sai aina kirijan lahajaksi ja nukku jouluyön laattialla ja lukasi saamansa kirijan läpi.
Unto opetti mulle autojen korijaamisen ja oli ostamasa mun kans mun ensimmäisen auton, bemarin Nystedtiltä. Unto ei ikänä erotellu ihimisiä paremmiks ja huonommiks. Kaikki oli samanarvosia eikä arvioitu millään lailla.

Ko tuosa on makoillu ja kylykiä kivistää niin monet kerrat on Unto tullu mielehen. Unto oli Vapolla automiehenä halakoja ajamasa vuosi kauet. Viimesen kuormansa purki Lestijärvellä keskelle rämettä ja ilimotti Vapon herroille, että enää ei tuu kuormaakaan, on tämä niin huonua hommaa. Muut kuskit, Siipon Aapa, Vesisenahon Eino ja muut kysy Untolta, että meinaakko nuin. Unto oli noussu Foortin lavalle ja isosti sanonnu, että pitäkää pyssyä mukana. Jos istun ees kyytillä autosa misä on pankat pystysä niin saatta karhuna ampua.

Se oli viisahasti ajateltu. Siittä ei karhun ampumisesta saannu ko hyvän mehtämiehen mainehen eikä mitään tuomiota mutta miehentaposta joutuu tilille.

Melekeen samanlaisia ajatuksia on pahimpien kipukohtausten kans tullu mielehen, karhuna ois paras ampua.

Unto-enosta on Youtubesa muutama filmi tukkilaishommista ja täältä hänen omalta mehtäkämpältähän. Tätä kahtoisa tuntuu kuin eilen olis nähty. R.I.P.

tuomo

YOUTUBE.COM