Tuomo Hirvi

044 9880661
tuomo@tuomohirvi.fi 

Yksi tärkeimmistä matkoista minkä voimme tehdä

on mennä puolitiehen vastaan.


Näin kirjoitti Simon Weil eettisyyden kysymykseen, "Kuinka katsomme toista ihmistä".

Olen Tuomo Hirvi, keskipohjalainen 
viulisti - yrittäjä ja nyt myös eläkeläinen Ylivieskasta.

Arvot, eettisyys ja usko Taivaan Isän varjelukseen ovat kaiken toimintani perusta.

 


 

Jätän Sinulle kaikki ratkaisemattomat kysymykset.
Lakkaan ryntäilemästä suljettuja ovia vasten ja odotan Sinua.
Sinä avaat ne.

Jörg Zink 

Musiikki, etenkin klassinen ja hengellinen on suuri intohimoni

 

Olen sisäistänyt tosiasian, että Luoja on minut johdattanut työhöni kirkkomusiikin pariin jo syntymäkehtoani keinuttelemaan, antanut siihen lahjan palvella näin lähimmäistäni. Isäni oli kanttori Lohtajalla ja Kannuksessa, jättäen jäljen molempiin seurakuntiin, jota voin nöyryyttä ja kiitollisuutta tuntien muistella suuresti arvostaen nyt ja vastakin.

Tuolta musiikilliselta pohjalta ja myös kotoani sekä vahvasti pohjalaisilta juuriltani, läheisiltäni, kristillisten arvojen perustalta olen saanut eväät Ylivieskan ja Kalajoen kansalaisopistoissa opettaa viulunsoittoa ja pianonsoiton alkeita.

Olen saanut Taivaan Isältä laulun ja soiton lahjan.
Tahdon jakaa sen mitä olen lahjaksi saanut.

"Kanttorit ja pojat" konserttien ja lukuisten muiden esiintymisten myötä
olen saanut olla jakamassa ja julistamassa Jumalan suurta Armon evankeliumia. Se on suuri siunaus itselleni ja minun lahjani läheisille, kuulijoilleni.

"Viuluviikari" pitää ajan tasalla tällä musiikillisella matkalla, jolle kodin perintö, Tuula Kätkän, Juha Kankaan, Yrjö Lasonpalon ja Eric Cronwallin opit Kokkolan konservatoriossa ja lukuisilla kursseilla ovat johdattaneet.

 

 

Olen saanut itse nähdä elämässäni sen monet puolet. On ollut myötä ja vastamäkeä kulkea. Olen oppinut jotain ja sitä oppia haluan jakaa.

Kokkolan Kauppaoppilaitoksen laskentalinjan yo-merkonomin koulutus, avoimen yliopiston prosessioikeuden opinnot ja lukuisat pienimuotoisemmat kurssit ovat antaneet pohjan. Yrittäjänä vuodesta 1986 olen saanut nähdä niin lamat kuin nousukaudetkin.
Kontannut reilusti ja noussut ylös.

Erityisen suuren kiitoksen tästä annan vaimolleni Astalle.
Hän on sietänyt kahta sietämättömän hienoa tapaa elää,
olla taiteellinen ja vapaa yrittäjäsielu.

Tmi Mvieska Tuomo Hirvi on palvellut lähes kuuttasataa asiakasta. Kiitos luottamuksesta!

Yhdessä matkaten taakatkin tuntuvat kevyemmiltä.

 

 

Olen toiminut toimittajana, päätoimittajana, kustantajana ja toimitusjohtajana mm Lestinjoki-lehdessä, sl Keskipohjanmaassa, Viikko-Vieskassa ja Suomalainen Yrittäjä -lehdissä.

Poletti-yhtiöiden toimitusjohtajana sain olla monialayrityksessä näköalapaikalla. Olimme Suomen suurin kuntosalien myyjä, julkaisimme kolmea lehteä ja olimme vahvasti mukana postimyyntikaupan kehittäjänä ja toteuttajana sen alkumetreiltä alkaen.

Kotisivuilleni kirjoitan "Blogia" sekä "Tarinoita elämästäni" vahvasti suurlohtolaiseen
Keski-Pohjanmaahan juurrutettuna. Kuvallisia koosteita löytyy "Albumista".

Kirjoitan eri lehtiin ja blogia Uusi Suomeen sekä etenkin Blogimetsään, jonka päätoimittajana toimin. Liittykääpä blogimetsäläisten seuraan lukijaksi taikka kirjoittajaksi.

Kaupallista kokemustani hyödynnän Joensuun kirkkotarvike Oy:n edustajana.
Meiltä saa kaikkea suoraan nettikaupasta taikka minulle soittamalla.

Asuntobjörndahl Oy (LKV) on luotettava yhteistyökumppanini.
Asunto- ja kiinteisökaupan rautainen ammattilainen.

 Olen Lions Club International Centennialin jäsen ja kuulun kristittyjen liikemiesten perustamaan maailmanlaajuiseen Gideon järjestöön Suomen Gideonien kautta.

Taiteilijan ja yrittäjän luovuus antavat elämän mittaisen matkan, sitä jatkan luottaen Taivaan Isän johdatukseen ja lähimmäisiini turvaan. Muuta minulla ei ole.


 

Kotisivuni olkoon vuorovaikutteiset. Kommentoikaa yksittäisiä blogeja ja tarinoita taikka sivukokonaisuuksia. Sana on vapaa. Kiittäen!

Tuomo Hirvi